Rättejä alas taivaalta

Isot, märät rättilumihiutaleet putoilevat alas tasaisena sateena koittaen peittää litisevän loskaisen harmaan maan epäonnistuen surkeasti; lopputulos on entistäkin märempi ja litisevämpi. Torin lumimaailmassa kaikuvat avaruusäänet ja haamulasten nauru. Autojen renkaat räiskyttävät harmaata loskaa sivuilleen. Siitä kurasta mekin saimme kaverin kanssa eilen osamme, kun kuormuri ajoi ohitsemme. Räiskis-läts, ja olimme kuin uitetut koirat. 


Kävin tänään kirjastossa. Palautin kirjat yhtä lukuunottamatta - se on minulla vielä kesken - ja kävin tsekkaamassa arkkitehtuurinäyttelyn, jota en ehtinyt huomioida tiistaina, kun kävimme kirjastossa äikäntunnilla. Silloin katselimme Sirpa Heikkisen Kädet, pahvi ja paperi -näyttelyä ja Turpa auki -rap-lyriikkanäyttelyä. 
Äikän kurssin aiheena on kieli ja kulttuuri. Meidän pitää koota aiheesta portfolio, ja minusta se on ihan jees homma. Kaikki ei tykkää, ei kovinkaan moni. Mutta minä satun tykkäämään. 
Turpa auki -näyttelyssä oli siis rap-lyriikoita lasten oikeuksista. Itse näyttely on koottu samannimisen kilpailun sadosta. Kilpailun järjesti Plan Suomi, joka on kehitysyhteistyöjärjestö, joka parantaa kehitysmaiden lasten elämänlaatua pysyvästi. Työn perustana on usko lapsiin. Tavoitteena on lapsen oikeuksien toteutuminen sekä Suomessa että maailmalla.

 












'mä kävelin Viipurin katuja ja mua alko hävettää

se että mun kraanoist tulee puhdasta vettä

kun ketkään niis viemäreis asuvist katulapsista

ei tiä mitä tarkottaa lämmin suihku tai vesi puhtaasta lasista'

Tehtävänä oli valita yksi näyttelyn lyriikoista. Ja ehkä tehdä sillä jotain.. Kertoa kai miksi oli valinnut juuri sen. Valitsin lyriikan nimeltä 'Viemäreiden kaikuja', ja juuri noiden viimeisten rivien takia.. Tai ainakin enimmäkseen niiden takia.

Islantiin

Ei, en ole lähdössä Islantiin. Toivoisin vain olevani. Lähdössä sinne. Ainakin joskus vielä.
Yhtäkkiä vain huomasin, että olisi se hienoa.. Seuraavilla kuvillakin saattaa olla jotain tekemistä asian kanssa Ü

 

kuvat

Pienenä heppahulluna tyttönä halusin Islantiin. Sieltähän islanninhevoset ovat kotoisin. Vieläkin, vaikken enää olekaan pieni enkä heppahullu, osaan kertoa, että islanninhevosilla on viisi askellajia. Käynnin, ravin ja laukan lisäksi passi ja töltti. 
Ja sitten toinen tieto: kun islanninhevonen kerran lähtee Islannista, se ei enää koskaan saa palata takaisin. Eikä Islantiin saa viedä hevosia. Ei yhtään hevosta. 
Näin rotu pidetään ehdottoman puhtaana.

kuvat

Vaikken olekaan pieni ja heppahullu, pidän silti hevosista. Aina uudelleen ja uudelleen huomaan pitäväni niistä.
Silloin pienenä
en koskaan päässyt ratsastustunnille. Enkä saanut omaa hevosta. Olin kuitenkin mukana Pollux-kerhossa, ja luin aivan valtavasti hevoskirjoja. Tiesin hevosista teoriassa ehkä kaiken. Ainakin melkein kaiken. Suurin osa tiedoista on painunut jonnekin muistilokeroitten perälle, mutta nousee toisinaan pintaan. Niin kuin nyt nuo islanninhevostiedot. Ei niitä oltu etsitty googlesta, vaikka ne sieltäkin löytyvät. Niin kuin nuo kuvatkin.

Yökukkujat

Tänä yönä Tyynen linnassa eli kämpässä harrastetaan (näköjään) valvomista. Ilta meni muutenkin vähän myöhään talvipäivien ja McDonald'sin takia.
Talvipäivistä sen verran, että olin reilun tunteroisen (?) ajan vauvallinen henkilö. Lainasin kummipoikaa vanhemmiltaan ja sain sitten kylkiäisenä vauvanhoitolaukun. Ja kun en raaskinut luovuttaa pikkuista kenellekään, hoidin häntä sitten lopun aikaa. Kuljin ympäriinsä lapsi kyljellä, ja myöhemmin sitten laukku olalla ja vauva sylissä. Kun väsynyt seuravieras meinasi hermostua penkissä istuskeluun. Eteisessä nukutin pojan ja jäin sitten sinne lopuksi aikaa, kuuntelemaan keskustelua. Voi olla, että kuuntelin puheenvuorot jopa paremmin siellä kuin jos olisin istunut penkissä muiden joukossa.

Nyt yöllä, kun olen jo muutaman tunnin ollut kämpillä, en ole malttanut mennä nukkumaan. Tuossa yhden aikaan huomasin Ötökän olevan ihan hereillä. Otin sen sitten häkistään ulos ja päästin lattialle. Ensimmäinen kunnon tutkimusmatka häkin ulkopuolella! Miten isoksi voi yhtäkkiä muuttua tämä pieni kämppä, kun katsoo hamsterinkokoisen menoa? Sohvan sisälle voi kiivetä alakautta jos vain voimat riittää. Vielä ei riittäneet. Kenkien päällä voi kiipeillä. Kaksi reppua vierekkäin seinää vasten on labyrintti. Oven aluset.. Vessan oven alta olisi mahtunut, mutta siellä olikin kynnys vastassa. Kamarin oven alta mahtui pää. Ei mitään muuta, vaikka yritys oli kyllä kova! Kynnet lattiassa hampaat ovenreunassa Tästä minä menen! Ei mennyt.
Nyt pikkuinen on häkitetty ja syötetty lihavaksi porkkanalla. Tai sitten ei, lihavaksi asti ainakaan, mutta tarjoiltu on ihan häkkiin asti.
Tuli tuossa mieleeni kun kuorin porkkanaa keskellä yötä... Että varsinaista tämäkin, ja kaikki lemmikkien omistaminen :D Ihan palveltavinahan ne asuu meidän nurkissa ilman mitään konkreettisia vastapalveluksia.
Mutta me itsehän sen päätämme.

Perjantai-illan lihaisaan ruokavalioon kuuluivat kepakot, grillitassut, pekoni ja broileri grillattuna ja loimutettuna ja mitä vielä. Nautittuna kodassa lumihangen keskellä hyvässä seurassa. Että voikin viihtyä! Vaikka varpaita paleli ja sormiakin välillä. Nälkä ei kuitenkaan päässyt tulemaan, ja edellämainitut ruumiinosatkin lämpenivät varsin nopeasti, kun kannoimme ulkosaunaan litratolkulla vettä. Pitkään aikaan en ollutkaan ulkosaunassa saunonut, ja oli kyllä hyvät löylyt! Ja hyvät jutut. En tiedä kuinka kauan siellä istuskelimme, mutta kun tulimme pois, kello oli paljon. Meidän jälkeen vielä pojat saunoivat. Sitten suunnattiin auton nokka kohti Kaupunkia ja unten maita.Itse tosin valvoin vielä tovin Ötökän kanssa ennen nukkumaanmenoa. Sitä se teettää, kun on lemmikkinä yöeläin.
Lauantaina päätin lähteä testaamaan luistimiani. Kun kerta sain vietyä ne teroitukseen perjantaina. Kenttä, jonne aioin ensiksi mennä, oli varattu. Siellä oli vieraita miehiä istumassa penkillä, joten en sitten viitsinyt luistella siellä. Jatkoin matkaa Ainolanpuiston kautta torille päin. Huomasin torilla olevan jonkun talvitapahtuman ja ajattelin, että samahan se on ohi kulkiessa vilkaista, mistä on kyse. Ja siihen ei sitten vilkaisu riittänytkään, meinasivat Tyynen silmät pudota lopsahtaa siihen hangelle, kun torin laidassa seisoskeli poroja. Ensi hämmennyksen jälkeen ei sitten ollut niin järkyttävää, kun keskellä toria vastaan käveli pulkkaa vetävä sarvipää. Sen kummemmin pysähtelemättä jatkoin matkaa suunnittelemaani reittiä pitkin. Rantatiellä kävellessäni ohitin vielä toistakymmentä poroa puihin sidottuina. Hämmennys oli melkoinen; tokihan olen poroihin tottunut, mutta kun niitä kävelee vastaan Oulun torilla! Ei meinannut mahtua Tyynen pieneen ymmärrykseen moinen. No, matka jatkui ja löysin sitten pikkuisen jään, ihan liian pienen mitään pelaamista ajatellen, mutta juuri sopivan siihen, että sain testattua luistimia. Ja hyvin kulki! Tuntui, että opin suorastaan uudelleen luistelemaan, kun oli terävät terät alla.
Luistelun jälkeen vietin monta tuntia kämpillä lueskellen ja oleskellen. Sitten iski tylsistyminen puhumattomuuteen. Soitin pari tiedustelevaa puhelua, nappasin luistinrepun mukaan ja tallustelin pysäkille bussia odottelemaan. Bussi tuli ja vei mukanaan. Tuttuun paikkaan.
Niitä luistimia en sitten tarvinut koko iltana. Ei haitannut ei. Oli juuri sopivan leppoista vain olla ja katsella ja jutella. Sain ruokaa ihan tuosta vaan pyytämättä. Mielenvikainen ja ihan viatonkin läppä lensi vähän väliä. 
Illalla, kun viimeinen bussi lähti keskustaan, ja minä taas sen mukana. Vähän meinasi harmittaa. Sinne ne jäivät pelaamaan lautapeliä, johon olisin voinut päästä mukaan, ellei se viimeinen bussi olisikaan ollu viimeinen bussi. Mutta nyt kävi näin. Mitäs sitä harmittelemaan. 
Tästä päivästä ei ehkä kannata edes puhua. Aivan sekava ja hankala-ajatuksinen. 
Huomenna sitten uimaan, pitkästä aikaa. :) 

 

Dewey Readmore Books

Tänään kämpille hiihdellessäni ulkona tuoksui ihan kevät.. Oli vähän melkein aurinkoista. Menin kauppaan ostaakseni tiskiainetta. Ostin kaikkea muuta paitsi tiskiainetta. Kanaa ja ananasta ja paprikaa.. Ja omenoita. Että nyt on sitten omenoita mistä syödä.
Muuten päivä onkin sitte ollut vähän tällainen. Hidas. Koulussa keittiöllä ei oikein ollut tekemistä, joten hipsin vähän väliä kondiksen puolelle Anskun luo, missä oli meneillään suklaa ja makeiset -kurssi. Siellä sain sotkea käteni suklaaseen ja katsella suklaita ja mitä kaikkea. 
Täällä kämpillä olen lähinnä. No. Ollut. Luin. Kirjaa 'Kirjastokissa', kirjoittanut Vicki Myron ja Bret Witter. Tykkään tarinasta. Ensinnäkin se kertoo kissasta, toiseksi kirjastosta ja kolmanneksi on ihan totta. Neljänneksi.. Iowa. Ei sillä, että minulla olisi jotain erikoista kiintymystä Iowaa kohtaan. Ei ole. Mutta kirjan tapahtumat sijoittuvat Iowalaisen Spencerin kaupunginkirjastoon.

'Iowan osavaltiossa Yhdysvalloissa, Spencer-nimisen pikkukaupungin kirjaston henkilökunta löysi kohmettuneen kissanpoikasen kirjojen palautusluukusta tammikuussa 1988. Kissa sai nimen Dewey Readmore Books ja se liitettiin virallisesti kirjaston henkilökuntaan.'

kuva

kuva

Aurinkoa!

Joskus on ihan hyväksi olla päivä pois koulusta ja vaihtaa vapaalle aiemmin.. Ja lähteä reissuun vaikka. Näin siis tein. Vapaapäivästä huolimatta heräsin aamulla kouluunlähtöaikaan, kun perheen koululaiset nousivat, ja tästä johtuen päivä on ollut alusta asti toiminnantäyteinen ilman koulun kahleita. Aamulla lähdin pihalle perheen nuorimmaisen kanssa. Laskimme mäkeä, ja vedin häntä rattikelkalla ympäriinsä. Hannan kanssa yhdessä heitetiin lapsia hankeen, eikä yhtään kainosteltu hyppiä itsekään.
Myöhemmin päivällä lähdettiin Hannan ja parin koiran kanssa koululaisia vastaan. Saatiin paljon raitista ilmaa ja auringonvaloa ja kuntoilua.
Nyt aurinko laskee jo. Mukava, kun sai olla pihalla keskellä päivääkin joskus :) Ja vieä auringonpaisteessa. 

Kuulumisia

Tässä sitä sitten ollaan palaamassa 'normaaliin' arkeen, eli työssäoppiminen on ohi ja koulu alkaa taas. Ihan aikaiset aamuherätykset - hyvästi! Ainakin vähäksi aikaa. Kun saa nukkua seitsemään asti keskellä viikkoa, ja yhdeksäänkin parina päivänä. On se ihanaa! 
Kahdeksan viikkoa ei loppujen lopuksi ole pitkä aika. Se kului kuin siivillä.

Oikeastaan en nyt muista mitä olinkaan kirjoittamassa. Joku ajatus kai oli, mutta se hukkui matkalle.

No, ainakin tuo meidän uusi 'kämppis.' Pikkuinen vaalea Ötökkä, joka asuu pöydän alla ja valvoo yöt. Pitkään mietin, kannattaako moinen yritys. Sitten lakkasin miettimästä ja toimin, ja nyt pikkuinen totuttelee elämäänsä täällä. Ja minä totuttelen siihen, ja yritän parhaani mukaan kesyttää sitä. Saa nähdä, miten onnistuu.

 

Meidän pikkuinen Ötökkä. 

Viime viikonloppuna olin käymässä kotikotona. Etsiskelin vanhoja kirjeitä, ja kaivoin kaikki ennen opistoon lähtöä pakkaamani laatikot läpi. Kirjeitäkin löytyi, ja paljon muuta. Mukaan tänne lähti erään kirjoituskurssin tehtävät. Oli hauska lukea omia vanhoja tekstejä. Osasta huomasi, että olin tosiaan yläasteella, kun olen ne kirjoittanut. Osa oli minusta aika hyviä, noin niinkuin yläasteella kirjoitetuiksi. Ajattelin löytää äikän ainekirjoitusvihkonkin. Siellä sitä vasta mielenkiintoista tekstiä onkin.. :D 

Miksei ammattikoulussa voi olla tarinoiden kirjoitusta? Kaikkea tylsää vain, esseitä ja referaatteja ja aihekirjoituksia. Saa nähdä, mitä tuleva äikänkurssi tuo tullessaan. Toivottavasti jotain siedettävää..