Paljon on ehtinyt tapahtua! Ja lyhyessä ajassa. Kävin koulun loppuun, tuosta vain. Hups.
Viime keskiviikko ja toiseksi viimeinen ateria armaassa opinahjossa. Palautimme pukukaappien avaimet ja todellisuus iski tajuntaan: nyt se loppui! Ei enää keittiölle! Viimeinen kerta!
Samaisen keskiviikkopäivän iltana, melko myöhään, tulin kämpille. Järjestelin tiskejä tiskausta varten. Ja siihen se sitten jäi, tiskaus nimittäin, sillä tuomenkukat maljakossa olivat kuihtuneet. Ja uusia oli saatava. Heti. Lähdin ulos kesäyöhön ja näin valoa tunnelin päässä.
Torstai on toivoa täynnä, sanotaan.
Niin oli tämäkin torstai. Toivoa ja iloa.
Ystävyyttä, ja hämmennystä ja oi onneakin!
Kesken kauniin kesäisen kävelyretken siskoni mun lähetti minulle ylläolevan kuvan. Kyllä, korkealla ollaan, ja mitä luultavimmin fiiliksien mukaisella korkeudella.
Koitelin koskilla, Kiiminkijoen rannalla, sijaitsee tämä sillanpylväs. Siellä myös on aiemmin esiintyneen nuotiokyltin kotipaikka.
Sillä tapahtui niin, että myöhään keskiviikkoiltana pohdiskelimme tyttöjen kanssa, mitä kivaa voisimme tehdä porukalla torstaina. Kun oli pyhä ja vapaapäivä. Päätimme lähteä retkelle, ja omatoimisina kävimme hakemassa pussillisen evästä, säilöimme ne meidän jääkaappiin ja lupasimme ilmoilla seuraavana päivänä.
Ja torstaina kohti Kiiminkiä lähti kaksi autollista nuoria. Siellä sitten paistettiin makkaraa ja grillitassuja ja vaahtokarkkeja ja muita karkkeja, keitettiin vettä pahvimukissa (yritys epäonnistui surkeasti kun muki kaatui), kiipeiltiin puissa ja hypittiin kivillä ja nautittiin kesästä. Retkeä jatkettiin vielä illalla, suuntaamalla kohti Nallibiitsiä lentopallo kainalossa. Ilta oli hauska ja hiekkainen, enkä edelleenkään osaa lyödä palloa oikein, mutta heittäytyminen on hyvässä harjoituksessa Ü
Tämän sateenkaaren näin lähtiessämme ajamaan Vaasasta kohti etelää. Kyllä, Vaasasta.
Perjantaiaamu valkeni (harmaantui) sateisena ja kylmänä. Onneksi sain kyydin koululle, eikä bemmi edes ottanut sakkoja levätessään kadun laidassa kukkaostosten ajan. Koululla sitten nautimme sen kuuluisan viimeisen aterian ja suuntasimme sitten nokkamme kohti Tuomiokirkkoa, jossa juhlittiin Myllytullin valmistuvia. Todistustenjako kesti kauan ja kirkonpenkki oli erittäin epämukava, mutta musiikkiesitykset sellolla ja pianolla olivat kauniita kuulla ja todistukset saatiin. Että heippatirallaa OSAO Myllytulli!
Kas, tarina jatkuu. Koulun tupakkapaikan edestä nousimme NAXin kyytiin Haapasen kanssa. Ruuhkaisesta Kaupungista luottokuskimme sai auton luotsattua kohti etelää johtavalle tielle. Haapanen pudotettiin kyydistä Arkkukarissa, missä NAXin sisuksiin lirutettiin jarrunestettä. Matka jatkui, ja sain todeta kolmiovisen Escortin toimivan tarpeen vaatiessa vaikka pukuhuoneena.
Tietä riitti ja auto kulki. Maisemat muuttuivat ihan eriksi mitä täälläpäin on tottunut näkemään, ja ensimmäistä kertaa näin omenapuiden kukkivan joka pihassa. Tai ainakin joka toisessa. Enkä ennen ollut edes nähnyt omenapuun kukkivan! Tai en ainakaan muista.
Vaasan Vähäkyröön mennessä ohitimme pikkupaikan nimeltä Vöyri. Maisemat siellä oli ihan hullun hienot! Hirveän monet talot oli vanhoja, isoja ja niissä oli paljon ikkunoita. Ja oli kaikkea muutakin niin hienoa! Sinne haluan vielä joskus uudelleen. Ja Vaasaan myös, syntymäkaupunkiini, jonka tällä kertaa ohitimme, sillä ilta joutui.
Perjantain ja lauantain välisen yön vietimme siis Luvialla eräässä asuntoautossa. Haapasen pihalla, tarkalleen ottaen.
 |
| Kuva etelän moottoriteiden nopeusrajotusten aiheuttamasta huumasta |
Lauantaiaamuna aikaisin heräsimme, keräsimme itsemme kasaan, söimme tarjotun aamupalan ja lähdimme liikkeelle. Puoli yhdeksältä lähdimme Porista ja kello kahdeltatoista pysähdyimme Porvoossa erään kerrostalon parkkipaikalle. Talosta sisältä löysimme erään kauan sitten täältä pohjoisesta paenneen tyttösen, jota olemme kovasti ikävöineet. Tyttö ja hänen aviomiehensä ruokkivat meitä, ja vatsat täysinä saimme jatkaa matkaa (kaksitoista minuuttia aikataulusta myöhässä.) Otimme suunnan takaisinpäin, nimittäin Vihtiin, missä oli tarkoitus juhlia erään Reetan ystävän lakkiaisia. Ja niin tehtiin, ja NAX todettiin jälleen toimivaksi pukuhuoneeksi, kun juhlavaatteista oli kyse.
Reetta sai juhlapaikan talonväen yllätettyä täydellisesti ilmestymällä paikalle ilmoittamatta tulostaan etukäteen.
Vihdistä lähdettiin sitten pohjoista päin. Kymmenen jälkeen otimme torkut jossain (siinä mihin pysähdyttiin) ja kahdelta olimme Pyhäsalmessa mummun pihalla. Siellä sitten nukuimme kunnon yöunet, kunnes tänä aamuna NAX starttasi jälleen. Harrastimme uudelleen yllätysvierailua ja kävimme morjenstamassa Anskua ja juomassa Topsun valmistujaiskahvit Ruttiksella Kärsämäen kauniissa kesässä.
Sieltä lähdettyämme totesimme nopeiden yllätysvisiittien olevan erittäin käytännöllisiä ja hyvää mieltä aiheuttavia. Lienee siis syytä harrastaa niitä edelleen, kunhan tässä taas pääsee reissun päälle Ü
Niin että Reetta! Mieletön reissu! Kiitos!
Milloin lähdetään uudestaan?
ps. En tiedä, mitä kehää etelän kehät kiertävät, mutta ei niitä normaali ihminen tajua.
pps. Ylihuomenna on pääsykoe. Lukeminen siis sallittua täällä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti