Kuva esittää kahvipöytää. Vasemmassa yläkulmassa on kynttilä, siitä oikealla lautanen jolla lepäsi kasa piparijätkiä ja muutama tiikerikakkupala. Oikeassa alakulmassa voi nähdä kahvikupposen ja sen vieressä jäätelöpalan. Ja jos oikein tarkasti katselee, oikeassa yläkulmassa näkee toisen jäätelöpalasen.
Ja mitä tämä kaikki tarkoittaa?
Kerron:
Sitä, että on joulukuu. Maan pitäisi olla lumen peitossa eli siis valkea. Mitä se ei ole, sillä lämpömittarit näyttävät jatkuvasti plussanpuoleisia asteita, mikä johtaa siihen, että ulkona on mustaa, märkää ja liukasta. Ja kun tähän lisätään koulupäivät, jotka alkavat aamukahdeksalta ja loppuvat iltapäivällä neljältä, saadaan aikaiseksi Tyynen Kaamosväsymys ja hiukkasen huonoa tuulta. Ei aurinkoa! Ei valoa! Mihin tässä vielä joudutaan?
Kerron senkin: tällaiseen Kaamosväsymykseen voi löytää lääkkeen, mikäli jaksaa raahautua kämpästä ulos vesisateeseen ja ottaa suunnan kohti jotakuta toista ihmistä, tässä tapauksessa Ystävääni Hannaa. Näin tapahtui. Saavuin nuorenparin lämpimään kotiin, jossa oli pystytetty JOULUKUUSI (tosin muovinen) ja ystäväiseni siellä ripusteli joulunpunaisia kuusenpalloja kynttilöiden koristamille oksille.
Ja nautimme kahvista ja jäätelöstä ja hyvästä seurasta ja hyvistä jutuista ja katselimme kuvia, uusia ja vanhoja, ja Kaamosväsymys höllensi otettaan, kun ei kestänyt katsella onnellisuutta.
Lopputulos: vaikka ulkona edelleenkin sataa ja on pimeää ja mustaa, ei mikään ole enää niin kurjaa ja loskaista ja jäistä, kun on saanut olla Ystävän seurassa.
Kannattaa siis kerätä luunsa. Vaikka ne kuinka tuntuisivatkin raskailta ja luulevat saavansa kuolemantaudin tai luunmurtuman ulkona kylmässä märässä liukkaassa säässä.
(Voinen kertoa vielä, että molemmissa polvissani on kipeät mustelmat.)
