Kun on sanat hukassa

Kun on sanat hukassa

ei löydä oikeita sanoja, ei oikeaa mieltä.

Asiaa olisi.

Voisi kertoa paluusta kaupunkiin,

lämpimistä päivistä,

viilenevistä illoista,

kesän viimeisistä hetkistä.

Koulun alusta,

ensimmäisestä venäjän sanakokeesta,

rantalentiksesta lämpimällä hiekalla.

Ja siitä, miten tuntien pelaamisen jälkeen hiekka viilenee

ja alkaa hiertää paljaita jalkoja

ja väsymys voittaa

eikä pallo enää lennä.

Voisi kertoa lyhyistä koulupäivistä,

hyppytunneista, joilla tavataan ystäviä,

vierailuista sairaalan lastenosastolle.

Siitä pikkuisesta, jonka elämän ensimmäinen viikko

mahtui sairaalan seinien sisäpuolelle,

ja äidistä, jonka aika kävi pitkäksi

samojen seinien sisällä.

Voisi kertoa ikävästä.

Kun on koko pitkän kesän ajan

nähnyt toista joka päivä.

Ja sitten ei enää näe, aivan yhtäkkiä.

Lakkaa näkemästä.

Kun toinen lähtee,

ja toinen jää.

Silloin yllättää ikävä.

Päivät täytetään kaikella muulla.

Kyläilyillä, kotitöillä, askartelulla,

kirjoilla, venäjän sanoilla, lentopallolla.

Ja siltikin aikaa on liikaa.