Vihdoinkin

On kesä. 

Kannoin läppärin ulos parvekkeelle.

Aurinkokuntamme kirkas tähti häikäisi niin että päätin kokeilla, onko minusta vuosien tauon jälkeen lippalakinkäyttäjäksi. Kaivoin eteisen naulakkokaapista yhden vanhoista Hirsitalo-lippiksistä, vedin poninhännän lippiksestä läpi ja nyt istun tässä, kesän lämmössä parvekkeella, lippis päässä. Yksi pikkuveli antaa korituolille vauhtia niin että olen pian pää pyörällä. Toinen puhaltelee saippuakuplia ja kaataa saippuaveden parvekkeen lattialle ja minun jalalleni. Nuorimmainen, se kiikuttaja, ihmettelee syntynyttä lätäkköä, ohiajavaa traktoria ja alhaalla pihalla vilistävää isoveljeään.

Alakerrasta kantautuu pianonsoitto. Mariage d'amourin sävelet tulevat vielä hiukan haparoiden, mutta sisko on taitava. 

Takana on kokonainen ihanien päivien ketju. Muutaman päivän reissulla ehdimme niin paljon! Vierailimme ystävien ja sukulaisten kodeissa, kuljetimme nuorenparin häälahjoja ja yllätimme Aatun kotiväen ilmestymällä juhannusvieraiksi. Juhannusaaton seurat leirikeskuksessa, juhannuspäivän kesäretki muutaman kilometrin päähän, lentopallomatsi hyttysiä kuhisevalla takapihalla ja talviturkin heitto Nilakkaan ovat jääneet muistoihin.

Suunnitelmissa siintääja seuraava reissu. Silloin otammekin suunnan kohti Vaasaa. Oma kulta kuskina ja määränpäänä suviseurat! 

Näin 'aikuisena' voin joka kesän jälkeen todeta sen olleen jälleen erilainen kuin mikään aiempi. Tämä kesä ei näytä olevan mikään poikkeus siinä suhteessa. Onneksi kesää on vielä jäljellä. Vastahan se alkoikin.

Matkalla mummun luota Pielavedelle on monet kerrat pysähdytty poimimaan kieloja. Niin tehtiin tälläkin kertaa. Täti sai kimpun kesän kauneimpia kukkia maljakkoon, ja kaukana kotona oleva äiti virtuaalikimpun. Rakkaus kieloihin on kai periytyvää.

Kyllä kelpaa syödä grillilihaa, perunamuussia ja salaattia tuollaisessa maisemassa! Katsellessani auringonpaisteiselta terassilta järvelle minuun iski vastustamaton halu heittää talviturkki menemään, ja heti paikalla! Lainabikineissä kipittelin pikkusiskon ja serkkutytön perässä alas rantaan. Sinne jäi pitkään vaalimani talviturkki, Nilakan pohjalle.

Ja kun uinninjälkeisen lämmittelyn saattoi hoitaa vain istumalla terassille ja antamalla auringon kuivata vedet, saattoi tuntea tehneensä ihan oikein.
 

Yksi kotimatkan kohokohdista. Suomussalmen Hiljainen kansa.

Lopetellessani kirjoitusta parvekkeen lattialla on toinenkin saippuavesilätäkkö. Nuorimmaisella on multaa suupielissään. Toiseksi nuorin kasteli pikkarinsa. 

Aikaa on vierähtänyt sen verran, että tässä aiemmin varjoisalla paikalla on nyt kuuma. Lippalakki osoittaa hyödyllisyyytensä. Kaverin vinkistä löysin lapsuuden parhaimman pelin Steamin kesäalennuksesta, ja tässä kirjoitellessani se on latautunut lähes kokonaan. 

Tässä paahteessa saattaa jopa ruskettua.

<3 Tyyne

Pitkästä aikaa

Pitkästä aikaa kuvia
kun jaksan postata niitäkin. 

Edellisen puhelimeni eli vanhan uskollisen Supernovan kanssa kuvien kanssa puuhailu oli vaivatonta: otin kuvan, lähetin sen bluetoothilla koneelle ja latasin bloggeriin. Yksinkertaista.

Uudempi vekotin sen sijaan ei halua toimia helposti. Milloin tahansa se päättää, että jokin kuva kerta kaikkiaan on väärin päin, ja vaikka kuva näyttäisi tietokoneen kansiossa olevan aivan oikein, bloggeriin päätyessään kuva on keikahtanut kyljelleen eikä suostu kääntymään. Siksi kuvapostailu on valitettavan paljon harvemmassa nykyään.

Nyt kuitenkin jaksoin. 
Tämä postaus sisältää sekalaisen pläjäyksen kuvia toukokuun lopusta ihan eiliseen saakka.

Alkaa.

Illan juttuna oli pikkuveljen lainaama Roald Dahlin lastenkirjaan perustuva elokuva Jali ja suklaatehdas. Kesken kaiken oli aivan pakko rynnätä kauppaan juuri ennen sulkemisaikaa ja hankkia suklaata. Kuvassa kolme ihmisen ostokset. Kaikkea ei syöty yhden illan aikana.

 Nämä mukit kuuluvat viidelle tytölle. Neljässä on kahvia, kahdessa mehua. 

Toukokuun viimeisellä viikolla, ihan tavallisen tuntuisena tiistaipäivänä ovikello soi. Oven takana olivat maailman parhaimmat yllätysvieraat, jotka ilahduttivat kaikkien päivää, itsenäkin. Myös yllättäjät yllättyivät löytäessään talosta myös minut.

Yllätysvieraiden kanssa päädyimme Rukan huipulle.  

Huipulla ei tuullut. Aurinko paistoi, rinteet olivat jyrkkiä ja maisemat huikeita. Pikkukuovin varoitushuudot kaikuivat kallioilla. Näkymien ihailu sai unelmoimaan tulevista retkistä. 

Aikaisemmassa postauksessa mainitsin kinkkusarvien paistamisesta.Siinä niitä on korillinen. Kihlajaisia varten. Aikoja sitten pistelty parempiin suihin.

Viime viikolla tuntui, että ei ehdi tehdä mitään. Viikko oli täynnä hääjärjestelyjä, ja Aatulla oli iltavuoro. Keksinleipomiskuva on maanantailta. Samaisena maanantaina olin kuitenkin illalla jo Kaupungissa. Tiistaipäivä meni uusia kenkiä etsiskellessä, kunnes ne löytyivät ja kävimme isän ja pikkusiskon kanssa mutkan Pattijoella noutamassa kylmälaukullisen naudanjauhelihaa. Hyvässä säilössä ne kyllä sielläkin olivat, mutta paikkakunta oli kolmisensataa kilometriä väärässä suunnassa ottaen huomioon sen, että lihoista tehtiin lauantaina lihamureke hääjuhliin.

Miniloma Kaupungissa oli lähestulkoon unelmien täyttymys. Omalta kämpältä löytyi kaikki. Pihlajat talon edessä ovat nyt jo varmaan puhjenneet kukkaan. Kaupungin kesä ei vieläkään osunut kohdalleni; taas olen täällä, toisella puolen Suomea.

Keskiviikkoiltana särjimme morsiamen tarkkaan suunnitellun aikataulun. Lukujärjestykseen merkityn ohjelmien askartelun sijaan tapahtuikin neidonryöstö. (Mari, älä unohda huovuttaa!)

Torstai ja kahdeksankymmentä ohjelmalehtistä. Ruskeaa kartonkia, vihertävää helmiäishohteista paperia, karkeaa juuttinarua ja melko kasa kopiopaperia.

Torstai ja sataviisikymmentä oranssia servettiä. Taiteltuna tuskalliseen muodostelmaan. Lauantaiaamuna seurakuntatalon pöydällä loistivat kirkkaana kaikki servetintaittelijoiden huokaukset, taitos taitokselta. 

Kyllä se näytti kauniilta.

 

Koitti sitten se lauantaiaamukin. Kun olin aikani kipitellyt hollannikkailla paikasta toiseen, vedin lopultakin jalkaani punaiset Even&Oddit. Ne jalassa hoipuin lopun päivää, kunnes hääjuhla oli ohitse ja alkoi loppumattomalta tuntuva siivous ja kaiken tavaran pois kuskaaminen. Erittäin väsynyt kaaso käpertyi loppuillaksi kultansa kainaloon seuraamaan Hercule Poirotin pienten harmaiden solujen liikehdintää. 

Morsian.

Rakkaasta siskostani tuli parissa minuutissa rouva. Häitä edeltäneen stressikimpun sijaan kirkon ovesta asteli ulos onnellisesti hymyilevä rouvashenkilö aviomiehensä käsipuolessa.

Se hymy tarttui, ja hetkessä unohtuivat lautasliinojen taitokset ja huonosti nukutut yöt. 

Sellaista on onni ja ilo.

Sitten tuli sunnuntai. Kodin jääkaapit pursuilivat jäljelle jääneitä kakkuja ja pakastimeen ei pullakranssien ja tiikerikakkujen lisäksi mahdu mitään. Muutamat häävieraat pysähtyivät meillä matkallaan kohti kotejaan. Kun huhu kertoi serkkupojan popsineen häiden jälkeen iltapalaksi vielä yhdeksän grillinakkia, muistui mieleen jääkaappiin piilotettu makkarapaketti. Hetkessä syntyi ajatus retkestä, ja yhtä nopeasti se sai hyväksynnän. 

Ja niin lähdettiin. Ihan kahdestaan. Pyörän selässä matka taittui nopeasti, vaikkakin pientä harhailua metsässä kyllä esiintyi. Määränpäänä oleva kota sijaitsi niin ikään vaaran huipulla, joten loppumatka suoritettiin taluttaen pyöriä ylös rinnettä. Reitti on merkitty pyöräilyreitiksi, mutta ihmettelen kyllä millaiset polkulihakset on henkilöllä, joka pystyy tuosta vain polkaisemaan vaaran rinnettä ylös. Meidän lihaksilla ei pystynyt (en edes yritä väittää olevani atleetti! xD )

Kotaan saatiin nopeasti tulet, ja siinä sitten paistuivat niin makkarat kuin vaahtokarkitkin. Aurinko paistoi ja tuuli ulisi.

Matka rinnettä alas oli huomattavasti vaivattomampi. Painovoima ja vauhdin hurma siivittivät matkaa, ja takaisin pikitiellä oltiin nopeammin kuin kuvittelimmekaan. 

Tänään on taas satanut. Sade on saanut jopa meidän pihanurmemme vihertämään, ja se on jo paljon. 

Nyt on oikeasti yö. Yllätten postauksen kirjoittaminen ja muu säätö on kestänyt taas yli tunnin. Tällä kertaa lopetan siis tähän. 

<3 Tyyne

Ps. Olen lähes kokonaan lopettanut kaiken ylimääräisen odottamisen. Tällä kertaa ainoa odotuksen kohteeni on tämän viikon torstai, sillä silloin on luvassa mukavia asioita.

Ei ole vielä talviturkki lähtenyt

Sattuneesta syystä 

uimaan en ole vielä tohtinut. 

Kesäkuun koleat päivät eivät houkuttele pulahtamaan lammen hyiseen veteen. 

Huolimatta siitä, että jääräpäisin pikkusisko uskoo loman tarkoittavan kesää ja shortsikelejä, itse en lähde ulos edes avojaloin. Vaikka se onkin tapanani kesäisin. 

Tänään uskaltauduin kauppareissulle pyöräillen. Matkaan lähtiessä pohdin lapasten ottamista mukaan. Kotiin palatessa kaduin päätöstäni: vastatuuli oli kova ja kylmä.

Kihlajaiset saatiin juhlittua. Kaikki meni oikein mukavasti. 

Pikkuisen jäi kuitenkin harmittamaan se, että poistuimme paikalta juhlien oikeastaan ollessa vielä vauhdissa. Olisi ollut mukava jäädä vielä illaksi ja viettää niin ikään rauhallinen aamu Aatun kodissa. Tällä kertaa raha kuitenkin ratkaisi; ilmainen kyyti paikasta A paikkaan B vaati uhrikseen kotiaamun Pattijoella.

Aiomme kuitenkin tulla vielä takaisin! Ei meistä niin helposti eroon pääse! ;)

<3 Tyyne