Perjantai-illan lihaisaan ruokavalioon kuuluivat kepakot, grillitassut, pekoni ja broileri grillattuna ja loimutettuna ja mitä vielä. Nautittuna kodassa lumihangen keskellä hyvässä seurassa. Että voikin viihtyä! Vaikka varpaita paleli ja sormiakin välillä. Nälkä ei kuitenkaan päässyt tulemaan, ja edellämainitut ruumiinosatkin lämpenivät varsin nopeasti, kun kannoimme ulkosaunaan litratolkulla vettä. Pitkään aikaan en ollutkaan ulkosaunassa saunonut, ja oli kyllä hyvät löylyt! Ja hyvät jutut. En tiedä kuinka kauan siellä istuskelimme, mutta kun tulimme pois, kello oli paljon. Meidän jälkeen vielä pojat saunoivat. Sitten suunnattiin auton nokka kohti Kaupunkia ja unten maita.Itse tosin valvoin vielä tovin Ötökän kanssa ennen nukkumaanmenoa. Sitä se teettää, kun on lemmikkinä yöeläin.
Lauantaina päätin lähteä testaamaan luistimiani. Kun kerta sain vietyä ne teroitukseen perjantaina. Kenttä, jonne aioin ensiksi mennä, oli varattu. Siellä oli vieraita miehiä istumassa penkillä, joten en sitten viitsinyt luistella siellä. Jatkoin matkaa Ainolanpuiston kautta torille päin. Huomasin torilla olevan jonkun talvitapahtuman ja ajattelin, että samahan se on ohi kulkiessa vilkaista, mistä on kyse. Ja siihen ei sitten vilkaisu riittänytkään, meinasivat Tyynen silmät pudota lopsahtaa siihen hangelle, kun torin laidassa seisoskeli poroja. Ensi hämmennyksen jälkeen ei sitten ollut niin järkyttävää, kun keskellä toria vastaan käveli pulkkaa vetävä sarvipää. Sen kummemmin pysähtelemättä jatkoin matkaa suunnittelemaani reittiä pitkin. Rantatiellä kävellessäni ohitin vielä toistakymmentä poroa puihin sidottuina. Hämmennys oli melkoinen; tokihan olen poroihin tottunut, mutta kun niitä kävelee vastaan Oulun torilla! Ei meinannut mahtua Tyynen pieneen ymmärrykseen moinen. No, matka jatkui ja löysin sitten pikkuisen jään, ihan liian pienen mitään pelaamista ajatellen, mutta juuri sopivan siihen, että sain testattua luistimia. Ja hyvin kulki! Tuntui, että opin suorastaan uudelleen luistelemaan, kun oli terävät terät alla.
Luistelun jälkeen vietin monta tuntia kämpillä lueskellen ja oleskellen. Sitten iski tylsistyminen puhumattomuuteen. Soitin pari tiedustelevaa puhelua, nappasin luistinrepun mukaan ja tallustelin pysäkille bussia odottelemaan. Bussi tuli ja vei mukanaan. Tuttuun paikkaan.
Niitä luistimia en sitten tarvinut koko iltana. Ei haitannut ei. Oli juuri sopivan leppoista vain olla ja katsella ja jutella. Sain ruokaa ihan tuosta vaan pyytämättä. Mielenvikainen ja ihan viatonkin läppä lensi vähän väliä. 
Illalla, kun viimeinen bussi lähti keskustaan, ja minä taas sen mukana. Vähän meinasi harmittaa. Sinne ne jäivät pelaamaan lautapeliä, johon olisin voinut päästä mukaan, ellei se viimeinen bussi olisikaan ollu viimeinen bussi. Mutta nyt kävi näin. Mitäs sitä harmittelemaan. 
Tästä päivästä ei ehkä kannata edes puhua. Aivan sekava ja hankala-ajatuksinen. 
Huomenna sitten uimaan, pitkästä aikaa. :)