Kotimieheksi

Lupasin kyllä, etten valvo myöhään.
Enkä aiokaan.

Silti tulin vielä tänne kirjoittamaan pari sanaa.

Huomenna lähden kotiin. Häpeämättä lintsaan ruotsintunneilta ja hyppään tuntemattoman miehen kyytiin ja illaksi kotiin, missä minua jo odotetaan. Ja minäkin odotan, nyt, koko ajan, ihan valtavasti. Että jo olisi huominen ja ilta.

Kotona olen sitten kotimiehenä, kun isä ja äiti lähtevät reissuun. Teen ruokaa ja laitan nukkumaan ja komennan varmaan hirveästi, että menkää pihalle siitä riehumasta.
Toivon kovasti, että näkisin kotona lunta. Täällä ei hirveästi ole. Märkää vain joka paikassa.

Nyt sitten aion mennä nukkumaan. Etten kuitenkaan tämän pidempään valvoisi.

Hyvää yötä
<3 Tyyne

Ruuasta ja muusta

Tänään oli hyvää ruokaa. Koulussa. 
Paistinpottuja ja uunimakkaraa. Ihan sellaista tavallista. Paitsi että tämän koulun paistinpotut on aina hyviä. Kaikissa paikoissa ei aina ole. Täällä on.
Kirjoitan 'täällä' sen vuoksi, että olen koulussa edelleen. Tekemässä.. öö. Jotain. Aamulliset venäjäntunnit ovat jo ohi, ja muita tunteja ei ole. 
Todellisuudessa odottelen opiskelijakorttiani, jonka pitäisi olla saatavilla tänään, kuulemma iltapäivästä. Tässä odotellessani olen tehnyt kaikkea varsin hyödyllistä.

• Kävin syömässä
• Huomasin, että omistan kaksi nettiliittymää päällekkäin. Eihän se käy! Ei voi maksaa kahdesta jos ei edes käytä kuin yhtä! 
• Chattasin asiakaspalvelun Lauran kanssa, ja sain irtisanottua vanhan, käyttämättömän liittymän.
• Puoli tuntia myöhemmin kieltäydyin päivittämästä liittymääni, kun samasta firmasta mies soitti ja kyseli. Tarpeeksi liittymiä yhdelle päivälle, kiitos!
• Tein ruotsinläksyjä. Ne jäi kesken. Teen kohta lisää (ehkä).
• Selailin Facebookissa eräänlaisia kielikukkasia. Täytyi lopettaa, kun alkoi hirveästi hihityttää ne.

Nyt palelen täällä kirjastossa. Tämä koulu on niin kylmä! Monta villapaitaa saisi laittaa että olisi lämmin! Ja minulla ei ole kovin montaa! Juuri nyt ei yllä edes yhtään. Viskoosia ja nailonia ja mitähän vielä. Ei lämmitä, paitsi mieltä.

Nyt, kun olen koulussa, voisin kirjoittaa koulusta.

Joskus aiemmin, tai siis elokuussa, ennen kuin koulu alkoi, mietin paljon tätä. Että minkälaista täällä on. Tässä postauksessa. Nyt sitten olen viettänyt täällä aikaa lukemattomia tunteja, kouluajalla ja sen ulkopuolella. 

Koulurakennus on tuttu. Kaikenlaiset käytännöt ovat pikkuhiljaa tulleet tutuiksi. 

Tiedän, missä on vessa. 

Tiedän mihin kerrokseen kannattaa mennä jos haluaa päästä vessaan eikä jonottaa koko tauon ajan. 

Tiedän, mitä ruoka maksaa, ja miten se maksetaan. 

Tiedän, miten toimitaan jos kadottaa opiskelijakortin. 

Tiedän, että osaan jos vain saan aikaiseksi.

Luokkakavereista suurin osa on aivan kummallisia. 

Siis silla lailla ihan sopivasti. Vähän niin kuin minäkin. 

Että vallan mainiosti tulee toimeen.

Se on vähän vaikeaa, että joutuu miettiä vaatteita. 

Ihan tosi.

Ei olla enää keittiöllä valkovaatteissa päivät pitkät.

Ihan omat siviilivaatteet pitäisi muistaa laittaa aina, sellaiset jotka on asialliset, ja mieluiten myös lämpimät.

Vaikka hirveästi suositellaan, että kansainvälistykää kansainvälistykää ja verkostoitukaa!

Niin en minä aio lähteä ulkomaille kansainvälistymään ja pois Suomesta.

Kun en millään uskalla. Kun olen niin huono puhumaan englannin kieltä. Ja ruotsiakin myös. Ja venäjää en varmasti osaa tarpeeksi vielä, vaikka sitä opin koko ajan eniten.

Ja ulkomailla pitäisi olla sitten heti monta kuukautta!

Tulisi kyllä Aatua ikävä.

Meidän Mari aikoo lähteä ulkomaille. Ensi viikolla. Unkariin. Niin, ettei ole edes joulua kotona, kun on Unkarissa monta kuukautta (kaksi vain).

Ja meidän Maria ainakin tulee heti ikävä!

Voisin lähettää hänelle kinkunlientä postissa ja ruisleipää kaveriksi. Että olisi kotoisa joulu hänellä. Meneeköhän kinkunliemi helposti perille? Jos laittaa vaikka minigrip-pussiin. Ja käärii ovelasti siten, ettei pussi räjähdä kesken matkan ja liemet leviä ympäriinsä niin, että lähimmäisten joulukortit olisi sitten ihan liemessä. Ja Marin kirjekuori olisi myös. Jos se menisi vielä Unkariin asti se liemikirje, niin Mari voisi sitten liemet siitä imeskellä tai laittaa kirjeen siihen ruisleivän päälle ja nauttia. 

...ehkä kannattaisi laittaa monta pussia niin, että jos vaikka yksi tai kaksi räjähtää niin silti ei ole kortit ja kaikki liemessä. Olisi hygieenisempää niin. Ja huomattavasti mukavampaa niille, jotka ei välttämättä halua suomalaisen joulukinkun paistolientä eli rasvaa joulukortteihinsa. Tai muihin posteihin, jotka voi olla vaikka tärkeitä.

Nyt näyttää ihan selvästi siltä, että voisin lähteä kyselemään korttiani (opiskelija- ei joulu-). Ihan vain siksikin, että älytön liemijuttu loppuisi ja voisin tehdä ruotsinläksyt loppuun. Ettei niitä tarvitsisi ainakaan tehdä enää.

<3

Tyyne

Jää voi olla liukas, muista se

Vihdoinkin kuva Subway-cookiesta! Se oli tosiaan ihan hyvän kokoinen ja tosi hyvän makuinenkin ja tosi kalliskin, jos siis sellaisen ostaisi eikä saisi ihan ilmatteeksi niin kuin nyt satuin saamaan. Käteviä ja hyvää tuulta aiheuttavia tuollaiset ilmaiscookiet vielä näin monta päivää jälkeenpäinkin ü

Jotkin illat vain kuluvat enemmän tai vähemmän koulujuttujen merkeissä. Itse asiassa juuri nytkin olisi kaikista viisainta vähän vielä lueskella huomiseen julkaisutuotannon tenttiin, mutta se ei vain tunnu kovinkaan tarpeelliselta. Tai siis blogipostaus tuntuu paljon tarpeellisemmalta. Tällä hetkellä. Juuri nyt on tämän aika. Kohta voi olla taas diasarja-aika.

Venäjääkin olen muistanut opiskella. Kirjoittaa sanoja joka ilta. Eihän niitä muuten ikinä opi! Semmoisia sanoja kuin Пожалуйста tai мороженое tai Здравствуйте.
Perjantaina kävin kirjastossa. Lainasin Vares-kirjoja kaksi, joista luin tuon toisen.

Sunnuntaina kävelimme siskon kanssa keskustaan kaakaolle. Pullat oli isoja, kermavaahtoa oli paljon ja kaakao oli kuumaa. Kahvilasta päädyimme Stockan Herkkuosastolle, missä oli kaikkea kivaa ja hyvännäköistä ja ihanan tuoksuista ja ai että! Jos olisin hirveän rikas, kävisin ruokaostoksilla Stockan Herkussa ja ostaisin kivoja juttuja aina! Mutta ehkä jos todella olisin ja kävisin, olisivatko ne sitten niin hauskoja ja ihania, jos muuttuisivatkin jokapäiväisiksi? Eivätpä olisikaan. Eli on siis ihan hyvä olla köyhä ja unelmoida ihania unelmia ruuasta, ja joskus harvoin sitten raskia ostaa jotain erikoista sieltä. 

Postauksen otsikosta voin sanoa sen verran, että jos kaatuu koulumatkalla ja tulee verta polvista, kannattaisi kämpillä siltä varalta olla laastaria. Jos ei ole, voi olla hankalaa sitten. Ja vaivalloista on joka tapauksessa, kun on kipeänä polvet (ja muitakin paikkoja).

Neulomukseni edistyy aina koulussa. Huomisaamuiset asiantuntijaviestinnän tunnit ovat sellaiseen hyvää aikaa. Neulomiseen siis. Julkaisutuotannon tunnilla ei kai tällä kertaa kannata neuloa. Kun on tentti. Johon siis aion ihan kohta vielä vähän lukea. Tässä illan mittaan olen ihan tosi lueskellutkin, välissä oli vain yksi ystävän vierailu. Hänelle sitten ääneen luin musiikin kustantamisesta ja julkaisemisesta.

Tiesittekö, että suurin osa kirjailijoille ja muille taiteilijoille jaettavista apurahoista varat eivät tule teidän (tai meidän) verorahoistamme, vaan veikkausrahoista? Niistä, joita kukaan ei koskaan voita.

<3 Tyyne

Subway-cookie

Alun perin
tähän postaukseen piti tulla kuva. Ainakin yksi kuva, tai ehkä kaksi. Läppärini ei kuitenkaan tahdo tehdä yhteistyötä kanssani eikä suostu toimimaan kuvieni kanssa. En siis nyt lisää kuvia, mutta voin kertoa, mitä kuvani aikoi esittää. Se yksi kuva. Siinä olisi ollut Subwayn cookie pienen paperisen Subway-pussin päällä. 
Koska sain sen keksin ihan ilmatteeksi, sieltä Subwaysta. Kun vastasin sellaiseen palautekyselyyn ja kirjoitin sen koodin siihen kuittiin ja menin sitten sinne Subwayhin ja sain cookien, ja oli kyllä hirmu hyvä cookie!
Pikkusisko keittää mansikka-raparperi -soppaa. Tuoksuu kyllä ihan valtavan hyvälle!
Meillä on nyt jouluvalot. Ja jouluiset verhot. Joista kyllä mietin, että onkohan ne vähän reppanat. Mutta ehkä ne eivät ole ja ehkä niihin tottuu. 
Tällä viikolla en oikein ole tehnyt mitään, ainakin tuntuu siltä. Ja kuitenkin hirveästi olen tehnyt kun ajattelee!
Maanantaina menin lankakauppaan ja neulepuikkokauppaan ja olin ihan oikea lankakaupan asiakas (olin yhdesti ennenkin kyllä). Sitten, vaikka kuinka olin aikonut että siivoamaan menen, en mennytkään. Vaan päädyin Haapasen kera kaakaolle puistokahvila Makiaan, missä istuimmekin sitten useamman tunnin. Sen jälkeen opastin ystävääni kaupunginkirjastossa, tulin kulkeutuneeksi hänen kanssaan Makuuniin (sinne ei vain pitäisi mennä) ja lopulta olimme Haapasen olohuoneessa syömässä karkkia. Minä neuloin ja Haapanen luki juuri lainaamaansa kirjaa. Siinä se ilta sitten vierähtikin. Sangen mukavasti.
Tiistaina olin koulussa, koko päivän. Asiantuntijaviestinnän tunnin peruuntumisen takia kylläkin vähän vähemmän kuin lukujärjestys näytti, mutta koko päivän silti. Iltaan asti. Tai siis puoli kuuteen. Koulun jälkeen lähdin heti pyöräilemään Hannan luo Kaakkuriin. Siellä sain viettää rauhallisen illan ystävän kanssa, jutellen ja ihastellen pikkuista tyttöä (oli kyllä kasvanut hurjasti! Se syö jo pottua nykyään reippaasti ü).
Keskiviikko ei ollut koulupäivänä pitkä. Illalla suuntasimme siskon kanssa Professorintielle, mistä ilta jatkui kyläilyn merkeissä Kaverin kämpällä. 
Kaikkina väleissä olevina aikoina, päivällä, illalla ja vähän yölläkin olen opetellut venäjän sanoja. Ja sitä kirjoittamista. Ja neulonut, tietenkin. Luennot kuluvat mukavan sujuvasti, kun on käsillä jotain tekemistä.
Pihla toi kämpälle kukkia. Kukat on aina mukavia. Aina.

Ja nyt täällä kampällä on ihmisiä. Siskon ystäviä, ja Pihla&Saku tietenkin. Joten postaus loppuu nyt tähän.

Kiitos
<3 Tyyne

Jotain uutta

Itsensä ylittämistä. Jonkin jääräpäisen periaatteen nurkkaan heittämistä. 
Opettelin neulomaan; sisko opetti. Milloin viimeksi neuloin? Silloin joskus! Kun olin ehkä 8! Ja siitä on kyllä melko kauan. Äiti silloin opetti, mutta innostus ei ollut mitenkään valtava ja lopputuloksena oli pudonneita silmukoita (äiti pelasti) ja alimittainen barbien hame, jonka halkio ylsi alhaalta ylös asti. Ihan säädytön hamonen, jos minulta kysytään. Niin villaneuletta kuin ikinä olikin.
Nyt siis uskon osaavani neuloa ja olen peräti innostunut siitä. Aion tehdä itselleni kaulahuivin. Ei, vielä en tee yksiäkään villasukkia tai lapasia tai mitään, mikä voisi nyt horjuttaa tätä uutuudenviehätystyä olemalla yhtäkkiä liian hankalaa!
'Uutuudenviehätys' taitaa muutenkin olla tämän pimeän marraskuun sana. Uusi jakso ja sen myötä lukujärjestykseen ilmaantuneet venäjäntunnit! Tavallisestihan en juuri kuljeta koulujuttuja viikonloppuisin mukanani tietäen sen olevan jo ajatuksenakin tuhoontuomittu. Nyt kuitenkin, kun lähdin Pattijoelle viettämään loma-Aatu-viikonloppua, otin venäjänläksyt mukaan. Opettelin sanoja ja kirjoittelin niitä kaiken muun viikonlopun ohessa ja sain Aatullekin opetettua ainakin joitakin kirjaimia. Venäjänkielinen kaunokirjoitus on yllättäen erittäin mukaansatempaavaa. Jospa siis tämän uutuudenviehätyksen aiheuttaman energiapurkauman saisi nyt sitten suunnattua vähän muihinkin kouluun liittyviin juttuihin. 

Energiasta nyt tulikin mieleeni, että huomenna taitaa olla siivouspäivä. Että siihen malliin kohti Nukku-Matin maita nyt! Että sitten herätään aamulla kouluun!