lauantai 7. kesäkuuta 2014



Olin päättänyt, että maanantaina kämpälläni saa tulla valmistumiskahvittelemaan. Kutsuin paikalle ystäviä, joiden tiesin olevan Kaupungin suunnalla. Pelkkä kahvi sitten sai erään vaateliaan vieraan käskystä seurakseen täytekakun, ja koska ilmoitin, että saa tulla mihin aikaan itselle sopii, tämä samainen kaveri kolkutteli oven takana aamulla varttia vaille seitsemältä. Siitä sitten alkoi koko päivän kestävä kahvittelu. Sehän kyllä sopi minulle Ü



Tiistaiaamuna kävin pääsykokeessa. Kirjoitin luullakseni sen mitä pyydettiin. Tein parhaani, ja nyt odotan nähdäkseni riittikö se. Illalla kotikotiin tultuani tapasin erään vanhan ystäväni. Istuimme rannalla ilta-auringon loisteessa ja vaihdoimme kuulumisia. Viime näkemisestä olikin kulunut aikaa ties kuinka paljon, ja juoruja riitti puolin ja toisin. Rannalta jatkoimme meidän keittiöön, missä oli tarjolla kahvia, lättyjä ja äidin kakkukokeilun lopputulos.


Tuollaisia ne on, meidän pikkupojat. Hirvittävän suloisia!
Suloisuuksien katselun lisäksi olen tehnyt töitä. Takapihan haravointi, takaterassin siivous ja mattojen pesu on hoidettu. Mitä seuraavaksi? Suunnitteilla olisi pullia. Ja liiterin siivous. (sori iskä jos et sitten enää löydä sieltä mitään)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti