Sen tuntee

Syksyn tuntee,

vaikka kulkisi silmät suljettuina.

Sen haistaa;

kostean metsän, kirpeän ilman

ja kylmyys kohmettaa sormet,

kun hanskat ovat jääneet kotiin.

Illat ovat pimeitä, ja pyörän lamppu jää aina

sillä lähtiessä on harvoin pimeää. 

Palatessa useammin.

Asfaltti on taas pilkutettu keltaisilla lehdillä, jotka kahisevat tuulen pyöritellessä niitä.

Sateen sattuessa iloisesti pyörähtelevät lehdet liimautuvat markään asfalttiin.

Ja siihen ne jäävät.

Kun kulkee silmät auki, näkee koivujen kellastuvan, horsmien punertuvan ja pihlajanmarjaterttujen vetävän oksia alas painollaan.

Syksyn keskellä minä opettelen ja suunnittelen.

Opettelen venäjän sanoja ja palmikkoneulontaa, kuvailusääntöjä ja yksin oloa.

Suunnittelen liiman ja pyykinpesuaineen ostoa, kirpputorin penkomista ja kyläilyjä ystävien luona. Suunnittelen askarteluja ja mökkilomia, ruokalistoja ja opiskelijakortin tarran uusimista. Odotan ja unelmoin. Lasken viikkoja, lasken päiviä ja kulutan aikaa tunti kerrallaan.

Myöhään eilen illalla luin blogitekstin, joka kosketti. Linkki siihen on tässä.

Tekstin kirjoittaja on minulle rakas ystävä.

En luultavasti muista kertoa sitä hänelle useinkaan, mutta iloitsen aina nähdessäni hänet.

Hän on yksi lämpimimmistä ja viisaimmista ihmisistä, jonka tunnen.

Kirjoitan tätä postausta luetteloinnin perusteiden tunnilla. Tarkkaavaisuuteni tunnin aihetta kohtaan ei ole kovin korkealla. 

Korjatakseni asian päätän postauksen tähän.

<3

Tyyne