Elämää

Tuulee tuulee tuulee
kun kävelen kohti koulun ovia
Tuulee tuulee tuulee
kun työnnän rattaita kadulla

Pitkästä aikaa pääsin luistelemaan
teroitetuilla luistimilla.
Puristivat ne, silloin kun pysähdyin. Ei passannut pysähtyä.
Luistelu lastenrattaiden kanssa toimii kuin unelma. En minä tarvitse jääkiekkomailaa, rattaista saa paremman tuen ja on enemmän pintoja joilla osua kiekkoon.



Sisällä kotona alan kyllästyä jouluverhoihin. Nyt jo! 
Luulin jaksavani pidempään, ainakin helmikuuhun saakka. Vaan ei.
Alkaa jo olla tarve vaihtaa taas kevyempään. Aioinkin tehdä sen tänään.
Sisällä kotona on vauvasisustus. Harso siellä, toinen täällä. Tutteja joka tasolla
ja nurkassa leikkimatto. Sohvalla lojuu Pikku Eetu Katso tätä
Ja keittiön lattiaa koristaa sitteri. 
Myös vauva lojuu milloin missäkin. Usein sylissä, toisinaan sitterissä
ja aina kun viihtyy
lattialla.



Sain syntymäpäivälahjaksi hyvin nukutun aamun.
Aamun ilman kitinää
aamun ilman kakkavaippoja
aamun ilman vauvaa.
Kun heräsin ja nousin, näin ensimmäisenä lapsen, jota ehdin jo ikävöidä.
Isänsä sylistä tuo pieni mies hymyili minulle, kunnes muisti olevansa nälkäinen.

Viime päivinä olen taas palannut keittiöön
tekemään ruokaa: kanalasagnea! Makaronilaatikkoa! Suunnitelmissa kasvissosekeittoa!
Ja leipomaan. Kakkua, mokkapaloja normaalina ja gluteenittomana. Innolla odotan lähestyviä leipomisjuhlia. Laskiainen! Ruuneperi! Ja ristiäiset, joihin saan tehdä voileipäkakun.

Kynä käteen

Aika vain vierii. Vauva on jo kahdeksan viikkoa vanha, edellisestä postauksesta on siis jo seitsemän viikkoa. Kuluneet viikot ovat sisältäneet niin paljon kaikkea. Syömään ja syöttämään opettelun, ensivierailut mummuloihin, joulun, väsymystä, kyyneleitä, rakkautta, jännitystä, iloa ja onnea. On ollut myöhäisiä nukkumaanmenoja ja aikaisia herätyksiä, yösyöttöjä ja automatkoja, vatsanväänteitä ja kauppareissuja. Kirjoittamiseen tarvittavaa tahtoa ei ole löytynyt.

Sen sijaan on ollut harmi siitä, ettei kirjoita. Kaipaus niihin aikoihin kun vielä muisti, jaksoi ja halusi kirjoittaa. Kun siitä todella nauttii, ja sen kokee hyödylliseksi itselleen! Että kun edes päiväkirjaan raapusti mietteitään, antoi mennä vain. Sanat paperille juuri sellaisina kuin ajatukset ne siihen heittivät, rivit kierossa ja täynnä hirveimpiä harakanvarpaita. Ja mitä niistä, ne tekstit eivät ole lukemista varten, vaan kirjoittamista itseään. Että saa paiskata jokaisen mietteen pois pään sisästä, niin huonot kuin hyvätkin.
Ja useimmiten ne huonot, sillä hyvät ajatukset ja onnellisuus virtaavat ja saavatkin virrata ulos hymyinä, nauruina ja rupatteluina läheisille. Huonot tuulet, synkät ajatukset, pelot ja ikävät taas pyrkivät pysyttelemään sisällä, ja juuri niitä on hyvä riipiä paperille. Kirjoittaa pelot pois, itkeä ikävät kynä kädessä, vaikka sen sata kertaa. Sillä se auttaa.