Ihan yllättäen sain aiheen postaukselle. Ja aihekin on melko yllättävä. Lueskelin serkkutytön blogia, ja hän siellä heitti haasteen, johon en oikeastaan voinut olla tarttumatta. Olihan se minullekin osoitettu.
Postaus itse on tällä kertaa kirjoitettu Aatun puhelimella, joten en ole ollenkaan varma lopputuloksesta.
Unelmatyö?
Hirveän vaikea sanoa. Näin yhtäkkiä. Joku mukava työ varmastikin. Kirjastoalaa opiskelen, niin että sen ainakin soisi olevan hyvä työ juuri minulle.
Lempparivaate?
Ehkä opistohuppari. Se on ollut monessa mukana ja usean tilanteen pelastaja.
Lempikappaleesi tällä hetkellä?
Mitähän sitä osaisi sanoa. Ainakin lauluntekijätrio Cuulaksen 'Enkelin syliin' on aika ihana.
Kolme hyvää puolta minusta?
Tämä on aika vaikea. Että rupeaa itseä kehumaan. Tai en minä tiedä onko se kehumista, jos toteaa vain.
Luotettava, rehellinen ja kärsivällinen.
Oletko koskaan kateellinen? Miten se näkyy?
Olenko? Hyvä kysymys. En monesti. Ja ei se ehkä näy.
Mistä olet ylpeä?
Olen ylpeä siskoistani.
Mitä odotat tällä hetkellä kaikkein eniten?
Tätä en kerro. Kakkosvaihtoehtona olkoon kesä.
Missä haluaisit asua?
Omassa kodissa. Jossain missä ympärillä olisi sopivassa suhteessa metsää ja vettä ja ihmisiäkin.
Minkälainen olit 15-vuotiaana?
15-vuotiaana yläastelaisena olin hiljainen ja ujo. Luin viikossa kymmenen kirjaa, kävin kuviksessa taiteilemassa ja vietin aikaa parin kaverin ja serkkutyttöjen kanssa.
Aamurutiinisi?
Tavallisena kouluaamuna nousen, hoipertelen vessaan, kokoan kasaan kaiken mitä koulupäivän aikana tarvitsen (ellen ole tehnyt sitä jo illalla) ja syön aamupalan. Vasta sen jälkeen puen ylleni ja lähden kouluun.
Lempiblogisi?
Tarkoitus oli linkittää tähän muutama jota seuraan, mutta en tällä kirjoitusvälineella jaksa ruveta. Ihan ensimmäisenä tuli mieleen 'sotaväessä'. Voin luetella lisää sitten myöhemmin. Tehdä vaikka ihan oman postauksen aiheesta. Katsoo nyt.
Tyyne, liikkuva bloggaaja on matkalla lapsenvahdiksi. Blogin kirjoitus autossa älypuhelimen avulla on täysin uusi kokemus. Aiheuttaa ikäväntunteita omaa läppäriä kohtaan.
<3 Tyyne
perjantai 27. maaliskuuta 2015
torstai 26. maaliskuuta 2015
Maaliskuu maata näyttää - vai näyttääkö sittenkään?

Tyynen siivouspäivä
![]() |
Pepsodent - kirkkaat hampaat! |
![]() |
Heli Laaksosen Aapisrunoutta |
![]() |
Lasersodan jälkipuintia |
![]() |
Mummun likainen autonikkuna |
![]() |
Kantohangella kelpaa kävellä |
![]() |
Sulavesi ja kevään ensimmäisiä muuttajia |
![]() |
Erään kahdeksantuntisen koulupäivän pelastus |
![]() |
Maaliskuu peitti maan, jota oli jo pikkuisen paljastellut |
![]() |
Vessa taipuu moneksi: yhdellä viikolla pyykkitupa, toisella pyöräpaja. |
Puolitoista viikkoa Tyynen elosta on hurahtanut jonnekin ihan yllättäen. Ainakin nyt tuntuu siltä; todellisuudessa aika on kulunut niin hitaasti ettei tosikaan. Huomenna on kuitenkin torstai ja koska perjantai näyttää lukujärjestyksessä edelleen vapaapäivältä, Tyyne ottaa suunnan kohti Pattijokea ja seuraavia hääjuhlia. Lähes kahden viikon mittaiset erossaoloajat tuntuvat välillä kerrassaan riipiviltä, ja puhelin ei aina tunnu laisinkaan riittävältä yhteydenpitovälineeltä.
Nyt on ilta, ja väsymys painaa kulkijaa. Siksi otankin nyt suunnan kohti Höyhensaaria.
<3 Tyyne sunnuntai 15. maaliskuuta 2015
Elämän ollessa yhtä juhlaa se on myös ruusuilla tanssimista
Vaikka todellisuus yrittääkin joskus kovasti sitä vastaan. Lauantaina vietettiin kuitenkin häitä. Muutenkin koko mennyt viikko on ollut täysin normaalista poikkeava: koulupäiviä oli ainoastaan kaksi, joista toisenkin jätin kesken ja karkasin kohti kotiKuusamoa. Lisäksi minulla oli Aatu koko viikon, täällä, itselläni. Ja kotona.
Kuluneet viikot muuttamisesta ja jo sen suunnittelusta lähtien ovat vaatineet paljon voimia. Nyt uskon arjen alkavan rullaamaan taas entiseen malliin. Saatan ehtiä jopa siivota täällä. Reetan kanssa on suunniteltu lenkkeilyä, ja pyörätiet alkavatkin olla siihen malliin sulat, että eikun lenkkarit jalkaan ja menoksi vain.
Toistaiseksi olen vielä sen verran hukassa, että ensi viikon lukujärjestyksestä ei ole juuri hajuakaan. Huomenna on herättävä kouluun kahdeksaksi ja perjantai on koko jakson ajan vapaa, mutta sen enempää en tiedä. Siispä ohjelmassa onkin seuraavaksi lukkarin tarkistus.
Venäjänläksyt on tehty, vielä ruotsia pitäisi osata.
Taustamusiikkina tälle jo melko arkiselle aherrukselle soi Rakron Luoja piirtää tiemme kokonaan. Lotta-sisko on simahtanut sohvalle. Toista kämppistä ei näy.
Välilehdellä odottaa ruotsinkielinen teksti ymmärtäjäänsä. Keittiön altaassa on tiskiä, vessan komerossa pyykkiä. Nurkissa on pölyä ja matkaraportin palautuspäivä lähenee. Sängyllä on kesken yksi kirja ja sen vieressä toinen. Presidentinkelpoiset tuolit ovat edelleen hiomatta. Ja suihkuunkin olisi mentävä. Ei lopu Tyynellä tekeminen.
<3
Tyyne
tiistai 10. maaliskuuta 2015
Lomalta palannut
Täällä taas. Tenttiviikko autuaasti ohitse, ja kaksi kolmesta tentistä on mennyt läpi. Kolmannen opettaja ei ole vielä antanut kuulua itsestään ja tenttien numeroista. Elämme siis jännityksessä (ja hah, enimmän osan aikaa sitä elää unohtaneena mokomat asiat täysin.)
Viime viikolla vietin ansaittua lomaa. Lähdin kotiin ja jätin läppärin Kaupunkiin. En sitten kirjoitellut tännekään mitään.
Loman aikana ehdin tehdä kaikkea muuta, sellaista, mikä ei liity kouluun mitenkään. Serkkupoppoo valtasi kotitalomme. Öisin huoneet olivat täynnä päivän touhuista uupuneita kansalaisia. Jopa parvekkeella oli yöpyjiä. Siskot tosin viettivät muutaman yön siellä täysin omasta vapaasta tahdostaan, ja se olikin varmasti vintin piipunviereistä huonetta viileämpi vaihtoehto.
Serkkuporukkaan kuului myös kummipoikani, joka oli taas kasvanut ihan huimasti sitten viime kerran jälkeen! Ja pikkuinen on oikeasti ihan kohta jo kuusi vuotta vanha, eli ei edes mitenkään kovin pieni enää. Kylläpä aika kuluu, sanon minä! Aksun kanssa otimmekin erän pöytäjäkistä. Ei poika kuitenkaan niin iso vielä ole, että voittaisi kummitädin siinä lajissa ;)
Kotikotoa lomanvietto eteni Reetan kotiin. Viime yökyläilystä siellä olikin kulunut jo vuosi eli aivan liian pitkä aika. Nyt asiaa saatiin kuitenkin hiukan korjattua, onneksi. Torstai-iltana lämmitimme Reetan kanssa poikien jälijiltä viilenneen pihasaunan niin kuumaksi, ettei kyllä tarvinut kylmyyttä valitella sen jälkeen.
Perjantaina aamupäivällä lähdimme tutulla Escortilla ajelemaan kohti Kaupunkia. Kolmantenta autossa matkusti yhteinen kummipoikamme, joka oli ollut koko viikon mummilassa, eikä olisi sieltä malttanut lähteä ollenkaan. Perillä kotona oli kuitenkin pikkuveli, jota lomailija oli lomallaan kovasti kaipaillutkin.
Kaupungissa pidimme Reetan kanssa koulutehtävientekopaussin. Illaksi Reetta&Veeti ajoivat kanssani Pattijoelle, missä yllätimme iloisesti Aatun, joka kyllä odotti minua saapuvaksi muttei vielä pariin tuntiin ainakaan. Toiset kaksi tulivat ihan kokonaan yllätyksenä kyläilemään.
Siitä illasta tähän päivään asti olin sitten siellä. Loma venähti tämän viikon puolelle opettajien pakkoloman tai jonkun muun yhtä mystisen syyn vuoksi. Huominen koulupäivä alkaa viittä vaille puoli yksi. Torstaina lähdemme kotiKuusamoon, missä onkin sitten tiedossa Juhlat.
Tässä sekalainen selostus Tyynen lomasta. Toivoisin arjen asettuvan aloilleen ensi viikon myötä. Nyt vielä muutamia kuvia, ja sitten alkaakin olla päivä paketissa.
Koulun käytävät ennen lomaa alkoivat olla tyhjiä ja hiljaisia
Tentteihin lukeminen oli hurjan voimiavievää. Siihen tartti kunnon eväät.
Tälle kuvalle vähän pidempi selitys: raksuttelimme jäätä rikki odotellessa kyytiä. Olimme matkalla toteuttamaan missiota 'neidon ryöstö.' Toisin sanoen pidimme Pihlalle yllätyspolttarit. Ryöstimme neidon ja menimme koko porukka sotimaan lasersotaa Megazoneen. Oli huippua! Illan päätteeksi saimme hyvää ruokaa yhden ryöstäjän kämpällä. Meidän suosiollisella avustuksellamme Pihla rustasi rakkaalleen runon. Se ei kuitenkaan ole millään tavalla julkinen teos.
KotiKuusamon kierrätyskeskus sisälsi aarteita: kirjaston poistokirjoja 40 snt/kpl.
![]() |
Tässä urhea vastustajani |
Tämäkin kuva vaatii selityksen: luin kirjan iltalukemiseksi, kun olin serkkutytön luona yökylässä. Ennen speltti-siemennäkkäri -iltapalaa ja saunomista kävimme hiihtämässä. Tyynetytön ensimmäiset hiihdot yli neljään vuoteen! xD
Tämä leikkuulautakin kirpputorin aarteita.
Ja tänään sitten lomalta paluu. Siitä ilosta, että vihdoinkin olen taas omalla kämpällä, piti pyöräyttää kakku. Toisena tekosyynä se, että juuri tänään on kulunut kokonaiset yhdeksän kuukautta seurustelun aloittamisesta.
Aina löytyy hyvä syy leipoa kakku.
Tunnisteet:
<3,
jääkiekko,
kirjat,
koti,
koulu,
lasersota,
leipominen,
loma,
rakas,
ruoka,
uutta ihanaa,
ystävät
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)