enkä lopettanut
en vain enää käytä tietokonetta.
Positiivista, voisi ajatella, mutta ei kannata.
Se aika, minkä joskus olen käyttänyt läppärini ääressä
menee nyt älypuhelin nenässä kiinni.
Vietän kesää
nyt kun kerran on kesä.
Teen kesäisiä toimia:
käyn uimassa (yhdesti kävin, pitihän talviturkki pudottaa pois).
Retkeilen. Hailuodossa, Kalimeenlammella ja leikkipuistossa.
Hailuotoon menimme porukalla, mutta aikaisempaan lauttaan ehtineinä teimme kulttuurillisen piston Hailuodon kirjastoon. Pitihän se.
Kalimeenlammelle menimme kahdestaan. Aurinko lämmitti, nuotio lämmitti ja lampi kimalsi kauniina ja kesäisenä
ja sinne jäi se talviturkki. Auringon ja nuotion lämmössä kuivasimme itsemme ja paistoimme makkarat.
Kesäisiin toimiin kuuluu myös kesätyö. Vaikka eihän se työtä ole, vaan harjoittelua, eikä palkkaakaan saa.
Ja juhlat: eilen hyppäsin mummun kyytiin ja toimitin itseni kuokkimaan sukulaismiehen pyöreävuotissyntymäpäiväjuhliin. Lämmintä riitti niin sisällä kuin ulkonakin
ja tupa oli täynnä vanhoja tätejä ja muitakin.
Viikko sitten minulla oli kesävieraita. Aatu meni miesten retkelle, ja minä sain Marin ja täditettävän vauvan yövieraiksi.
Marin kanssa yhdessä tehtiin sisarusten ja naisten asioita: juoruttiin, kaupungilla shoppailtiin tietysti ja syötiin kasvispiirakkaa ja dippikastikkeen kanssa porkkanoita, kurkkuja, paprikoita ja kukkakaalia. Naisten asioita siis.
Täditettävän siskonpojan, ikää korkeat lähes-neljä-kuukautta, kanssa tehtiin täti-siskonpoika-asioita. Juteltiin (minä juttelin), jumpattiin (minä jumppasin vauvaa), puklattiin (vauva puklasi päälleen ja minun päälleni), siivottiin (minä siivosin pulautuksia), huudettiin (vauva huusi kun en ruokkinut sitä) ja naurettiin (kunnon nauruhepulit saatiin yhdessä, kun oli vain niin hauska nauraa).
Yöllä heräsin vauvan itkuihin
ja päivällä ajelimme testiksi meidän uusilla rattailla. Hyvin ajettavat rattaat olivatkin.
Kaupantädit luulivat vauvaa minun vauvakseni, kun työnsin rattaita.
Tänään kävimme katsomassa asuntoa. Isompaa, kätevämpää asuntoa. Huomenna ilmoitan vuokrayhtiölle, että kyllä kiitos voisimme muuttaa asuntoon. Ja vuokrafirman vastausta sitten jännitetään.
Ja minulla kun on jo hirveä muuttokuume! Pääni sisällä olen jo muuttanut. Pakannut elämän banaanilaatikoihin ja kirjoittanut niihin mustalla tussilla "keittiöön" ja "olohuoneeseen." Niin että tavaroita kantavat ihmiset osaavat kantaa laatikot oikeisiin huoneisiin uudessa kodissamme.
Kun en itse voi kaikkia kantaa tai olla sanomassa, että tuo laatikko tuonne. Ja tämä tuonne.
Siltikin koko muutto on vielä vain haave. Ensi viikko ratkaisee, ja sitten tietää tuleeko haaveesta totta.
Kirjastotöistä on jälleen kantautunut kotiin kirjoja. Hyviä kirjoja, joita lukiessa hymyilyttää ja naurattaa ääneen.
Olen lukenut Heli Laaksosen pakinoita. Lounaismurteella kirjoitetut runoilijan pakinat saavat omatkin ajatukset rullaamaan, ja tähän kärpäspaperimieleen itse murrekin tarttuu. Kuin kärpänen. Vaikka ei itsellä mitään juuria lounaismurteessa, tietääkseni. Niin silti tuntuu luontevalta lukea sitä.
Toinen, johon mieluusti olen tarttunut, on Inga Röning. Hänen ensimmäinen aikuistenkirjansa Hippiäinen
ja sen jatko-osa, Unisammakko.
Ajankohtaisiakin itselle ne kirjat ovat, hyvän tekstin lisäksi.
Tänään illalla istuin Kaupungin pohjoispuolella eräällä nurmikolla
ja katselin, kun ystäväni pelasivat spikea. Spaikkia, ihmisten kielellä.
Itse en pelannut. Katsoin vain ja viihdyin siinä
ja niin viihtyi myös sääskiparvi ympärilläni.
Sopivan liikkumaton uhri olin niille siinä nurmella.
Rakkaani, pikkuiseni, kasvaa. Yltää jo puskemaan kylkiluihin. Ihanaa on, kun tietää murusen olevan elossa siellä. Kylkiluihin puskeminen kuitenkin jo melkein sattuu.
<3 Tyyne
