Mörköjä

Ei mörköjä ole olemassa. Vai onko? Erilaisia pelottavia asioita ainakin. Joitakin voi möröiksi sanoa myös.
Muumien Mörkö on iso, surullinen hahmo.. Jolla on violetti kaapu. Muumien Mörkö, näin sivumennen sanoen, on muuten tyttö. Tämän tiedon voi löytää kirjasta Muumipappa ja meri. 
Kerran, pienenä tyttönä, näin painajaista Möröstä. Minun piti värittää ihan valtavan kokoinen Mörön kuva, ja violetin väriset kynät loppuivat kesken. Siihen sitten heräsin itkien. Hetken päästä jo nauroin, kertoessani unesta äidille. Vieläkin se on aika hauska tapaus.
On muitakin mörköjä. Pelkopeikkoja, sänkyjen alla tai pensaissa, tai pimeässä talossa tai ulkona muuten vain. Kun on pimeää. Joskus pelkoja on valoisaankin aikaan. Mutta enimmäkseen pimeässä. 
Viime viikolla sattui eräs tapahtuma. Hyvin surullinen tapahtuma ja erittäin järkyttävä. Aluksi tuntui, ettei se juurikaan vaikuttanut minuun itseeni. Tällä viikolla olen kuitenkin huomannut, että pelkopeikko on minunkin seuralaiseni aina välillä. Ehkä koululla hetken aikaa, ehkä ulkona ikkunan takana, ehkä pyörätien varrella, kun on pimeää ja ihmiset ovat mustia hahmoja tuulisella tiellä. 
Uskon, että tämä kyseinen peikko jää pois jossain vaiheessa. Nyt se kuitenkin on, ja helpottaa tietää, mistä se johtuu. Että minulla on syy pelätä vähän. 

Elämä jatkuu. Jonkin aikaa kuljen mörön seuratessa parin askeleen verran jäljessä. Ei päästetä mörköä rinnalle kulkemaan. Ei tartuta mörköä kädestä kiinni.
Läheisyys lämmittää. Yksin ei tarvitse olla.