Onhan kuitenkin kesä

Pikkuveli tuli herättämään. Kerroin haluavani vielä nukkua, kun on unihiekkaa silmissä. Melkein meinasi ne hiekat karista pois, kun veli totesi: mulla on vaan rähmää silmissä eikä unihiekkaa.
On vähän kesä. Aika paljonkin, vaikkei täällä vieläkään ole ylletty hellelukemiin. Muualla kuitenkin on.
Pitäisi varmaan nyt selvitellä tekemisiään ja lisätä niitä kuvia, jotka on jääny lisäämättä. Kun ei ole kerennyt, eikä jaksanut. Kun on ollut laiska.
Aluksi vaikka se Pudasjärven reissu.
Käytiin ystäväisen kanssa kirkkokuoron konsertissa, jossa hänen äitinsä lauloi. Viimeisten harjoitusten ajan vaeltelimme nopeahkoon tahtiin hautausmaalla. Nopeahkoon siksi, että sääsket olivat runsain määrin seurana, eikä moinen ihailijaparvi oikein kiinnostanut. Jostain syystä.

Samana iltana paistelimme runsain määrin marenkeja. Niitä oli tarkoitus jättää pikkupojillekin, mutta. :D Eivätkä he aamulla edes muistaneet koko marenkeja. Onneksi.
Marengit on kuin ihmeitä. Ihan totta, melkein kuin pieniä pilviä! Ja niitä Syö ja Syö ja Syö kunnes ne loppuu.

Juhannuksen jälkeen lähdettiin sitten sinne reissuun. Maanantaiaamuna äiti vei kolme siskosta Kaupunkiin linja-autolle. Ehdimme sinne juuri ja juuri, yli kahden tunnin matkan jälkeen. Bussilla jatkoimme matkaa mummun luokse, missä vietimme pari päivää ennen suviseuramatkan alkua.

Nämä kahviastiat olivat kaupassa. Ihastuin niihin aika paljon. Kauppaan kuitenkin jäivät. Ei voi ostella kahvikuppeja jos ei ole rahaa tosi paljon

Puhalluskukkia. Oi. Ne on kauniita, ja niitä voi puhaltaa, ja ne on ennen ollut keltaisia keltaisia voikukkia, ojanpientareet täynnä, pieniä aurinkoja vain.

Tein keltaisesta kananmunakennosta sytytysruusuja. Sain niihin parafiinia mummun vanhoista kynttilöistä.

Kun sitten lähdettiin kohti Loppea, auto oli täynnä. Oikein täynnä. Automatka oli pitkä ja osittain tuntematon. Matkalla ohitimme ihan hirveästi asuntovaunuja - ja autoja, ja peräkärryllisiä autoja ja täyteen ahdettuja autoja. Etelään matkalla. Sinne minne mekin.

Etelässä puut on niin paljon isompia kuin täällä. Paljon isompia. Korkeita.
Ne ehkä yltää taivaaseen asti. :)
Mutta pohjoisessa näkee enemmän taivasta, kun ei ole puut edessä.

Olimme Lopella vähän ennen iltakymmentä. Pystytimme leirin, söimme, ja lähdin. Etsimään ystäviäni.
Oli niin suvikset koko ajan, aurinko paistoi ja sitten tuuli, muttei kylmästi, ja sitten välillä
oli pilvistä ja kylmää, ja taas paistoi aurinko. Ei voi selittää sitä. Minkälainen on suviseuraviikonloppu. Minä en ainakaan osaa. Se vain on, ja tuntuu ihan joka paikassa, ja on ihan mahtavaa kun on kentällä ja näkee auringonpaisteessa monta tuhatta ihmistä, nuoria ja vanhoja ja lapsia ja äitejä ja isiä. Ja melkein kaikki syö jäätelöä, ja rattaita pitää aina uudestaan ja uudestaan opetella väistelemään, mutta sen oppii helposti.
Jos jossain niin siellä on tunnelmaa. Isossa teltassa, keskikentällä, pitsajonossa, Ghanan lipun juurella, vessassa, alueilla asuntovaunujen keskellä, teltalla, kaverien etuteltassa tai vaunussa. Aamulla ja päivällä ja illalla ja yöllä, kun on melkein kylmä muttei kuitenkaan ja väsyttää vähän ja on pimeää eikä oikeastaan enää näe mitään, mutta kuitenkin pitää olla siellä. Itse en silti ole oikeasti myöhään, en oikeasti. En valvo kolmeen tai neljään, ja herää vasta yhden aikaan päivällä. Koska aamut ja aamupäivät on oikeastaan parhaita.
Näin siellä paljon kavereita. Vaikka kaikki ei päässeetkään. Ja ne puuttui joukosta, eikä niitten paikkaa voinut täyttää.
Näin paljon sukulaisia, sukulaistapaamisessa siellä Ghanan lipulla ja muuten. Vaikkei kaikki olleetkaan siellä.
Ja joitakin en nähnyt vaikka olivatkin. Ei vain tullut nähtyä.
Matkustin ensimmäistä kertaa linja-autolla suviseuroissa. Koska parkkialueelta oli niin pitkä matka kentälle.
Näin ainakin yhden tutun, jonka toivoinkin näkeväni. Lähes ohimennen näin. Etukäteen ajattelin, että jospa näkisin. Ehkä hän on täällä, ehkä ei. Ja sitten oli, ja näin. Ja näin joitakin toisiakin, joita en odottanut näkeväni. Niin siinä monesti käy. Yllättäviä tapaamisia ja näkemisiä. Puolituttuja. Harvoin nähtäviä tuttuja.

Nämä kuvat on kortteja. Otin kuvia korteista.
Hyvin epäselviä kuvia, mutta kuvia kuitenkin.

Tässä on kesämekko, jonka äiti teki minulle. Se on aivan ihana. Ja oli oikein hyvä hellesäällä Lopella.
Ja sitten on käsikorut. Niitä opettelin taas käyttämään. En oikein osaa käytää koruja, muita kuin sydäntä ja ristiä kaulassa. Opettelua.

Tänään kotona grillattiin vartaita. Pihviä, maissia, tomaattia ja herkkusieniä. Ja sitten uusi perunoita. Ja oli niin hyvää. Että maistui ihan kesältä.
Täällä on hirveästi sääskiä. Ihan kamalasti. Jossain muualla on vielä enemmän, mutta on täälläkin ihan tarpeeksi, kiitos vain.