tiistai 22. huhtikuuta 2014

Menossa taas

Säätiedotukseni kertoo, että Selkeää. Ulos ikkunasta katsottaessa näkyy, että vähintäänkin puolipilvistä juu. Tarkoituksenani olisi siis ottaa Vanha Uskollinen mukaan ja lähteä Etelää kohti, kuten monet kerrat ennenkin, mutta harmillisen harvoin kuluneen lukuvuoden aikana. Miten onkin ennen ollut muka helpompi lähteä?! Tai ehkä tiedänkin, tai luulen tietäväni, mistä se johtuu: ennen, siis noin kaksi vuotta sitten, on ollut seuraa. Joku, joka on lähtenyt mukaan pyöräilemään. Ja perillä on ollut tiedossa niinkin mukavaa ja virkistäväistä kuin MM-kiekko. Ja poikia tietenkin ;)
Nyt ei liene vielä kiekon aika, eikä ole ne pojatkaan siellä enää. Sen sijaan on Hanna Ystäväni, jolle voisinkin tässä nyt keksiä jonkun yllätyksen, kun kerran sinne aion suunnata ü
Lähdön edistämiseksi olisi siis hyvä nyt tehdä jotain. Eli kirjoittelu loppuu tällä kertaa tähän.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Oi kevät!

Palavi tuli, palavi kirkkahasti, palavi palavi loimuten tuhansille!

Kumpi on parempaa, kumpi?

Kakku EI OLE minun tekemäni, vaan Anskun
Kun sä kuulet kuovin!
On kuultu kuovi, ja nähtykin. Eikä vain yhtä, vaan kevätpellot täynnänsä kuoveja!
Ja kurkia huutoineen, ja joutsenia ja naakkoja, ja ensimmäiset pääskysetkin on kuultu lennähtelevän. Kärpäset ovat heränneet, lumet sulaneet ja talvi on kuin muisto vain.
Pääsiäisloma Kotirinteellä <3
Kylpytynnyri ja Adonikset ovat kirkkaana muistoissa vielä pitkään, sen voitte uskoa.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Terveiset täältä

Jos ennen heräämistä aamulla näkee unta, jossa juo kahvia
ja siinä kahvissa on metsän roskia
niin ei siitä hyvälle tuulelle tule.
Ja sitten, jos huomaa heräävänsä myöhässä,
ja kahvinkeittimessä on kahvia
mutta se onkin pohjaan palaneen makuista
ja siitä saa hikan
niin ei sekään ole kovin mieltä ylentävää.

Ja kun lähtee kouluun, vaikka ei kiinnostaisikaan
juuri nyt siis
niin ei sekään sitten ilahduta hirveästi,
vaikka aurinko paistaakin taas eikä sada vettä kuten eilen.

Ja oli sumua, illalla siis, ja laiska olo ja piti lähteä Ystävien luo, ja en sitten lähtenyt
niin ei sekään ollut kovin hyvä idea. Vaikka se sumu olikin vasta sen jälkeen.

Juuri ennen sitä sumua käytiin kaupassa ja ostettiin suklaajäätelöä.
Ja laulettiin tyttöjen äänillä
kun ollaan tyttöjä.


Loppu.

Terveisin Tyyne

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Kuvatekstit

Miehen kokoinen munkki
Tarpeellinen elämässä



Minnakorttien hamstraus

Magneettienergiaa

Tyttöenergiaa!
Se mitä tein

Se mitä pitäisi tehdä

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Keskiviikkona, kun aurinko paistaa


 Olla lumisateen pikkuveli,
poutapilven serkku,
aurinkoinen vitikeli,
syksyn kypsä herkku.

Olla oven saranana,
olla villasukka,
lohduttava lämmin sana,
pihamaalla kukka.

Olla suuri meren aava,
lammen pikku saari,
kuusen harmaa partakarva,
kirkas sateenkaari.

Olla kuuna kuutamolla,
kuuma mehunaukku,
olla optimistijolla,
kevyt matkalaukku.

Olla saunan kiuaskivi,
kuhan kylkiruoto,
taivaan öinen tähtirivi,
olla olomuoto.

Olla iso ilonaihe,
olla tumma tuska,
luonnollinen luomisvaihe,
viinimarjapuska.

Olla maassa muurahainen,
olla koko kansa,
olla mies ja olla nainen,
muuttaa muotoansa.

Olla höyhen aavikolla,
olla ihan vähän.
Olla nuotti viivastolla, 
päättää laulu tähän.

-Jukka Itkonen-

torstai 3. huhtikuuta 2014

Kaduilla tuulee

Kaupungin karu kevät tuulisena ja melko lailla alastoman oloisena, keväänkeltaiset nurmikot ja mutaisen ruskeat polut, lehdettömät puut ja auringonpaiste joka paljastaa kaiken. Hiekoituskivien täyttämät pyörätiet ja katusoittajat keskustan kävelykadulla. Ja lämpö tuulensuojaisissa aurinkopaikoissa. Makeat koulutehtävät, sekalaiset, ihanat tyttöjen suunnitelmat, aikaiset aamuherätykset, kuihtuvat ruusut olohuoneen pöydällä, Haribo Aakkoset keittiön kaapissa piilossa ja salaatti jääkaapissa odottamassa syöjäänsä. Kevät, joka täyttää mielen ja sydämen ja tuntuu päästä varpaisiin. 

Bloginpitoa on kestänyt kohta kaksi vuotta.
Kevät on toivoa täynnä, kuten silloinkin. Aurinkoenergialla toimiva Tyyne toimii taas ja edelleen.