Sillä sellainen on ystävyys. Sitä joskus melkein unohtaa, miten paljon voi saada, kun viettää aikaa hyvän ystävän kanssa. Ei välttämättä tarvita sen erikoisempia puitteita. Riittää, kun istuu toisen kotona, kuuntelee kuulumisia ja kertoo omiaan ja puhuu aivan kaikesta muustakin. Kahvi ja mustikkapiirakka ovat silloin sivuseikkoja (vaikkakin ihan kivoja olemassa.)
Tänään kävin ystäväni luona.
Ja onni on pyykkikone! Parhaillaankin kuulen pyykkikoneen hyrskytyksen. Ei enää nyrkkipyykkiä! Kone pesee ja toimii. Yksi turha muovinkappale siitä puuttuu, mutta että kuitenkin on pyykkikone! Ja ajatella, maksoin siitä kokonaiset kymmenen euroa. Viisi koneesta ja toiset viisi siitä, että se tuotiin perille asti. Ei internet aivan turha kapistus ole, ei suinkaan.
Uuden kodinkoneen aiheuttaman helpotuksen voimin pesin tiskitkin hymyssä suin. Ja taisi siinäkin olla mukana ystävyden tuoma energia heiluttamassa tiskiharjaa.
Viime päivinä olen lukenut paljon. Kun kirjastonkirjat oli luettu, siirryin oman hyllyn antimiin. Sitten selvisinkin kirjastoon. Lukemistoon on kuulunut niin romaaneja kuin kouluasioitakin: raportti kirjastojen tulevaisuudesta tarvitsee enää vain kirjoittaa..
Tänä iltana pyöräillessäni koin saman keväisen tunteen kuin kolme vuotta sitten. Blogin aloittamisen aikoina. Pyöräilen edelleen samoja reittejä, ja Kaupungin kevät on niin kovin samanlainen. Odotan jo toukokuun lämpeneviä päiviä ja ihania valoisia iltoja.
Eilen kuulin peipposen laulavan. Ja lokit ovat palanneet kirkumaan Kaupungin ylle. Niin kesäinen ääni!
Vielä muutamalla kuvalla havainnoin kulunutta viikkoa.
![]() |
Maitoa ja ruisleipää |
![]() |
Pikkusiskon lättykestit |
![]() |
Kovin on vielä harmaita aamuja |
![]() |
Vares. |
![]() |
Vanha kunnon runotyttö <3 |
![]() |
Kuka lie siskoista sanaillut. Hyvin rohkaiseva lausahdus! |
![]() |
Lättykestit isosiskojen malliin ;) |
![]() |
Niin, mikä olikaan opiskeltava ala? |
Kiitos
<3
Tyyne
Voi kun on mukava käyä lukemassa näitä sun kirjoituksia ja katselemassa kuvatuksia. Jatka samaan malliin =). t. yks tätelöinen
VastaaPoista