Lokakuun hämärässä

Kun ei riitä aika
eikä pää,
kun sormet eivät löydä näppäimiltä oikeita kirjaimia oikeiden sanojen muodostamiseen.
Jokainen aloitettu teksti
parin sanan mittaisenakin
näyttää mahdottomalta jatkaa,
täysin järjettömältä
ja väkisin väännetyltä.
Ei silloin kannata edes yrittää.

Nyt istun tässä, tutulla sohvalla, kynttilänvalossa. Kuuntelen joululauluja, toisen kerran tässä kuussa. Täysin onnellisena.

Olen lukenut. Ja kirjoittanut, enemmän kuin aikoihin, sillä oli kirjallisuuden kotitentti. 

11 sivua tietoa Suomen kirjallisuuden historiasta. Ilmiöistä, kirjailijoista ja kirjoista. Fontti 12 ja riviväli 1,5. Ainakin vähäksi aikaa olen oppinut kahden viime vuosisadan kirjallisuuden vaiheet kotimaassamme.

Viime viikonloppuna oli Helsingissä kirjamessut. En ollut siellä, taaskaan. Viime vuonna ensimmäisen kerran minusta tuntui, että sinne haluan. Edes kerran. Ja nyt taas. Enkä vieläkään ollut siellä. 

Toiseksi haaveen aiheeksi ilmestyi käynti Kansalliskirjastossa. Syypää tähän taitaa olla Kai Ekholmin dekkari Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava. 

Haaveilen siis Helsingin-reissusta. Se vain ei taida olla toteutettavissa lähiaikoina...

On paljon, paljon muuta, mitä pitäisi toteuttaa.

Pitäisi toteuttaa ruokalista, kasa ohjelmalehtiä, käynti kukkakaupassa, Ikean-reissu, vielä ainakin kuusitoista paperikukkaa ja päätös pikkuleivistä. Ennen joulua, mielellään. 

Sillä aiomme mennä naimisiin, minä ja Aatu. Sen moni jo tietääkin, mutta täällä en ole siitä puhunut. Vaikka pitkään olenkin jo tiennyt, kesästä asti istunut sormet liimassa ja pää pilvissä. Tilannut, soittanut, kysellyt, pyytänyt, järjestänyt, ostanut, testaillut, pohtinut ja uneksinut. Nähnyt painajaisia (3 kpl) ja valvonut lähes kahteen yöllä miettien lautasliinojen taittelua. Postittanut hääkutsuja. Yksi odottaa vielä postimerkkiä, joka kantaisi kirjeen Ruotsiin asti.

Tekemistä riittää.

<3 Tyyne