sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Irtiotto

Tiistaisena iltana sain viestiä Anskultani. Viaton osoitteenkyselyviesti johti siihen, että tälläkin hetkellä istun Anskun kämpän sohvalla, vatsassani aamupalaleipä, mukillinen glögiä ja mielessä lämmittämässä ajatus toisesta adventtisunnuntaista ja itsenäisyyspäivästä. 
Kuuntelen Positiivareiden joulukalenterin eilistä luukkua, kappaletta "Jollei jouluna ole lunta."

Kun vatsassa lämmittää glögi ja mielessä joulun lähestyminen, ajatuksissa suorastaan kuumottaa ensi tiistain tiedontallennuksen tentin osa 2. Tai minun tapauksessani molemmat osat, niin ykkönen kuin kakkonenkin, sillä vaikka pääsinkin ensimmäisen osan läpi, olisin voinut onnistua ainakin vähän paremmin. Sitä siis lähden tiistaina koettamaan. Että olisiko mitään merkittävää muutosta tapahtunut asioiden päähän juurtumisessa.

Perjantai-iltana satoi lunta ihan valtavasti. Eilinen valkeni kauniina ja kirkkaan valkoisena. Päivästä tulikin shoppailupäivä, vaikkei ehkä uskoisikaan. Kun ajattelee, että vietän viikot Oulun tapaisessa kaupungissa, missä kauppoja riittää ja valinnanvaraa pitäisi olla yli tarpeen, löydän kuitenkin kaiken tarvitsemani Ylivieskasta. Vähääkään Ylivieskaa väheksymättä ihmettelen sitä silti. Samat kaupathan Oulussakin ovat! Ja niistä samoista olisi luullut sielläkin löytävän. Mutta ei se vain niin mene. Onneksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti