Kärsimättömyys kirjoittamiseen

Polttaripukki

Joulunalusviikolla kämpässäkin tuoksui piparitaikina

 

Pukinkonttiin

Herrasmiehistä ihastuttavin Ü

Yksi tulevan vuoden haaveista

Täällä kotikulmilla on oikea talvi

Luimme veljistä nuorimman kanssa sarjakuvia Kalevasta. Kalkkaro-tarinan päähenkilöksi nousi isäpöllö, joka oli hakemassa pesässä odottaville äitipöllölle ja pikkupöllöille ruokaa. Sekä pöllöt että ruoat piti tietysti piirtää näkyviin. 

11 yötä jäljellä. Edelleenkään ei jännitä, vaikka sitä vieläkin kysellään.

Olen täällä vielä

Enää kahdeksan yötä Jouluun, sanoo Kaaru blogissaan.

Minä en meinaa huomata sitä, en, vaikka siitä puhutaan. Kaikki odottaminen, valmisteleminen ja muu on saanut ajan pysähtymään enkä tajua sen kulumista. Vaikka päivä päivältä ollaan lähempänä Joulua. 

Talvi on tullut myös Kaupunkiin. Vihdoinkin. Vaikka onhan se täällä jo tovin aikaa ollut, mutta saamattomuuttani en ole saanut kirjoitettua ja todettua sitä. 

Pyöräilen lumen keskellä, nautin pakkasen nipistyksestä ja hymyilen. 

Joululoma on alkanut. Viikonlopun aikana pitäisi kirjoittaa vielä yksi kotiesseetentti ja kirjansidonnan kirjallinen tehtävä. Ja kirjansidonnasta puheen ollen: tein kirjan, ihan itse. Alusta lähes loppuun asti. En kokonaan loppuun, sillä kansia en tehnyt. Kannet löysin kirpputorilta. Niiden välissä oleva kirja sai uuden elämän paperikukkina, kannet vein kouluun ja tein niiden väliin uuden kirjan. Se kirja on sitten häissämme vieraskirjana. Itse sidottu, leikattu, liimattu ja pyöristetty kirja. 

Kirjansitominen on minusta hurjan mukavaa. Voisin tehdä sitä toistekin. Opettajamme onneksi neuvoi osoitteen, josta voi halutessaan tilata sitomistarvikkeita.

Joskus vielä teen uuden kirjan.

Tänään olisi kuitenkin leipomispäivä. Eilen illalla tein piparitaikinan. Tänään pitäisi piirtää kaavat, leipoa taikina talon osiksi ja koota piparkakkutalo. Ennen sitä täytyy kuitenkin käydä kaupassa. Joten kauppaan vie Tyynen tie! 

Nyt!

<3 Tyyne 

Ps. Erityismaininta. Kiitos kaikille ystävilleni, olemassaolostanne. Ilman en pärjää.

Mainos

Aikasemmassa postauksessa kerroin kirjoita verkkoon -kurssista. Vihdoinkin siellä on saatu aikaan jotain konkreettista ja lisäksi mielenkiintoista, sillä opintojakson blogi on pyörähtänyt käyntiin. Blogin idea on siis se, että jokainen kurssin opiskelija kirjoittaa vuorollaan tekstin, jossa kertoo elämästä jonkin esineen näkökulmasta.

Esineet herätetään henkiin, niille annetaan ajatukset ja tunteet.

Tänään oli minun vuoroni julkaista postaus Anonyymit arkiesineet -blogissa. Aluksi tuntui, ettei aihetta löydy millään, vaikka maailma on esineitä pullollaan. Lopulta kuitenkin löytyi sopiva elollistettava, ja läppärin kätköistä muistui mieleen vielä täydellinen kuvituskin postaukselle.

Pitemmittä puheitta päästän jokaisen halukkaan nyt tutustumaan blogiin. Mikäli joku sitä innostuu lukemaan, voin kertoa, että uusi postaus pitäisi ilmestyä jokaisena arkipäivänä ensi viikon perjantaihin saakka. Linkki blogiin löytyy tästä.

Irtiotto

Tiistaisena iltana sain viestiä Anskultani. Viaton osoitteenkyselyviesti johti siihen, että tälläkin hetkellä istun Anskun kämpän sohvalla, vatsassani aamupalaleipä, mukillinen glögiä ja mielessä lämmittämässä ajatus toisesta adventtisunnuntaista ja itsenäisyyspäivästä. 
Kuuntelen Positiivareiden joulukalenterin eilistä luukkua, kappaletta "Jollei jouluna ole lunta."

Kun vatsassa lämmittää glögi ja mielessä joulun lähestyminen, ajatuksissa suorastaan kuumottaa ensi tiistain tiedontallennuksen tentin osa 2. Tai minun tapauksessani molemmat osat, niin ykkönen kuin kakkonenkin, sillä vaikka pääsinkin ensimmäisen osan läpi, olisin voinut onnistua ainakin vähän paremmin. Sitä siis lähden tiistaina koettamaan. Että olisiko mitään merkittävää muutosta tapahtunut asioiden päähän juurtumisessa.

Perjantai-iltana satoi lunta ihan valtavasti. Eilinen valkeni kauniina ja kirkkaan valkoisena. Päivästä tulikin shoppailupäivä, vaikkei ehkä uskoisikaan. Kun ajattelee, että vietän viikot Oulun tapaisessa kaupungissa, missä kauppoja riittää ja valinnanvaraa pitäisi olla yli tarpeen, löydän kuitenkin kaiken tarvitsemani Ylivieskasta. Vähääkään Ylivieskaa väheksymättä ihmettelen sitä silti. Samat kaupathan Oulussakin ovat! Ja niistä samoista olisi luullut sielläkin löytävän. Mutta ei se vain niin mene. Onneksi.

Tuliaisena pöpö

Viikonloppuna kävin pitkästä aikaa kotikotona. Perjantain tehtävälistalle kuuluivat koekampaus ja kukkakaupassa käynti. Lauantaina leivoin kakkupohjia otsa hiessä, pyörähtipä jääkaappiin rasiallinen jäälauttaleivoksiakin äidin pyynnöstä. 

Torstai-iltana kotiin kulkeutui muutama laatikollinen häätavaraa, sunnuntaina takaisinpäin tiensä löysi kassillinen aarteita, jotka kaivelin varaston (tai 'tarvehuoneen', kuten sitä myös kutsutaan) uumenista. 

Mukaan kaupunkiin lähti myös flunssapöpö. Täällä se nyt jyllää minussa, aiheuttaen aivastuksia, niiskutusta, silmien vuotamista, ajoittaista päänsärkyä ja ilmeistä laulutaidottomuutta. Tänään minusta ei ole kuorolaiseksi. Ja me kun niin harjoittelimme laulut niin hyviksi viikonlopun aikana, kun vihdoin pääsimme oikean pianon ääreen! 

(Rakas Joulupukki. Tänä jouluna toivoisin lahjaksi pianoa. Olen yrittänyt olla kiltti, riittäisikö se pianoon asti?)

Joululoma lähestyy huimaa vauhtia. Enää reilu pari viikkoa, niin koulut on tälle vuodelle käyty. Ensi vuonna sitten jatkuu, mutta silloin palaan koulunpenkille rouvashenkilönä (hui!) Nyt onkin työn alla paljon tehtäviä, jotka pitäisi saada ennen joulua palautuskuntoon.

Viikonlopuksi aion karata Anskun luo. Se on ollut haaveenani jo jonkin aikaa, ja ihan yhtäkkiä se toteutuukin! Pari hassua viestiä, ja suunnitelma on valmis. Nyt vain toivon, että flunssa ei ylly kuumetaudiksi ja jos sen tekee, toivon sen laantuvan ennen perjantaita. Ja koska ennustaminen ei kuulu taitoihini, ei auta muu kuin toivoa parasta.

<3 Tyyne