Paljon

Hirveesti paljon kaikkea mistä pitäisi kirjoittaa, ja lisätä kuvia vähän ja sitten kirjoittaa vielä. Mutta tuntuu ettei ole aikaa olla koneella, on niin paljon muuta. Töitä ei ole ollut viikkoon. Heti loman alkajaisiksi suuntasin muuallle, ja sitten tulin takaisin, ja huomenna (tänään) taas lähden. Aurinko paistaa ei ole aikaa hyrisi hyttynen hämärän henki.
On ollut juhannus, ja yksi Rakas täällä koko ajan, ja se on hyväksi. Ja on ollut aivan juhannus vaikkei ihan kesän lämmin, alle 20 astetta koko ajan. Tai ei ihan, lauantaina, retkipäivänä, oli kyllä lämmin. Kävimme koko porukalla retkellä Myllykoskella, meidän perhe miinus lomareissulaiset plus rakas ja rakkaanrakas. :D Ja oli sääskiä ja hyttysiä ja itikoita, ja ei tarvinut olla yksin missään vaiheessa. Ja pikkusisarukset kiipeilivät kallioilla ja metsässä ja joka paikassa, ja eväsleivät oli hyviä niin kuin eväsleivät aina on. Ja kun istui nuotion savussa, ei ollut hyttysiä. Pennikoirakin oli mukana, ja näki monta mutta retkeilevää koiraa.
Ja sitten aamulla joskus lähdetään Ouluun ja Pyhäsalmeen ja Reissuun muutenkin. Loppea kohti pikku hiljaa. Torstaina sinne. Ja sitten. Ollaan siellä. Eikä varmasti päivitetä blogia yhtään ainutta kertaa. Ehkä joskus myöhemmin, kun taas on 'joutoaikaa' eikä mitään mutta tekemistä kuin konettaa.
Tulevaisuudessa ehkä sitten kuveja menneisyydestä eli viime viikosta ja sen sellaisesta.

Vapaapäivä

Vapaapäivä töistä - ja heti paikalla löytyy sata ja yksi syytä päivittää Tyynen blogia ihan tyyneillä asioilla.
Ensiksi kuun alussa ollut kummipojan synttäripäivä ja hyvin myöhästynyt kortti, mutta rakkaudella väsätty.

ps. loppujen lopuksi käänsin yhden 'puupalikan', että rakennelma näyttäisi kolmoselta.


Toiseksi: tänään oli vapaapäivä ja pikkusiskon-rippijuhliin-pullanleipomis -päivä. Joten leivoin pullaa, kierrepitkoja ja sitten muutamia vuokapullia.

Pikkusisko. Sai haluamansa. :)

Kolmas asia oli Retki. Spontaani, yhtäkkinen etsiskely- ja löytämisretki serkkutyttöjen kanssa. Ensin oli tarkoitus vain viedä yksi tyttönen nukkumaan. Sitten lähdettiinkin ajelulle, ja lopulta etsimme vanhaa laskettelurinnettä. Ja löysimme sen.

Sillä rinteellä laskettelin elämäni ensimmäisen ja samalla ainoan kerran. Kyseinen pieni rinne on ollut lakkautettuna jo vuosia. Onhan selvää, ettei se oikein kyennyt menestymään suuren laskettelukeskuksen läheisyydessä.

Meille ilmeni myös, että paikka on ollut huskykennelinä, mutta sitäkään se ei enää ollut. Jäljet olivat kyllä näkyvissä.

Suljettu, miksi? Koirankoppeja oli paljon. Koirien paikat erottuivat hyvin, ei koirien häipymisestä voi kovin kauaa olla. Jonakin pimeänä syksyisenä iltana paikka olisi ollut aavemainen ja pelottava, nyt se oli oikeastaan kaunis.. Surullisenkaunis. Kuulimme käen kukkuvan. Löysimme majan, muttemme menneet tutkimaan sitä niinkuin lähes kaikkea muuta. Löysimme melko tuoreita jalanjälkiä.. Ne olivat tämänpäiväisiä. Miehen kengänjäljet.. Emme tutkineet majaa. Minä en siksi, koska reitti sinne oli tavattoman märkä. Serkku sanoi, että ehkä siellä nukkuu joku. Oikeastaan olen taipuvainen uskomaan siihen.. Jalanjäljet siellä. Syrjäisessä paikassa. Muttei kyllä majan reitillä. Ehkä 'nukkuja' olikin mennyt sitä kuivempaa reittiä. Ehkä. Ehkä siellä ei ketään todella ollutkaan. Autoa ei ollut. Jälkiä kyllä. Jos en olisi paikan päällä ollut niin utelias, olisin saattanut pelätä. Muttei ollut yhtään pelokas olo, utelias vain.

Aion mennä sinne uudelleen. Kiivetä rinnettä ylös, vaikka siellä olisikin karhuja. Ei siellä ole. Toivottavasti. En usko ainakaan.

Yhdessä häkissä on varmasti ollut joku Muu Eläin. Se oli isompi ja erillään muista. Koppi oli kummallisen muotoinen, ei koirankopin.. Ja häkissä oli 'eteinen.' Ikään kuin eläin olisi ollut vaarallisempi.. Villimpi. Jälkien omistaja oli käynyt siinä 'eteisessä.' Oli melkein kuin häkissä olisi vieläkin asunut joku. Mitään ei kuitenkaan näkynyt.

Retki oli jännittävä. Niin kuin jo sanoin, aion palata sinne.

Jos uskallan.

XXI

Silloin ilmestyi kettu näyttämölle.
-Hyvää päivää, sanoi kettu.
-Hyvää päivää, vastasi kohteliaasti pikku prinssi, joka kääntyi katsomaan, mutta ei nähnyt ketään.
-Minä olen täällä, sanoi ääni omenapuun alta...
-Kuka sinä olet? pikku prinssi kysyi. Olet hyvin sievä...
-Minä olen kettu, sanoi kettu.
-Tule leikkimään kanssani, pikku prinssi ehdotti. Olen niin surullinen...
-En voi leikkiä kanssasi, kettu vastasi. Minua ei ole kesytetty.
-Ai! anteeksi, sanoi pikku prissi.
Mutta hetken mietittyään hän lisäsi: 
-Mitä tarkoittaa 'kesytetty'?
-Sinä et ole täältä kotoisin, kettu sanoi. Mitä sinä etsit?
-Minä etsin ihmisiä, pikku prinssi vastasi. Mitä tarkoittaa 'kesytetty'?
-Ihmisillä, kettu sanoi, on pyssyt, ja he metsästävät. Se on hyvin harmillista. He kasvattavat myös kanoja. Se on heidän ainoa hyvä puolensa. Haetko sinä kanoja?
-En, sanoi pikku prinssi. Minä haen ystäviä. Mutta mitä tarkoittaa 'kesytetty'?
-Se on aivan liian unohdettu käsite, sanoi kettu. Kesyttää on sama kuin 'solmia siteitä...'
-Solmia siteitä? 
-Aivan niin, kettu sanoi. Nyt sinä et ole minulle vielä muuta kuin aivan samanlainen pieni poika kuin satatuhatta muuta pikku poikaa. Enkä minä tarvitse sinua. Sen enempää kuin sinäkään tarvitset minua. Minä en ole sinulle kuin kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta jos sinä kesytät minut, niin me tarvitsemme toinen toisiamme. Sinusta tulee minulle ainoa maailmassa. Ja minusta tulee sinulle ainoa maailmassa...
-Alan ymmärtää, sanoi pikku prinssi. On eräs kukka... Luulen, että se on kesyttänyt minut...
-Saattaa olla, kettu sanoi. Maan päällä sattuu kaikenlaista...
-Oi! mutta ei se ole maan päällä, pikku prinssi sanoi.
Kettu vaikutti hyvin uteliaalta:
-Jollain toisella tähdelläkö?
-Niin.
-Onko silläkin tähdellä metsästäjiä?
-Ei.
-Sehän on mielenkiintoista. Entä kanoja?
-Ei.
-Mikään ei ole täydellistä, kettu huokasi.
Mutta sitten se palasi asiaansa.
-Elämäni on yksitoikkoista. Metsästän kanoja, ja ihmiset metsästävät minua. Kaikki kanat ovat samanlaisia, kaikki ihmiset samoin. Ikävystyn vähitellen. Mutta jos sinä kesyttäisit minut, tulisi elämäni aurinkoiseksi. Oppisin tuntemaan askelten äänen, joka olisi erilainen kuin kaikki muut. Muut askeleet saavat minut ryömimään maan sisään. Sinun askeleesi kutsuisivat minua kuopastani kuten ihana soitto. Ja katso! Näetkö tuolla vehnäpellot? Minä en syö leipää. Vehnä on minulle tarpeetonta. Vehnäpellot ovat minulle aivan yhdentekeviä. Ja se on murheellista! Mutta sinulla on kullankeltaiset hiukset. Olisi ihanaa kun kesyttäisit minut! Vehnä, joka on kullankeltaista, muistuttaisi minua sinusta. Ja rakastaisin tuulen suhinaa vehnäpellossa...
Kettu vaikeni ja katseli kauan pikku prinssiä.
-Ole hyvä... kesytä minut! se sanoi.
-Kyllähän minä mielelläni, pikku prinssi vastasi, mutta minulla ei ole paljon aikaa. Minun täytyy löytää ystäviä ja oppia tuntemaan paljon asioita.
-Et voi tuntea muuta kuin sen, minkä olet itse kesyttänyt, kettu sanoi. Ihmisillä ei ole enää aikaa tuntea mitään. He ostavat kaupoista valmiiksi tehtyjä tavaroita. Mutta kun kaupoissa ei myydä ystäviä, niin ei ihmisillä enää niitä ole. Kesytä minut, jos kerran haluat ystävän!
-Mitä minun tulee tehdä? pikku prinssi kysyi.
-Sinun täytyy olla hyvin kärsivällinen, kettu vastasi. Ensin istuudut ruohikkoon, noin, vähän etäälle minusta. Minä tarkastelen sinua, etkä sinä puhu mitään. Väärinkäsitykset johtuvat aina sanoista. Mutta päivä päivältä voit istuutua vähän lähemmäksi...
Pikku prinssi tuli takaisin seuraavana päivänä.
-Olisi ollut parempi palata samaan aikaan, sanoi kettu. Jos esimerkiksi tulet kello neljältä iltapäivällä, niin jo kolmelta alan olla onnellinen. Mitä pitemmälle kello ehtii, sitä onnellisemmaksi tulen. Kello neljän maissa alan jo hermostua ja olla levoton; saan oppia onnen hinnan! Mutta jos sinä saavut mihin aikaan hyvänsä, en voi milloinkaan tietää, koska minun pitäisi valmistaa sydämeni... Täytyy olla perinteitä.
-Mikä on perinne? kysyi pikku prinssi.
-Se on myös aivan liiaksi unohdettu käsite, kettu sanoi. Sen ansiosta on jokin päivä toisenlainen kuin muut, jokin tunti erilainen kuin toiset. Metsästäjilläni esimerkiksi on eräs perinne. He tanssivat joka torstai kylän tyttöjen kanssa. Ja se tekee torstaista ihanan päivän! Voi käyskennellä viinitarhoille saakka. Jos metsästäjät tanssisivat milloin vain, olisivat kaikki päivät samanlaisia, eikä minulla olisi koskaan vapaahetkiä.
Niinpä pikku prinssi siis kesytti ketun. Ja kun eronhetki lähestyi, sanoi kettu: 
-Voi...! Kuinka tulenkaan itkemään.
-Se on oma syysi, sanoi pikku prinssi, en minä halunnut sinulle mitään pahaa, mutta itsehän pyysit, että kesyttäisin sinut...
-Aivan niin, kettu sanoi.
-Mutta nyt alat itkeä! pikku prinssi sanoi.
-Aivan niin, kettu sanoi. 
-Mutta silloinhan et voittanut mitään!
- Voitinpas, sanoi kettu, voitin vehnän kullankeltaisen värin. 
Ja se lisäsi: 
-Mene takaisin katsomaan ruusuja. Silloin ymmärrät, että omasi on erilainen kuin kaikki muut maailmassa. Kun sitten tulet ottamaan minulta jäähyväisiä, nin lahjoitan sinulle erään salaisuuden.
Pikku prinssi meni takaisin katsomaan ruusuja.
-Ette te ole ollenkaan samanlaisia kuin minun ruusuni, te ette ole vielä mitään, hän sanoi niille. Kukaan ei ole kesyttänyt teitä, ettekä te ole kesyttänyt ketään. Te olette samanlaisia kuin minun kettuni oli aluksi. Se ol ivain aivan tavallinen kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta minä tein siitä ystäväni, ja nyt se on ainutlaatuinen maailmassa.
Ja ruusut olivat hyvin noloja.
-Te olette kauniita, mutta te olette tyhjiä, hän sanoi vielä. Ei teidän puolestanne voi kuolla. Tietenkin joku tavallinen ohikulkija voisi luulla, että minu ruusuni on samanlainen kuin te. Mutta se yksinään on teitä kaikkia tärkeämpi, koska minä olen juuri sitä kastellut.  Koska juuri sille tein tuulensuojan. Koska juuri sen lehdiltä tapoin toukat (paitsi niitä paria kolmea, jotka jätin sitä varten, että kukka saisi nähdä perhosia). Koska juuri sen olen kuullut valittelevan tai kehuskelevan itseään tai joskus vaikenevankin. Koska juuri se on minun ruusuni. 
Ja hän tuli taas ketun luo.
-Jää hyvästi, hän sanoi...
-Hyvästi, kettu sanoi. Nyt saat salaisuuteni. Se on hyvin yksinkertainen: Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä. 
-Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä, pikku prinssi toisti paremmin muistaakseen.
-Ihmiset ovat unohtaneet tämän totuuden, sanoi kettu. Mutta älä sinä unohda sitä. Sinu on vastattava aina siitä, mitä olet kesyttänyt. Olet vastuussa ruusustasi...
-Olen vastuussa ruusustani... pikku prinssi toisti paremmin muistaakseen.


                                                                         Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi
                                            
                                              Seija Simola - Kesytetty

Mummoja

Käyn töissä. Joka päivä kahden viikon ajan. Leirikeittiöllä. Tällä viikolla työskentelen Mummojen kanssa.
Se on Erilaista, verrattuna tavalliseen seuraani; olen itseni ikäisten tai sitten lapsien seurassa. En vanhojen.
Mummojen kanssa on mukava olla töissä. Heiltä oppii paljon, ja heidän juttunsa eivät suinkaan ole tylsiä.
Mummoja on neljä. Kaikki ovat omanlaisiaan (tietenkin).
On Suntiomummo. Hän on ammatiltaan suntio.
On Lyhythiuksinen Mummo. Hän elää asenteella rintasyöpää vastaan.
On Askartelijamummo. Hän opetti minua tekemään sytytysruusuja kananmunakennoista. Hän ei ole isoäiti-mummo, mutta sillä ei ole merkitystä.
Sitten on vielä Pääemäntämummo. Hän pitää puolensa.

Ihan kaikkea en vielä osaa töissä.
Kuten sitä, kuinka paljon jotain ruokaa tulee tehdä, jotta se riittäisi eikä sitä jäisi yli.
Opin mummoilta. He osaavat. Ovat tehneet leirikeittiötöitä jo kauan.
Silloin kun SRK:n rippileirit alkoivat ja kestivät kaksi viikkoa ja leiriläisiä oli toistasataa. Ja emännät nukkuivat keittiön lattialla ja ruokaa tehtiin ulkona muuripadassa.
Kaikkea oppii.
Että nuoret miehet syö kaksikymmentäkin lihapullaa.
Rippikoululaiset onneksi ei.
Juustot ja kinkut menee paremmin kaupaksi, kun ne on houkuttelevasti tarjolla. Rullalle käärittynä ja salaatinlehtien ympäröimänä.

Ja ihan itse näin: jos ei ole tarjolla kevytmaitoa, nuoret juo mieluummin rasvatonta kuin laktoositonta maitoa.
Huhhuh.

Golf

Kesäloman alettua palasin tänne kotiseudulle arktiseen ilmastoon. Minulla ei vieläkään ole sänkyä täällä. Nukun siis patjalla lattialla, ainakin toistaiseksi.
Olen jo ehtinyt juhlimaan serkkutytön lakkiaisia. Iltasella juhlista palatessa otin Pennikoiran hihnan päähän ja lähdin lenkille. Kävellessä totesin paikan olevan lähes kuollut. Reilun mittaisen lenkin aikana näin tasan yhden pyöräilijän ja yhden kävelijän. Autoilijoita oli useampi. Koulujen loppuminen ja myöhäinen ajankohta olivat varmasti osasyyllisiä moiseen katoon, mutta eipä täälläpäin ole muutenkaan ruuhkaa teillä. Ei puhettakaan sellaisesta.

Suunnittelin reitin kulkemaan osaksi tuttua pururataa pitkin. Tiesin, ettei se välttämättä onnistuisi, mutta yritin kuitenkin. Enkä todellakaan tiedä, kannattiko se: koko pururadan alue on työmaa-aluetta, eikä sinne saa mennä. Hotelli tekee sinne golfkenttää.
En ole koskaan ennenkään oikeastaan välittänyt golfista. En tosin ole sedes pelannut sitä, mutta ei ole kiinnostanut. Eikä tule vastakaan kiinnostamaan.
Todella pidin siitä pururadasta! Koulun liikuntatuntien suunnistusmaastot sijaitsivat siellä. Hyvä maastot siihen tarkoitukseen, ja muuhunki urheiluun; lenkkeilyyn ja hiihtoon ja pyöräilyynkin vaikka. Ja pikkusisaruksilla oli siellä Sahara. Kavereiden kanssa kävimme uimassa Rapalampi -nimisessä lammikossa.
Siitä tulee vesieste.

Olin jo valmiina suunnittelemaan sabotaasia. Että peitettäisiin edes se lampi, onko niiden oikeasti pakko saada kaikki? Jos me ei saada lampea, ei saa nekään.

Mutta kuuleman mukaan alueella on valvontakamerat.
Joku oli käynyt porailemassa reikiä johtoihin.

Kiitos sinulle, Joku. :) Vaikka golfkentänrakennus ei olekaan pysähtynyt, on kuitenkin hyvä tietää, että sillä on vihollisia. Muitakin kuin allekirjoittanut.
Valitettava tosiasia on se, että golfkentän vastaiset toiminnot olisi pitänyt toteuttaa aikapäiviä sitten. Jonkun olisi vain pitäny aloittaa, ottaa ohjat käsiin ja saada ajatus ajettua alas. Nyt se on myöhäistä.
Hyvästi Pururata.