Hyllyt täyttyvät kirjoista, kun vanhoja on paljon ja uusia tulee. Poistoihin tarvitsee henkilökuntaa jota ei ole, ja kirjojen arvoa on vaikea määritellä. Tarvitaanko tätä kirjaa vielä? Haluaako joku lainata tämän? Onko tämä kirja tärkeä? Miksi?
Poistajan on oltava joskus armoton.
Hyllyt ovat täynnä ja kirjat tarvitsevat tilaa. Poistojen jäljiltä sitä vihdoin on, ja täysiä hyllyjä voi vähän väljentää. Hyllyjen välissä mahtuu taas hengittämään.
Välttämätöntä on aakkostaminen.
Sitä saa tehdä joka päivä, joka tunti.
Aakkoset syöpyvät mieleen.
Ajattelin aakkostaa elämäni.
A niin kuin Aatu. Ihan ensimmäisenä, elämässä ja aakkosissa. Rakkain.
B Tiedän, mikä on parsakaali englanniksi. Broccoli. Lontoon murre ei aina taitu, mutta spesiaalitaitona voisin kehua tuntevani monta vihannesta englanniksi. Lisäksi on hyvää se parsakaali.
C Cookies. Eli keksit. On aina hyviä, varsinkin hyvät keksit.
Lisäksi cookies tarkoittaa evästeitä, mutta en vieläkään ymmärrä mitä niillä oikeasti tehdään. Olen sillä lailla vähän tyhmä. Etten ymmärrä tietokonejuttuja paljonkaan.
D Ensimmäisenä tuli mieleen että Diana. Vihervaaran Annan paras ystävä. Toinen Diana oli prinsessa. Olen lukenut hänen elämäkertansa. Prinsessana olo ei ole helppoa.
E Elefantti. Eli norsu. Kaulassani riippuu parhaillaankin pikkusiskon tekemä norsukoru. Koru on tehty haarukasta. Se on lempikoruni nykyään.
F Fiskarsin sakset ovat kova juttu. Tarvitsisin omat sellaiset. Ne vain maksavat mansikoita. Opiskelijan budjetti kärsii kovasti saksia ostellessa. Keväällä kyllä ostin kynsisakset. Oranssit, Fiskarsin.
G Graham. Siis jauho. Grahamjauho. Tietämyskehuskelua tämäkin. Grahamjauhoon on jauhettu siemenistä kaikki. Kuoretkin. Siten siinä on enemmän kuitua. Kuitu on terveellistä. Jos syö liian vähän kuitua, voi alkaa ummettaa. Sitten ei paljon naurata.
H Sukunimeni alkaa hoolla. Jonkin ajan kuluttua sanon, että tyttönimeni.
Samankaltainen sana on härdelli. Elämä tuntuu joskus olevan yhtä härdelliä.
I Norjassa on prinsessa nimeltä Ingrid. Hän syntyi silloin, kun juhlin kymmenenvuotissyntymäpäivääni. Prinsessa Ingridillä on siis sama syntymäpäivä kuin minulla. Ja samankaltainen etunimi.
J Jalo, Merja. Nummelan ponitalli. Uusia Nummeloita vain tulee ja tulee. En ole pysynyt perässä enää pitkään aikaan. Muistan silti Päkän koiran nimen: Fidelene Josephine Flapparette Sant Cyr.
K Onni on lämmin kissa.
Ihan hirveästi joskus harmittaa oma kissa-allergia.
L Lapsuuden kesät. Niin lämpimiä, niin pitkiä. Ei huolta loman loppumisesta. Kun oli niin pieni ettei ollut vielä lomaakaan.
Ei ole nykyään semmoisia kesiä. Ikinä.
M Mildred - Aila Svedberg
Ihan pienestä asti jo olen saanut kuunnella Knallia ja sateenvarjoa. Ministeriön erikoisosaston virkamiehet ovat ainutlaatuisia.
En kuuntele niitä jatkuvasti. En muista ulkoa puolikastakaan jaksoa. En osaa toistella Hamilton-Jonesin ja Lammin repliikkejä loputtomiin. Silti olen knallari-fani.
N Nennu-poika. Nukkuu edelleen kainalossani kaikki yöt. Vaikka olen jo näin vanha (kaksikymmentäyksi vuotta). Laji: pehmolelu. Alalaji: pesukarhu. Väri: ruskea mustin ja valkoisin merkein. Pelottaa joskus pieniä lapsia. Vaikkei tarvitsisi. Se on ihan kiltti.
O Ostoskori. Unohdan sen hirveän monesti kun menen kauppaan. Sitten kuljen syli täynnä leipää ja vihanneksia ja maitopurkkeja ja jogurttipurkkeja. Aina jotain putoaa. Yleensä se on maitopurkki.
P
Pitkä silta, pätkä mies
veteen tuijottaa.
Sillan alta sorsanpoika
katsoo kurkkijaa.
Hetkisen he kuuntelevat
samaa suhinaa,
Kaisaniemenlahteen jostain
tähti putoaa.
Nyökäävät he toisilleen;
täytyy lähteä.
Mutta nyt on molemmilla
pala tähteä.
- Ilpo Tiihonen-
Q Ihan ensimmäiseksi tuli mieleen Quentin Blake. Hän on kuvittaja, joka on kuvittanut Roald Dahlin kirjat. Heti nousi sisäisten silmieni eteen kuvia Matildasta kirjakasan päällä, IKJ:stä luolassaan ja tietenkin noidista. Kuka pelkää noitia?
R Risto Rasa. Yksi lempirunoilijoistani.
S Suhiseva suloinen siili. Piikikäs lyllertäjä, harmaa ja pyöreä. Näen siilejä liian harvoin.
T Tirlittan. Tirlittanilla oli kultakuume. Kuume lähti, mutta kulta jäi. Siksi Tirlittanin hiukset ovat kullankeltaiset. Tirlittan itkee ainoastaan sisäänpäin. Lukuisia nenäliinoja on kadonnut Tirlittanin sisäisen itkun vuoksi.
Kirjan on kirjoittanut Oiva Paloheimo.
Minusta Tirlittan on niin hauska sanoa.
U Usko. Elämän kulmakivi.
V Venäjän kieli. Kyrillisiä kirjaimia opettelin taas yksi päivä. Luulin jo unohtaneeni ne.
Ehei. Kirjaimia en ole unohtanut, mutta sanoista on suurin osa kadoksissa. Kuin en olisi niitä koskaan osannutkaan. Koulun alkaessa on taas totinen opettelu edessä sitten.
W Weasley. Useinkaan ei voi puhua Harry Potterista puhumatta Weasleyistä.
Surullisinta on Fredin kuolema.
X X-hypyt. Jossain vaiheessa pää, kädet ja jalat eivät toimineet ollenkaan yhteen. X-hypyt menivät ihan poskelleen.
Y Ylpeys ja ennakkoluulo. Jane Austen. Ikivihreääkin ikivihreämpi.
Englanninkielinen vastine sanalle 'ikivihreä' on minusta mukava. Evergreen.
Siitä tulee väistämättä mieleen myös Everdeen, Katniss. Nälkäpelit-kirjasarjan sankaritar.
Z Zup. Ihan HIRVEÄN pitkään luulin, että limsamerkki 7Up (SevenUp) onkin Zup.
Kun sain tietää asian oikean laidan, nolostuin. Mutta vähän vain.
Å Ruotsalainen etunimi Åke. Lausutaan Ookke. Oikein kun pinnistää, voi muistaa, että Anders Jacobssonin ja Sören Olssonin Bert-kirjoissa päähenkilö Bertin paras kaveri on Åke.
Ä Äiti. Oma äiti <3
Toivoisin voivani itsekin olla äiti joskus.
ö Öö aapisen laidalla. Ö on ruotsia ja tarkoittanee saarta.
Ruotsin kieli ei tässä valossa vaikuta kovin nerokkaalta. Että yksinkertaista ja helppoa on, luulisi ensinäkemältä. Mutta eipä vaan. Vaikeaa se on, kun väärään järjestykseen ovat sanansa laittaneet. Ei ymmärrä perisuomalainen oman äidinkielen pilkunviilaaja sitä kieltä.
<3
Tyyne
Tyyne miten siää päivästä toiseen kirjoitat vaan niin hyvin :) Ihana lukea!
VastaaPoistaJa kiitos myös vinkistä, voisin joskus ihan oikeasti oikealla kynällä oikeaan paperiin aakkostella elämääni.
ps.olin viime vkonloppuna toista Tyyneä tapaamassa, sekin oli aika ihana :)
Minäkin yritin aakkostaa elämäni mutta oli muutama vaikea kirjain joille ei löytynyt vastinetta eikä selitystä. Entisessä työssäni aakkostin ihmisiä. Nyt aakkostan eläimiä siis vasikoita tänä vuonna nimi annetaan M kirjaimella.
VastaaPoistaHaluaisin Tyyneltä Tukiopetusta aakkostamiseen!!:) Siis niin että heti tietäisi tuleeko h ennen vai jälkeen iin.. tai m ennen vai jälkeen peen..
VastaaPoistaKiitos jo etukäteen!!!<3:)