Kahdeksan viikkoa ei loppujen lopuksi ole pitkä aika. Se kului kuin siivillä.
Oikeastaan en nyt muista mitä olinkaan kirjoittamassa. Joku ajatus kai oli, mutta se hukkui matkalle.
No, ainakin tuo meidän uusi 'kämppis.' Pikkuinen vaalea Ötökkä, joka asuu pöydän alla ja valvoo yöt. Pitkään mietin, kannattaako moinen yritys. Sitten lakkasin miettimästä ja toimin, ja nyt pikkuinen totuttelee elämäänsä täällä. Ja minä totuttelen siihen, ja yritän parhaani mukaan kesyttää sitä. Saa nähdä, miten onnistuu.
Meidän pikkuinen Ötökkä.
Viime viikonloppuna olin käymässä kotikotona. Etsiskelin vanhoja kirjeitä, ja kaivoin kaikki ennen opistoon lähtöä pakkaamani laatikot läpi. Kirjeitäkin löytyi, ja paljon muuta. Mukaan tänne lähti erään kirjoituskurssin tehtävät. Oli hauska lukea omia vanhoja tekstejä. Osasta huomasi, että olin tosiaan yläasteella, kun olen ne kirjoittanut. Osa oli minusta aika hyviä, noin niinkuin yläasteella kirjoitetuiksi. Ajattelin löytää äikän ainekirjoitusvihkonkin. Siellä sitä vasta mielenkiintoista tekstiä onkin.. :D
Miksei ammattikoulussa voi olla tarinoiden kirjoitusta? Kaikkea tylsää vain, esseitä ja referaatteja ja aihekirjoituksia. Saa nähdä, mitä tuleva äikänkurssi tuo tullessaan. Toivottavasti jotain siedettävää..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti