Puuskia

'Syksyisen tuulen soivan nyt kuulen, kuu loistaa taivaallaan.'

Kuu loistaa poissaolollaan ja syksyinen tuuli ulisee ja humisee ja paiskoo vesipisaroita ikkunaan niin, että ropina saa sateen kuulostamaan kolme kertaa kovemmalta kuin se todellisuudessa onkaan. Tänään Kaupungissa satoi lunta. On syyskuun loppu, ja ennustettu lumi tosiaan tuli tännekin, mutta lämpötilan pysyessä plussan puolella tuulenpaiskomat lumihiutaleet eivät jääneet maahan lumena vaan sulivat saman tien. Ja mitä pitemmälle päivä on kulunut, sitä vetisempää ulkona on. Sitä pysyy ihan mielellään sisällä lämpimässä kämpässä villapaita päällä ja villasukat jalassa.

Eilen oli vielä kuivaa. SIlloinkin tuuli, lujaa ja kylmästi. Muistan katselleeni keittiön ikkunasta tuulta pyörittämässä kuivia lehtiä, juuri niin kauniisti kuin vain syystuuli voi. Pyöräilin entisillä seuduilla ja ihastelin jälleen vaahteranlehtiä, joita oli kasautunut katukiveysten kulmiin. Sattuneesta syystä päädyin sitten niinkin kauas kuin Mörön luokse. Se oli saanut punaiset kulmakarvat sitten viimenäkemän. 

Tuulen lisäksi puuskina olen kulkenut minäkin. Eilinen aikomus 'teen ehkä koulujuttuja' muuttui imuroinniksi, marjasopaksi ja mustikkapiirakaksi. Ja kerran aikaisemmin puuska sai Tyynen etsimään netistä sanomalehtipaperibiojätepussin taitteluohjeet ja taittelemaan kyseisen luksustuotteen koristamaan roskakaappia ja parantamaan maailmaa. Olenkin tässä sitten pyöritellyt päässäni kysymystä, miten saisin kaiken tällaisen energian kanavoitua niihin koulujuttuihin kaiken muun sijaan. Vastausta en ole löytänyt (enkä ehkä etsinytkään). Tänään suuntasimme tutustumiskäynnille yliopiston kirjastoon. Sain todeta yliopiston olevan jäätävän valtava laitos, jonne en kyllä uskaltaisi yksin lähteä seikkailemaan. Kirjasto Pegasus sen sijaan oli turvallisen kirjastomainen. Sen sisältämä vapaakappalekokoelma teki minuun vaikutuksen, ja tämän postauksen hyllynvälikuvat ovatkin peräisin juuri sieltä. 

Voin kertoa, että vapaakappaleita on kyseisessä kirjastossa yli 20 hyllykilometriä. Varastotilassa tuoksui niin kirjalle, että olin jäädä sinne asumaan. En uskaltanut.

Vaikka nyt onkin kylmää ja märkää ja lisäksi vielä pimeääkin, ei ole havaittavissa mielialan laskua. Sen sijaan minut saa erittäin iloiseksi ajatus lyhyestä viikosta: huomenna on jo torstai, ja torstain jälkeen tulee perjantai, jolloin hyppään bussiin ja suuntaan kulkuni Pattijoelle. Tiedossa on siis toinen perättäinen loma-Aatu-viikonloppu. Luksusta on se!