Yhtä hymyä on tämä hiukan päänsärkyinenkin ilta. Se nyt vain ei tunnu, on niin hyvä fiilis. Koko viikko on ollut ihmeen hyvä, aamuisista tympääntyneistä heräämisistä huolimatta päivä on aina loppua kohden vain parantunut ja parantunut, ja illalla on ollut helppo hymyillä.
Ensinnäkin viikonloppu.
Tämä on Lennol-tyyny. Aina, kun olen mummun luona, nukun Lennol-tyynyllä. Joka kerta se pitää sanoa ääneen: ei yötäkään ilman Lennol-tyynyä. Viime perjantainakin, vaikka olin ypö yksin mummun talossa ja aivan poikkiväsynyt ja ääni ei meinannut kulkea, piti mumista 'eiyötäkkäänilmanlennoltyynyä.'
Lennol-tyynyllä nukkuu hyvin. En minä tiedä, onko se oikeasti tyynystä kiinni vai mistä, mutta nukuin kuitenkin hyvin. Piste.
Sunnuntai-iltana lämmitin saunan. Meidän saunassa ei ole lamppua. Se ei haittaa, saa sinne valoja muillakin keinoilla.
Niin kuin vaikka näin. Viime kerralla näin ei kyllä tapahtunut, mutta monesti silti.
Seuraavia kuvia en jaksa selittää tarkemmin. Sunnuntai-iltapäivällä Kaupunkiin tullessa ne kuitenkin on otettu.
Kun tulin Kaupunkiin, ei ollut vielä aivan pimeää. Taivas oli ihan jännän sininen, varsinkin siellä suunnassa, minne aurinko oli laskenut.
Maanantaina oli Syntymäpäivä. Tavalliseen tapaan menimme uimaan.
En osaa oikein sanoilla kertoa, miten onnellinen olin illalla, kun vieraat (tutut, YSTÄVÄT) olivat lähteneet. Että olinkin saanut heidät tärkeät taas tänne meille! Syömään kakkua ja olemaan vain. Reetta jäikin vielä yöksi, ja me 'lanitettiin' ilta keittiön pöydän ääressä.
Tiistai oli eilen. Töiden jälkeen päätin kävellä 'vähän pitemmän kautta' kämpille, ja niinhän siinä kävi. Tosin matka piteni noin puolestatoista kilometristä vähän päälle viiteen kilometriin.. Se ei haitannut tippaakaan. Kämpille päästessäni olin aivan naatti. Kuitenkin lähdin illalla vielä luistelemaan tyttöjen kanssa, ja se kannatti kyllä! Illalla ei tarvinut unta odotella. Riitti, kun painoi pään tyynyyn ja nukkui. Eilen sain yhden synttärilahjan. Se oli aika hauskasti paketoitu. Sisältö oli myös hauska, ja kortti. Ehkä kerron niistä myöhemmin lisää. Tässä kuitenkin kuva paketista.
Kyllä, paperi oli kiinnitetty kumilenkeillä. Sain kyllä makeat naurut moisesta viritelmästä. Ihanat tytöt! :)
Tänään näin taas vähästä aikaa pikkuista Sakkea. Voi kummipoika kun se kasvaa vaan koko ajan isommaksi! Vietimme taas iltaa kaveriporukalla. Pelailtiin Yatzya (jatsia näin suomeksi ü) ja oli hauskaa vaikka hävisinkin. Onneksi voitto ei olekaan se tärkein.
Tällaista tällä kertaa.
Tänään töissä ollessani satuin vilkaisemaan kaukana korkealla katonrajassa oleviin ikkunoihin ja näin, miten ulkona paistoi aurinko. Näin miten valo kultasi ikkunasta näkyvät männynoksat ja halusin heti paikalla ulos hengittämään pakkasilmaa ja katsomaan silmät sirrillä aurinkoon. Mutta työt on töitä ja töistä ei livistetä ulos ihan noin vain, ei kun pullapitkot odottavat letittäjäänsä ja vaniljaunelmapullat kreeminpursottajaa.
Kuitenkin näin todisteen siitä, että aurinko on vielä olemassa. Se riitti, ja sain hirvittävän ison annoksen energiaa ja hyvää mieltä, ja totesin, että taidan olla vähän kuin äitini: toimin aurinkoenergialla.
Kun sitten pääsimme töistä ulos, aurinko oli jo laskenut niin alas, ettei sitä näkynyt. Ei kuitenkaan ollut vielä pimeää. Kaverit valittivat kylmää, mutta minä en tainnut tuntea sitä ollenkaan. Kävelin pysäkiltä pitemmän kautta kämpille, ihan vain nauttiakseni valosta ja kirpeästä ilmasta ja kaikesta vain.
Ja kämpillä sain olla ja lukea ja syödä ruisleipää.
Illalla seurojen jälkeen kaveriporukalla mentiin Hannan luo, ja näin pitkästä aikaa pikkuista kummipoikaa, joka kasvaa vain koko ajan isommaksi ja ei kohta ole ollenkaan pieni enää, mutta onneksi vielä jonkin aikaa.
Siellä porukassa meidän seassa on jo kaksi vauvaa. Kaksi pikkuista poikaa, jotka ovat suuren osan aikaa valokeilassa, huomion keskipisteenä. Aina on jollain vauva sylissä. Aina löytyy sylittäjä pienelle, jos ei isä tai äiti, niin joku muu. Aina on joku.
Nuoret, tuoreet vanhemmat saa apua ja tukea ystäviltä.
Sellaista se on :)
Tyynen kirjoittelu on ihan katkolla välistä, kun töiden takia läppäri jää avaamatta useana iltana. Päivät on pimeitä ja väsyttäviä, aurinkoa ei näy ei sitten missään. Olen viettänyt aikaa vaihteeksi kämpillä, ihan ennätyspaljon. Kun ei oikein jaksa raahata luitaan paikasta A paikkaan B ja sitten vielä takaisin.
Eilinen oli sikäli poikkeuksellisen tavallinen päivä, että oli maanantai ja siis uintipäivä. Töiden jälkeen jäin bussista keskustassa, kuten tavallisestikin. Sen sijaan, että olisin laahustanut kämpille, suuntasin kohti kirjastoa ja lainasin pinon kirjoja piristykseksi ja pakokeinoksi. Kun lukee, ei ajattele talven pimeyttä ja töitä ja väsymistä eikä mitään. Sitä vain lukee ja nauttii.
Kirjastosta kävelin sitten kämpille syömään pikaisesti, ja sen jälkeen kävelin hallille, missä minua olikin jo odoteltu.
Tavanomaisen uintireissun päätyttyä otimme suunnan kohti Reetan kämppää. Siellä saimme kaakaota ja sympatiaa (teetä ei ollut). Ja loppujen lopuksi leiriydyimme olohuoneeseen ja jokainen lueskeli Aku Ankkaa, tai no, minä luin Hevoshullua, mutta lehtiä kuitenkin.
Don Rosan sarjakuvan alkuruutuun piilotettu D.U.C.K. -merkintä aiheutti koko porukalle päänvaivaa, tai no, itsehän vahingossa löysin sen heti ensisilmäyksellä, vaikka sitä ei kuulemma edes ollut koko kuvassa. Löydön jälkeen ensimmäinen epäilijäkin alotti etsinnät alusta ja lopuksi jokainen oli löytänyt piilotetut kirjaimet.
P.S. Jos joku välttämättä haluaa hankkia minulle Don Rosan piirtämät 'Roope Ankan elämä ja teot' -kirjat, en hirvittävän paljon pahastu.. ;D
Vihdoin ja viimein löysin ajan tälle postaukselle!
Hyvin nukuttujen päiväunien jälkeen päätin olla jaksamatta lähteä Yhtään Mihinkään koko iltana. Olen siis ollut kämpillä ja istunut ja värkännyt kuvien kanssa ja yrittänyt olla menettämättä hermoja, vaikka aloittamani tehtävä vaikuttikin kaikin puolin toivottomalta. Sain sen kuitenkin tehtyä, ja nyt, vihdoin ja viimein, saan julkisuuteen nämä erään marraskuisen illan aikana otetut kuvat. Sillä kertaa sain näppeihini ihan oikean kameran oman puhelimeni sijaan (mikäli kamera-asiantuntijat näkisivät kyseisen kameran, he eivät välttämättä pitäisi sitä 'oikeana' kamerana. Minulle se kuitenkin riittää varsin hyvin täyttämään kameran vaatimukset ü).
Näitä kuvia ottaessa meillä oli tosi hauskaa! Halusin kerrankin saada ihan aitoja kuvia, ja taisin onnistua. Käskin lasten vain riehua keskenään, ja hetken aikaa olohuoneen lattialla olikin melkoinen show, kun tytöt painivat ja hyppivät ja pojat irvistelivät ja temppuilivat. Nauroin ja kuvasin ja nautin hymyistä :)
Uuden vuoden ensimmäisenä päivänä ensimmäinen Tyynen blogipostaus tälle vuotta.
Katselen, kuuntelen ja tunnen, kuinka Kissa juhlistaa uutta vuotta hyppimällä kuusenkoristeiden kimpussa, riehumalla sohvan alla ja hyökkäilemällä jalkojeni kimppuun. Kuusi on Kissalle kiellettyä aluetta. Onneksi tehokas komennus KISSA! auttoi, ja kuusi jäi rauhaan.
Kissa on muutenkin kuulunut olennaisesti tähän vuoden ensimmäiseen päivään, kuten myös viime vuoden viimeisiin päiviin. Tänä aamuna karkotin Kissan huoneesta. Oli vaikea pukea vaatteita päälle, kun se metsästi varpaitani.
Eilen aamullakin varpaat olivat kohteena. Sain pelastettua ne nostamalla Kissan vatsani päälle. Oli leppoista makoilla aamussa ja silittää kehräävää Kissaa.
Näyttää uhkaavasti siltä, että postaus tulee olemaan täynnä kissoja. Hiukan säälin lukijaa ja lopetan tekstin tähän. Ei kissaeeposta näin vuoden alkuun.
Onnea Uudelle Vuodelle 2013
toivottaa Tyyne.
