Tänä tiistaina oli tämän jakson ensimmäinen keittiöpäivä.
Tänä tiistaina ajattelin ihan hassuja heti herättyäni.
Tänä tiistaina istuskelin Suskin kanssa Rotuaarin Mäkkärin yläkerrassa ikkunapöydässä ja katselimme ihmisiä.
'Tuo tyttö oottaa ihan selvästi jotaki'
'Nii oottaaki onkohan sillä treffit'
'On varmaan'
'Mihin se nyt lähti'
'Ehkä se tuli jota se ootti'
'Joo niin tuliki kato!'
'Ai tuo ruutupaita'
'Nii'
'Söpöä'
Sieltä näki paljon. Olisin viihtynyt pitemmänkin aikaa katselemassa ikkunasta.
Kävin eilen antikvariaatissa. Yleensä olen mennyt sinne vain katselemaan 'jotakin', tällä kertaa menin oikeasti etsimään. Jotakin. Ja löysinkin etsimäni, Jonas Jonassonin kirjan 'Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi.' Oman pidennetyn pääsiäislomani aikana kuuntelin kirjan äänikirjana mummun kanssa. Ja hyvä kirja onkin! En kuullun tarinaa alusta asti, joten halusin lukea sen. Ajatuksena oli ensin, että etsisin kirjan kirjastosta, mutta eilen satuin kulkemaan juuri sen vakioantikvariaattini kulmilla ja päätin kurkistaa, olisiko nide ehkä siellä. Ja kuten sanottu, olihan se. Ostin siis Satavuotiaan joka karkasi ikkunasta ja katosi hyvin edulliseen hintaan. Ja aloitin lukemisen samantien.
Kirjoittelu on ollut olematonta viime aikoina. Viime postauksesta on lähes kuukausi aikaa. Ei ole yksinkertaisesti ollut yhtään kirjoitusfiilistä. Ei tippaakaan. Kaikkea on tapahtunut, mistä sitten aioin kirjoittaa, mutta. Ei vain voinut. Ei voi ihan pakolla kirjoittaa, tekstistä tulee tönkelöä.. Nytkin meinaa olla vähän hakusessa.
Jospa tämä tästä.
On paljon enemmän kevät kuin silloin kuukausi sitten. Kun ilmassa alkoi jo tuoksua keväälle.
Nyt teillä on paljon lumettomia kohtia, ja paljaalla asfaltilla kävely on ihanaa. Vaikka pyörätiet ovatkin ihan hiekoitushiekan peitossa.
Kaikkialla on märkää. Eilen koulusta tullessa jokainen lätäkkö heijasti auringonvaloa. Piti kävellä silmät sikkaralla. Ettei häikäisisi.
Sunnuntaina näin joutsenen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti