tiistai 25. kesäkuuta 2013
tiistai 11. kesäkuuta 2013
Toukokuun jäätelöitä
Koska on loma (koulusta) enkä ole kaupungissa vaan töissä, ei tapahdu juuri mitään, mistä kirjoittaa tai mistä saisi edes ajattelemista kirjoittamista varten. Kun ei juuri ajattelekaan mitään. Töiden ja nukkumisen lisäksi olen täyttänyt sudokuja.
Toukokuun viimeisellä viikolla sain siis aikaiseksi syötyä nekin pusut, joita en aiemmin ollut ehtinyt.
Ja nelonen oli sitten ehdottoman suklainen. Että jos suklaajäätelöstä välittää niin siinä on Suklaajäätelö.
Jostain syystä itse en hirveästi aina välitä. Suklaa on suklaata ja jätski jätskiä.
Tänään tosiaan meillä käväisi serkkupoikia. Ihan kamala, kun ne kasvaa isoiksi! Kun on tottunut siihen, että ne on itseä lyhempiä. Ja sitten yhtäkkiä joku kasvaa samanpituiseksi ja kohta pitemmäksi, ja äänenmurrosta on havaittavissa, ja ihan kamala. Tulee ihan vanha olo :D
maanantai 10. kesäkuuta 2013
Postaus
Random postaus. Kesäloma alkoi ja loppui sitten saman tien, viimeiset 8 päivää mennyt töissä. Ja jatkoa seuraa. Tuurilla torstai saattaisi olla vapaapäivä, sitä siis odotellessa. Työt on vanhoja tuttuja leirikeittiöhommia, samoja kuin viime kesänä.
Töitä ja nukkumista. Sitä kuuluu.
Ja
Scarborough Fair.
Töitä ja nukkumista. Sitä kuuluu.
Ja
Scarborough Fair.
lauantai 1. kesäkuuta 2013
Hyvä kiertoon

Pakollinen turistikuva Anskusta ja The Poliisimiehestä eräänä kesäisenä päivänä.
Hannan kamerasta löytyy toinen samanmoinen, tosin eri päivältä, ja erittäin kuumana hohkannut Polliisi sai kainaloonsa Anskun lisäksi myös minut.
Yhtenä iltana yksi Lontoonraelevy. Sanokaa Fazer kun haluatte hyvää!
![]() |
Väli-informaatio: jopa Ranualla oli näin kesä. |
Viimeisellä kouluviikolla oli hyvin vähän koulua ja erittäin paljon luppoaikaa. Luppoajasta sen osan, jota en käyttänyt tavaroiden roudaamiseen kämpästä A kämppään B kuljeskelin ulkona, kaupungilla ja puistoissa ja rannalla, ja olin kesässä.
Milloinhan viimeksi minulla on ollut rusketusta ennen kesäkuun alkua?
En satu muistamaan.
![]() |
Aivan yhtäkkiä kaupunki oli täynnä kukkivia tuomia |
![]() |
![]() | |
Museon pihalle leiriytyi tyttöjoukkio piknikille. Harrastin lähes törkeää vakoilua. Hehhee. |
Hyvä kiertoon! Anskun 'kasvattamat' ja minulle lahjoittamat kevätkukkaset muuttuivat kesäkukkasiksi ja ilostuttavat kämpän kesäasukkaita kunnes he tänne saapuvat. Saa syödä jos uskaltaa! :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)