Auringossa aina varjo seuraa kulkijaa

Tarkoitukseni OLI postata vähän pidempäänkin, mutta ilmeisesti heinäkuun armottoman auringon paahde on sulattanut suuren joukon harmaita aivosoluja eikä järjellisen tekstin tuottaminen näin ollen taida onnistua. Yritys hyvä kymmenen siis. 
Voin kuitenkin kertoa olevani lomalla, ihan yksin. Aion viihtyä erittäin hyvin, syödä erittäin hyvin ja nukkua erittäin hyvin. 

Lomaterkkuja
Tyyne

Kesällä 2014

Järvellä

Alkuperäinen suunnitelmamme viikonloppua varten oli lähteä serkkulikan kanssa Rovaniemelle muuttohommiin, mutta reissuautomme sanoi sopimuksen irti ja lähtöä ei sitten tullutkaan. Harmi. 
No, torstaina sitten ilmaantui varasuunnitelma, ja päädyin illaksi serkkujen luo. Sää oli mitä parhain ja kesäisin, ja me Sinin kanssa vedimme pelastusliivit niskaan ja suuntasimme rantaan. Siellä meitä odotteli vene (tai kaksikin, mutta ei me tarvittu kuin yksi.) Nousimme veneeseen, ja ties kuinka pitkän tauon jälkeen (no, ehkä vuosi) pääsin soutamaan. Vihdoinkin! Järvellä oli ihan unelmaolosuhteet souturetkeä varten. Ainoita häiriötekijoitä rektken aikana olivat jättimäiset paarmat ja reviiriään raivokkaasti puolustava lokki, jonka takia jouduimme kiertämään ihan pikkuisen pidemmän lenkin kuin oli tarkoitus. Eli siis lokin pesäpaikan sai tosiaan kiertää kaukaa.
Melko pitkästä aikaa saimme myöskin jutella serkkutytön kanssa ihan kahdestaan kaikesta, mistä ei vielä ollut tullut juteltua.
Illemmalla vielä saunoimme ja grillasimme Huiluntuhtia (uunissa tosin :P ) ja söimme vesimelonia. Ja jäätelöä.
Aikaisin perjantaiaamuna lähti sitten kyyti takaisin kotiin. Ehkä yritän saada aikaiseksi vielä jotain muutakin korvaamaan menetettyä reissua Rolloon.

Lopuksi niin ikään muutama kesäinen kuva ü

 

Ihan pihalla

Olen siis tätä postausta kirjoittaessani ulkona, kotona etupihallamme. Tovin olen jo tässä viettänyt kesäseuraradiota kuunnellen ja pikku-ukkelille seuraa pitäen. Nyt pikkuinen nukkuu sylissäni masu täynnänsä kasvis-kinkkuherkkua. Oli jo aikakin ukkelin nukahtaa; läppärillä olo oli hitusen hankalaa, kun eräs osoitti ihan luvattoman paljon kiinnostusta laitetta kohtaan. Ja kun meidän vauva liikkuukiin nykyään niin paljon! Ei auttanut asettaa itseä esteeksi pikkumiehen reitille, kun kaveri vain otti ja kömpi ylitse. Kiipesi suorastaan.
Vaikka vauvanulkoilutusviltti onkin varjossa, lämpöä kyllä riittää. Harmi vain, että näin varjossa riittää myös seuraa: sääsket himoitsevat vertamme..

Tämä postaus taisikin jäädä tähän. Jatkan Reisjärven opiston kesäseuroja omalla pihalla.
Morjensta!

<3 Tyyne

Ne vihreät lehdet

Kotipihassa juhannusruusu kasvattaa nuppujaan. 
Kaupungissa käväistessäni muistin, miten paljon pidän niistä monista ruusupensaista siellä joka paikassa. Risteyksissä, puistoissa ja liikenteenjakajissa, missä ne näin kesäisin kukkivat ihan täysillä. Ja vielä alkusyksystäkin, niin että jos sattuu olemaan kesän muualla, kuten satun olemaan, ruusuista voi nauttia elokuussakin. Kun koulut ovat jo alkaneet. Mistä muuten tulikin mieleeni, että minullakin tosiaan alkaa taas koulu! Sain edellisen koulun päätökseen ja hetken aikaa ehdin jännittää tulevaisuutta; onko syksyllä koulua vai joudunko keksimään suunnitelman B? 
Ja kyllä, syksyllä on koulua. 20.8 aloitan siis itselle ihan uudessa opinahjossa. Katsotaanpa saadaanko Tyynestä koulittua kirjastotäti seuraavan kolmen ja puolen vuoden aikana! (!hirveän pitkä aika sille, että tietää missä tulee olemaan!)

Otsikon vihreys tuli lehmuksista. Istuessani Kaupungin paikallisliikenteen bussissa havaitsin reitin varrella lehmuksia ja totesin: täälläkin! Anskun kanssa asuessani nimittäin totuin koulumatkan varrella oleviin lehmuksiin. Ja nyt vasta huomasin, että pidän niistä! Todella! Olen aina ollut koivuihmisiä. Ne nyt vain ovat niin.. koivuja. Valkeita ja vihreitä, ja jotkut niin hentoja, ja keväisin niin hiirenkorvaisia ja sitten lehdettöminä jotkut niin tuulenpesäisiä, tai onhan tuulenpesiä lehdellisissäkin koivuissa mutta lehdettömistä ne näkyy paremmin. Ja ajatus tuulen pesästä on niin suloinen.. Että vaikka onkin kovin sivistynyt ja tietää tuulenpesäsienestä, niin kuitenkin se ajatus. Tuulen pesä.

'On tuulikin väsynyt 

ja levätä se tahtoo myös.

Siel ylhäällä koivussa 

on pieni pesä piilossa,

tuulella koti on.'

Niin, takaisin niihin lehmuksiin. Jotka tosiaan on myöskin lehtipuita ja myöskin kauniita. Niiden lehdet ovat oikeastaan sydämenmuotoisia, ja vaaleanvihreitä, ja kun kadun varrella on monta lehmusta vierekkäin, niistä muodostuu kadun päälle lehtikatto. Kun lehmukset on niin leveitä ja tuuheita, ainakin Kaupungissa siellä yhdessä kohtaa, missä aina on lehmuksenlehtikatto. Ja viime syksynä, tai siis loppukesästä joskus, kun niiden lehmuskattojen alta kulki, ne pisaroivat päälle! Vaikkei ollut sade. Ei ollut edellisenä päivänäkään ollut sade (kai.) Niin että en tiedä mistä johtuu, että lehmukset pisaroi. Siis en tiedä vielä. Otan kyllä selvää.

Ja on muitakin lehtipuita, joista pidän. Niin kuin esimerkiksi vaahterat. Keväällä lehtienkasvamisaikaan vaahterat ovat täynnänsä pikkuruisia vaahteranlehtiä, ihan vaahteranlehden muotoisia, mutta pikkuisia kuin mitkä. Ja syksyllä, paikoissa missä on vaahteroita, maa täyttyy keltaisista ja oransseista ja punaisista vaahteranlehdistä, jotka kahisee ja rapisee jalkojen alla kun ovat niin kuivia. Ja kaduilla kaikki kulmaukset täyttyy vaahteranlehdistä ja se on kaunista, minun mielestäni. Siihen asti että lehdet tallotaan ja tulee sade ja kaikki on märkää ja lössöä.

Tammetkin on kai ihan kivoja, mutta en tunne niitä tarpeeksi kun niitä on tosi vähän meidän nurkilla. Kaupungissa siellä puistossa on ehkä yksi. Pitää käydä katsomassa kunhan sinne ehdin. 

Ilmoitusluontoinen asia, että kello on lähemmäs kaksi yöllä, ja sillä saattaa olla merkitystä postauksen järkevyyteen nähden. 

Lisäksi rupesin sitten kuitenkin vähän sotaleskeksi. Sekään ei välttämättä vaikuta järkevyyteen kovin positiivisesti. Joten järjettömyyttä ilmassa

terveisin Tyyne <3

Ei mitään olennaista

Äidin käsialaa

Omatekemä, paitsi perhonen ei; se on Marin

 

Kaupungissa eräässä ränniputkessa

Kuvat eivät tällä kerro mitään olennaista, eivät yhtään mitään. Lähes kuukausi Tyyne-postaamatta! Ja mistä kaikki johtuu? Pojasta! Hyi Tyyne, ettet edes häpeä! En sitten yhtään. Tai no, ehkä vähän. 
Tässä nyt kuitenkin tulee, jonkin verran.

Jotenkin ei ole tajuntaan edes mahtunut vielä, että on kesä. Aina välillä se käväisee mielessä, mutta häipyy yhtä nopeasti kuin on tullutkin. Säiden mukana. Jossain vaiheessa täällä kotikotonakin oli ihan kesäsää, lämmintä oli ja sai kävellä ulkona sortsit jalassa ja kesähepenissä ja käydä pesemässä mattoja auringonpaisteessa niin että ihan hiki tuli, ja riippumatossa oli ihan kuuma ja vähän ehkä rusketuinkin, jopa minä. Sitten tapahtui jotain, eikä ollut ihan niin lämmin enää, ei kyllä ihan kylmäkään. Että tarkeni vaikka pelata sulkapalloa vaikkei ollut takki päällä. Ja iltaisin oli kai aika viileää, mutta ei se paljoa hidastanut niitä, jotka halusivat iltakävellä.
Muistaakseni tapahtui...
...rippijuhlien laittoa,
omienkin juhlien valmistelua,
ja
äsh
miten ei voi muistaa? Sitä se teettää, niinkö? 
Tapahtui iloisia asioita, paljon. Onnellisia. Poks poks. Raketteja (kuvaannollisia.)
Ja koska elämän ollessa pelkän juhlan lisäksi ruusuilla tanssimista juhannus kului niin ikään juhlien merkeissä. Kihlajaisjuhlia edeltävänä iltana pääsimme kuin pääsimmekin siskojen kanssa Siikatörmälle juhannusseuroihin. Sielläkin oli kyllä sangen kylmä, mutta ei se hidastanut. Silti istuimme ulkona penkillä (ei siskojen kanssa, jonkun ihan muun) ja olimme. Lakunauhaa syöden.
Juhlat sujuivat juhlavasti. Kuvien kakut ovat sieltä peräisin. Kun sitten olin juhlinut tarpeeksi, lähdin. Tai. Kun olimme juhlineet, lähdimme. Mersulla. Kohti Pattijokea. Keskimääräistä suuremman jännityksen kera. 
Ja Pattijoella oli kaunista. 
Voisin kertoa kallioista
joilla voi hypellä
ja joille voi kiivetä
ja joilta voi nähdä merelle.
Tai metsästä, jossa kasvaa pihlajia, ja joka ikinen pihlaja on valkoisenaan kukista (entä sitten pihlajanmarja-aikaan?)
Ja poluista, joilla ei voi olla juoksematta täysiä.
Ja lintutornista, josta näkee meren ja auringonlaskun ja auringonnousunkin, tarvittaessa.
Ja voisin kertoa laitumista
ja hevosista niillä
ja metsistä täynnä metsätähtiä. Ja syreenipensaista ja lupiineista, lumipalloheisistä ja hiirenvirnasta ja siitä, että on kesä. 
Voisin kertoa mansikkapaikasta.

Tajunnan ohi tänä kesänä menivät myös suviseurat. Torstai-iltana olin kylmissäni, ihan hulluna, ja perjantaiaamuna olin sairas, ja lauantaina, ja sunnuntaina toipilas, ja vielä tiistaina pianoa soittaessa tuli ihan hiki, ja siitä tiesin, että sairaana on oltu. Enkä tiistai-iltana hypähdellyt kallioilla kiveltä toiselle, astelin ja kiipesin suorastaan.
Ennen suviksia olin hoitamassa serkkulapsia. Siellä, Oulaisissa siis, eräänä iltana pyöräilin pientä tietä pitkin, ihan muina miehinä, ja katseeni kiinnittyi mersuun, jonka kuva on tuolla noin, ylempänä. Sitten vilkaisin pihalla grillaajia ja hoksasin, että olikonetuttuja. Äidiltä kysyin ja varmistin ja rohkaisin itseni. Se kannatti! Löysin itseni kylästelemästä kummieni luota. Siinä iltapalapöydän ääressä jutustelimme pitkän tovin, ja tulin hyvin hyvälle mielelle siitä. Että vieläkin hymyilyttää Ü

Ja vaikka, tai kun, tilanne on mikä on, hymyilyttää siltikin aina välillä. Ihan itsekseen.

T. Tyyne.

ps. Huomasin otsikon olevan valheellinen loppujen lopuksi