Kynttilänvaloja

Kuvia
Yhdestä kynttiläillasta - niitä on ollut monia ja tulee olemaan
Siskoista, joiden peti oli mummolan olohuoneen lattialla. Siinä nukkuivat, vaikka muut ympärillä hereillä. Niin vaan VOI nukkua.

Pikkuveli

Minkä takia nauroin junassa maha kippurassa?
Minkä takia monesti muuallakin kuin junassa?
Kuva kertokoon. 
Ü
ps. Kuva cee Lotta.

Tässä tällä kertaa, 
Tyyne

Pikkulettipää tässä moi

Pää on puolillaan pikkulettejä, kiitos Anskun. Ü

On aika pehmeä olo, eikä mikään ihmekään muutaman tunnin uintireissun jälkeen.
Siellä me lilluttiin ja riehuttiin, me ja pojat.
Ja loppuillaksi leiriydyimme meille pitsojen, karkkien, pähkinöiden ja suklaan kera. 
Oli oikein mukavaa.

Mukavasta tuli mieleen viikonloppu. Olin Pärjänsuon osavaltiossa ja auttelin juhlien valmistelussa. Siivousta ja leipomista. Ja tietenkin mukavaa ajanviettoa ystävien kanssa. Karhukävely koiran ja Reetan seurassa, iltanuotio makkaroineen ja vaahtokarkkeineen, yöajelu pimeillä teillä, vaaleansiniset 'hammastahnamarengit', sanajahti, kissat ja kutisevat silmät ja tietenkin sunnuntain juhlien tähti ja aihe, ihana pikkuinen kummipoika. 
'Oikeesti ihan päällikkö', sanoi yksi kummeista. Ja niinhän poika onkin. Ehdottomasti.
Aivan rakas.

Huh tätä kaupungin elämää..
Tuli todistettua eräs murto
ja ilmoitettua siitä eteenpäin.
Ihan kuin olisi poliisisarjaa katsonut, omasta ikkunasta, ja vielä rikoksesta lähtien. 
On kuule huiman paljon jännempää.

Jännityksen keskellä 
Tyyne

Sateen ropinan jälkeen

Jos ei sattunut olemaan kummemmin tekemistä,
jos ulkona satoi ja oli harmaata, saattoi
Tyyne lisätä blogiin muutaman tällaisen päivän
varalle näpsäistyn kuvan.

Toiset kuvat kertovat Peace-lätkistä.
Toiset kuvat näyttävät Ernestin, uskollisen ystävän
opistosyksystä asti, jolloin löysin hänet Romotken
myyntipöydästä odottelemasta minua.

Nyt aurinko jo melkein paistaa. Tekisi mieli olla
reipas, mutten tiedä jaksanko. Voin ehkä yrittää.

Kiitti ja hei,
Tyyne.



Tottakohan?

Syyslaulu

Syksy jo saa, harmaa on maa.

Koivuista lehtiset pois putoaa.

Lintusten tie etelään vie,

siellähän kesäkin ikuinen lie.

 

Kolkkona jää seutumme tää

kaipaamaan suvea pois rientävää.

Pimeyteen syksyhiseen

luontokin vaipuvi nyt verkaalleen.

 

 

Tänään siellä kylätiellä vinhasti tuulee

hiukset lentää sekaisin ja palelee.

 

 

 

Lehti puusta variseepi

päivä yötä pakenee.

lintu pieni syksyn tieltä

kesämaille rientelee.

 

Minä pieni paimentyttö

lentohon en pääsekään.

Tänne, tänne jäädä täytyy,

syksyhyn ja ikävään.

 

 

Illan taivas tummenee

ja syksy maille hiipii.

Tuuli kolkko kohisee

ja lehdon puita riipii.

 

Järvet sinihohtoiset

jo kohta jäihin peittyy.

Lasten leikkitanteret

nyt lumen alle heittyy.

 

Kaikki pienet lintuset

nyt muille maille lentää.

Kesän riemut mennehet 

vain aatoksihin entää.

 

 

Syyslaulu

 

Kotimatka pitkä niin, ei vastaantulijaa.
Illat sammuvat kylmään hämäryyteen.
Jo tule lohduttamaan, synkkä mieli pujahtaa
syksyiltani yksinäisyyteen.

Kas, pimeähän saa sitä ajattelemaan,
mitä muuten ei muistaisi kai lainkaan.
Nyt muistan miten paljon mä tehdä tahdoinkaan,
miten vähän siitä aikaan mä sainkaan.

Kiirehdi rakkain jos rakkaus kutsuu,
päivän ei hetket niin pitkiä lie.
Suo valon syttyä, yö kohta saapuu,
pois kesän kukkaset syksy vie.

 

Etsin jotain mitä meiltä unohtunut on,
minkä avullasi löytää mä voisin.
On kesä lyhyt niinkuin haave saavuttamaton
siitä mikä oisi voinut olla toisin.

Kai tulet pian ennenkuin pimeään mä jään
- eihän kaikki kai ole mennyt hukkaan.
Jos löytäisimme toisemme, silloin ehkä nään
keinon jolla kaiken vielä saamme kukkaan.

Kiirehdi rakkain jos rakkaus kutsuu,
päivän ei hetket niin pitkiä lie.
Suo valon syttyä, yö kohta saapuu,
pois kesän kukkaset syksy vie.

Syksyn tuuli mukanaan vie kesän muistotkin,
nyt jo turhaan sä kysyt minne viekään.
Nyt rakastan kai vähemmän kuin ennen rakastin,
mutta enemmän kuin koskaan saat tietää.

Nyt majakat me näämme kun myrskyt raivoaa,
tuuli vaahtopäinen äänen tänne kantaa
- ja tärkeintä on sydämemme ääntä noudattaa
ja kaikkemme toisillemme antaa.

Kiirehdi rakkain jos rakkaus kutsuu,
päivän ei hetket niin pitkiä lie.
Suo valon syttyä, yö kohta saapuu,
pois kesän kukkaset syksy vie.

 

 

On syksy niin ihmeellinen,

minä kaikkea ymmärrä en.

Miten vihreä maa

värin uuden nyt saa,

linnut lentävät merien taa?

 

Mihin siilit ja etanat käy?

Niitä syksyllä missään ei näy.

Mihin pois katoaa,

missä siilien maa?

Mullan allako ne asustaa?

 

Kuka vaahterat kauniiksi saa?

Värin muuttaa ne, nyt punertaa.

Kuka pensselillään

lehdet käy värjäämään,

missä maalarin tuon kotimaa?

 

Miten kypsyvät puolukat nuo,

mistä karpalot päälleen saa suo?

Mikä punertumaan

saapi marjat ja maan?

Värit hehkuvat nyt loistossaan.

 

Miten turkkinsa saa valkoisen

jänis tullessa pakkasien?

Mistä tietää nyt sen

että vaarallinen

väärä turkki on jäniksien?

 

On syksy niin ihmeellinen,

minä kaikkea ymmärrä en.

Miten muutoksen saa

koko kesäinen maa?

Syksyn ihmeitä kaikki on vaan.

 

 

 

 

 

 

 

La Campanella

Tuli kuultua viikonloppuna. Arvatkaa soiko päässä jatkuvasti? Juu ja ei haittaa. Piti sitten itsellekin etsiä.
Tässäpä tämä.

Liszt, La Campanella. Li Yundi.

Ei muuta tällä kertaa.
Ps. on muuten hyvä kappale ja tuossa oikeenki hyvä soittajaki. ü

Rikastuttavaa!

Rikastuttavaa on..
nauraa maha kipeäksi
herätä aamulla aikaisin (vaikka saisi nukkua)
kiivetä maitoautoon
nähdä sieltä.

Maailma maitoautosta käsin, maatilamatkailua aidoimmillaan.
Robottinavettoja ja 150 vuotta vanhoja navettoja.
Lehmiä, hevosia, porsaita, kanoja, kissoja ja koiria.
Korpea; eiväthän maatilat kaupungissa ole!
Monta tuntia autossa istumista, mutta tylsyydestä ei puhettakaan. Väsy meinasi yllättää, mutta ei se ollut TYLSÄÄ. Väsyä vain.
Näin uusia seutuja. Ja vähän ennestään tuttujakin.
'Miten jotkut oikeesti asuu täällä.'
Ja kuitenkin asuu. Miksei asuisi?

Lauantai-iltana oli nuortenilta.
Se oli hyvä nuortenilta, erilainen kuin meilläpäin ikinä. Tuotahan saattoi jo sanoa Nuorteillaksi ihan tosissaan. Alustus oli hyvä ja ajatuksia herättävä ja.. Niin.
Sieltä oli mukava lähteä. Ystävien kanssa kevein askelin.
Saatiin nimittäin Hannan kanssa yksi ystäväinen houkuteltua meidän mukaan, ja kyytihankaluuksien jälkeen suunnitelma toteutui.
Ja ilta OLI.
En ihan tarkkaan osaa sanoa mitä se oli, oliko se hyvä vai mukava vai paras vai kaikkea sitä ja jotain muutakin vielä, mutta hyvin vahvasti se kuitenkin oli.
Hetkestä riippuen voi oikeasti olla parasta vaikka pelata lautapelejä lattialla ja jutella ja heittää läppää samalla.
Tällä kertaa oli.
Sunnuntai-illat on joskus epätodellisia. Kun on ollut viikonlopun jossain ihan muualla ja sitten palaa takaisin arkisiin ympyröihin ja yrittää tajuta taas yhden arkiviikon olevan edessä. Arki on kuitenkin hyväksi viikonloppujen välissä.

  

Ps. Ostin uuden levyn. Lopella äänitetyn, tosi hyvän. Viikonlopun jo soinut lähes taukoamatta.

 

Syksy ajatuksissa

Tyyne