Taas kirjoista

Aamuyhdeksältä kirjastotäti kutsui venyttelyyn. Sitä ennen olivat jo eilisen palautetut kirjat löytäneet paikkansa hyllyihin. 
Nuortenkirjakärryn seitsemäntoista Neiti Etsivää
kaksikymmentä Lizzie McGuirea 
ja kahdeksan Tarzania
muutama Tiina Lehtineva
sekä Sara ja levottomat jalat.
Kasoittain Aku Ankan taskukirjoja 
puoli hyllyllistä Narutoja
ja yksi englanninkielinen fantasiakirja.

Hyllyttäessä löytää aina Kirjoja.
Kirjoja, jotka nostavat mieleen muistoja
kirjoja, jotka houkuttelevat jättämään kesken kaiken työn ja tarttumaan itseensä
kirjoja, joista on kuullut ja joista on lukenut
mutta joita ei ole itse lukenut
ja ne jäävät mietityttämään. 

Joka viikko jotain tarttuu mukaan
joskus useamman kerran viikossa.
Kotona minulla on kymmenen kirjaa
joista viisi olen lukenut
neljä odottaa lukemista
ja yksi on parhaillaan kesken.

Kirjastossa
taukohuoneen kaapissa
minulla on kahvitaukojen iloksi pieni kirja
jonka kannessa lukee 'Elämäni lukumuisto'.
Kansien sisään on koottu lukijoiden muistoja
muistoja tärkeistä kirjoista 
ensimmäisistä kirjoista
vaikuttavista kirjoista
rakkaista kirjoista..

Ja sitä minä luen
ja muistelen heidän kanssaan.

Ja kiinnostun yhä uusista kirjailijoista ja kirjoista.

Näkymiä

Kirjoja joista

tänään kiinnostuin

Tällainen on kesä

Kalliiden Tilpehöörien Kaupassa näin tällaisen. Ajattelin säästää ja tehdä itse.

Todennäköisesti niin kauan kuin vietän päiviänki kirjaston seinien sisäpuolella, postaukseni käsittelevät kirjoja. Koettakaa siis kestää!

Tänään kerron muutakin.
Kirjastoon tuli uusi näyttely. Poistokirjamyynti raivattiin pois vitriineistä, pois kirjakärryistä keskeltä lattiaa. Vitriinit saivat täytteekseen nukkeja.
Ja minkälaisia!
Vauvanukkeja. Oikean näköisiä, oikean kokoisia ja oikean painoisia vauvoja, joiden hiukset olivat untuvaa, huulet pienesti mutrullaan ja pikkuiset kädet ja jalat käpertyneenä  niin kuin vauvoilla on. 
Ja nukkevauvoja sai ottaa syliin, ja heti heräsi minussa sisäinen vauvantuudittaja.
Sinne jäivät pikkuiset yöksi kylmiin vitriineihin.

Kaksi asiantuntevaa Äitiä kävi myös tutustumassa näyttelyyn. Vaikka vauvat olivatkin Melkein Aitoja, ei niissä ollut vauvan lämpöä, ei vauvan tuoksua ja tuhinaa, ja ihan väärän värisiäkin ne olivat. Silmäripsiäkin oli joillakin liikaa, ja silmät olivat liian kirkkaat.
Ja tottahan se on. Ei pikkuinen vauvaolento katsele terävästi.

Kaikista moitteista huolimatta taidan silti eksyä useamman kerran tulevina viikkona ihastelemaan pikkuisia. Nostamaan sieluttomat nukkelapset sylin lämpöön.

Melkein kaipaan syliini ikiomaa lämmintä vauvantuoksuista nyyttiä.

Haaveissa
<3 Tyyne

Tästäkin päivästä tahdon kiittää

Tänään se yllätti minut 

kun tulin ulos kirjastosta.

Se jakoi kanssani mukilliset kaakaota

ja painui ulos remppaamaan autoa.

Minä jäin sisälle ja luin hyvän kirjan

jonka poimin tänään mukaani töistä.

Lämmitin sille ruokaa

jonka se söi sormet mustana

ja sanoi kiitos.

Sillä on suunnitelmia.

Aion jakaa ne sen kanssa

vielä pitkän, pitkän aikaa.

Tänään se lähti isän kanssa pelaamaan lentopalloa.

Minä jäin kirjoittamaan

siitä.

Hänestä.

Kirjastokissa

Ulkona sataa ja tuulee.

Taivas on harmaa, täynnä pilviä.

Joskus aurinko uskaltaa kurkistaa pilvien välistä, ja hetken on kirkkaampaa, valoisampaa.

Tassuttelen hyllyjen välissä, käsissäni kirja tai useampi.

Etsin oikeaa paikkaa

..65.1...65.4...65.42!

Kirjastossa on lämmin.

Ulkopuolisen maailman voi unohtaa.

Sateen voi nähdä vain palautettavien kirjojen kansissa olevista vesipisaroista.

 

Koska käyn kirjastokoulua, jouduin harjoitteluun kirjastoon.

Pääsin.

 Kotikirjastooni, jonka hyllyjen välissä olen tassutellut alakoululaisesta asti.

Ensimmäinen kirjastosta lainaamani kirja oli Neiti Etsivä ja hurjat hevoset.

Sen jälkeen seurasi mitä luultavimmin koko sarja Neiti Etsiviä

ja sen jälkeen paljon muuta. 

Pappilan ponitytöt, Nummelan ponitalli, Vihervaaran Anna ja Seitsemän tassua ja Penny. Tiina, Uppo-Nalle, Pikku naisia ja Replica.

James Herriotin 'Rakkaimmat ystäväni' sekä Applegaten Animorphsit.

 Tänä kesänä olen myös lukenut Herriotia. Ja viime lainauskerralla aloitin Animorphsit alusta. 

Nyt, täyteltyäni hyllyjä kahden päivän ajan, olen löytänyt valtavasti lisää luettavaa. 

Mieleni palaa lukemaan majanrakennuskirjoja, kaappikellonkaavoja, sieniruokakirjoja ja kirjoja etelä- ja pohjoisnavasta. 

Risto Rasan runokirjoja, venäjänkielistä Narniaa (en osaa venäjää läheskään tarpeeksi siihen) ja Reijo Mäen dekkareita. Hyllyssä minua odottaa Austenin Emma ja kunhan ehdin, varaan vihdoin Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksen. Ja ehkä en voi olla lukematta myöskään Pauliina Rauhalan Taivaslaulua.

  

Tänään

rouskuttelin eväsleipäni Teemun seurassa.

Haave

 

Ei tästä kesää tule, tuntuu.

Ei yhtään helteistä päivää

paitsi eilen, kun auringonpaisteessa pelasimme sulkapalloa

silloin tuli hiki.

Kesämekko on ihan käyttämätön

rypistyy laukussa päivästä toiseen

ja hameen alle laitetaan sukkahousut

mutta ei silloinkaan voi ulos mennä.

Kun sääsket syö.

Kaipaan Kaupunkiin.

Ei sillä, että siellä olisi yhtään enemmän kesä

tai vähemmän sääskiä.

Mutta olisi Kaupungin asioita,

meri, tulviva puisto,

vanhat talot, uudet talot,

tutut reitit ja tuntemattomat tiet.

Oma kämppä kullan kallis.

Jos olisin yksin, lähtisin.

Hyppäisin ensimmäiseen mahdolliseen kyytiin.

Söisin aamupalaksi, lounaaksi ja päivälliseksi salaattijuustoa ja kirsikkatomaatteja

ja niitä Lidlin huippuhyviä juustosämpylöitä, salmiakin muotoisia. 

Jos niitä vielä olisi.

Kävelisin jalat rakkuloille, sillä pyöräni on täällä.

Ottaisin matkaan siskoni

ja veisin meren rannalle smoothiebaariin

ja grillin viereiseen jäätelöbaariin

ja oman kämpän mehubaariin, parvekkeelle.

Kunhan ensin olisin ostanut mehua.

Vaikka Lidlistä.

Sitä omenamehua.

Ja Lidlin pikkupitsoja tarjoaisin siskolle

ja veisin niitä lenkkipolkua pitkin ystävällekin.

Saattaisin eksyä.

Tekisin sen mielelläni.