Nyt jaksan. Vaikkakin väsy jo painaa silmäluomia, silti aion tällä kertaa tuoda ajatuksia julki.
Aion kertoa keväästä, joka on pikku hiljaa valtaamassa mielen ja virkistämässä sitä, esiintyen aurinkoisina aamupalahetkinä kotisohvalla, harjattuina pyöräteinä ja muuttolintujen saapumisena maisemaan.
Linnuista erityisesti iloitsen: eräänä päivänä kauppaan kävellessäni näin pikkuisen linnun hyppivän tiellä. Ja kas! Västäräkkihän se siinä pyrstöään keinutti. Hymy nousi kasvoille heti, hetkeäkään epäröimättä. Samanlaista iloa sydämeen on tuonut pihapuussa päivät pitkät visertävä peipponen. Ja kun kaupungille kulkiessa kuulin lokkien huutoa, tulvahti mieleen se kummallinen kevään kaiho, minkä vain lokin huuto voi aiheuttaa (joitakin ne huudot eivät miellytä, minua kyllä).
Välillä löydän itsestäni ihmeellistä energiaa, joka aiheuttaa pitkästä aikaa leipomiskohtauksia. Eilen pidimme siivouspäivän, ja vaikkei mitään suursiivousta tehtykään, tuntuu koti tietenkin taas vähän siistimmältä. Vappusimat on pullotettu ja ainakin toinen kodin asukkaista odottaa mitä innokkaimmin sitä päivää, kun vihdoin leivotaan ne munkit. Toinen niistä asukkaista taas odottelee ihmetellen kevään viimeisten koulutehtävien palautuspäiviä, jotka tuntuvat lähestyvän hitaasti mutta varmasti. Todellisuushan on se, että ne päivät kyllä lähestyvät - nopeasti ja sitäkin varmemmin. Olen melko varma, että asialle tulisi tehdä jotain.
Kesä siis lähestyy. Kevät vain jatkuu entisenlaisena päivästä toiseen, vaikka kuinka kovasti odotan silmujen ilmestymistä ja hiirenkorvien puhkeamista. Huhujen mukaan eteläisessä Suomessa sinivuokot kukkivat kovaa vauhtia, ja olen kuullut puhuttavan myös leskenlehdistä. Ei meidän, pohjoisen kasvattien, kevääseen ole koskaan sellaisia kuulunut. Kevään ensimmäisiä kukkia ovat olleet toukokuun lopussa yläasteen aurinkoisen seinän viereltä puskevat voikukat.
Ei puhettakaan äidille kannettavista valkovuokoista äitienpäivänä.
Nyt luulen, että alkaa olla nukkumaanmenoaika. Toivon kevätauringon tuovan mukanaan myös kirjoitusenergiaa - niin blogin kuin koulutehtävienkin takia.
<3 Tyyne