tiistai 11. kesäkuuta 2013

Toukokuun jäätelöitä

Koska on loma (koulusta) enkä ole kaupungissa vaan töissä, ei tapahdu juuri mitään, mistä kirjoittaa tai mistä saisi edes ajattelemista kirjoittamista varten. Kun ei juuri ajattelekaan mitään. Töiden ja nukkumisen lisäksi olen täyttänyt sudokuja. 

Toukokuun viimeisellä viikolla sain siis aikaiseksi syötyä nekin pusut, joita en aiemmin ollut ehtinyt.

Tiramisupusujäätelö oli hyvää ja kahvinmakuista. Ihan varmasti vähintäänkin toiseksi paras näistä Ü
Ja nelonen oli sitten ehdottoman suklainen. Että jos suklaajäätelöstä välittää niin siinä on Suklaajäätelö. 

Jostain syystä itse en hirveästi aina välitä. Suklaa on suklaata ja jätski jätskiä. 



Tänään tosiaan meillä käväisi serkkupoikia. Ihan kamala, kun ne kasvaa isoiksi! Kun on tottunut siihen, että ne on itseä lyhempiä. Ja sitten yhtäkkiä joku kasvaa samanpituiseksi ja kohta pitemmäksi, ja äänenmurrosta on havaittavissa, ja ihan kamala. Tulee ihan vanha olo :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti