Odotellessa

Väsyneenä. Päivän viimeiset kinkkusarvet uunissa. 
Pitkästä, pitkästä aikaa kävin musiikkiopiston oppilaskonsertissa. Kannatti!

Tuntuu, että odotan vain. Odotan, että on huominen. Odotan, että kihlajaisjuhlat olisivat käsillä. Ja ohi. Odotan siskon hääjuhlaa. Odotan suviseuroja, ja odotan harjoittelun alkua. Odotan kaupunkiin paluuta ja arjen alkamista. Odotan koululaisten kesäloman loppua (vaikkei se ole vielä alkanutkaan.)

Odotan lämpimiä päiviä ja ihania iltoja. Odotan.

Meneehän se kesä odotellessakin.

Kinkkusarvet on nyt paistettu. Voin suunnata sänkyyn ja vaipua uneen.

Väsynein mielin ja uupunein ajatuksin
<3 Tyyne

Keväisinä päivinä

Kun aurinko paistaa aamusta iltaan monen sateisen ja harmaan päivän jälkeen, tuntuu niin hyvältä. Että kesäkö se tosiaan on tännekin tulossa. 

Kun kirjettä postiin viedessään näkee, että ihan kohta ovat koivut hiirenkorvilla, täälläkin. Ja ojanpielien nurmikot ovat enemmän vihreät kuin likaisenkeltaiset, ja vanhan tutun koulutien varrella pihlajat kasvattavat lehtiään ihan todella. 

Kun voi todeta, että pihan viimeinen lumikasa on sulanut niin paljon, että on vetäytynyt piha-alueelta kokonaan. 

Ja leikkimökki on ihanan kesäisessä kunnossaan pikkusiskojen jäljiltä. 

Kun kasvimaan multa on möyhennetty tummaksi ja kuohkeaksi. Sisko senkin teki.

Kun riippumatto roikkuu paikallaan aina vain niin kutsuvan näköisenä, varsinkin auringonpaisteessa. 

Kun takapihalla kävellessä ei enää ihan joka askeleella litise ja lätise, ja jalat pysyvät kuivina vaikka ei olisi edes kumpparit jalassa.

Kun päätetään, että pestään koira. 

Meidän suloinen, karvainen, pörröinen koira, joka ihan vähän vastahakoisesti tullaan suostutelluksi pesuhuoneeseen. Koira, joka koko pesun ajan seisoo kiltisti paikoillaan, lakkaamatta täristen. Mutta paikoillaan kuitenkin. 

Pesun jälkeen koira ravistelee turkkiaan, pitkään ja hartaasti. Ja puhtaana. 

Ensi kesänä sitten uudestaan, koira. Siihen asti saat olla rauhassa. 

(Pennikoira ei suostu edes uimaan. Ei vaikka olisi kuinka helle.)

Kirjosieppo rakentaa pesää pikkusiskon rakentamaan linnunpönttöön. Lammella uiskentelee telkkien ja lokkien lisäksi satunnaisia piisameja. 

Vanhojen lenkkipolkujen varrelle on kasvanut golfkenttä. Viheriöt muuttavat maisemaa niin, että ennen tutut harjuilla ja soilla ihan eksyy. Puuttuvat risteykset ja lisätyt reitit johdattivat tuntemattomille teille. Onneksi voi aina palata samaan suuntaan, josta on tullutkin. 

Kun istuu rakkaansa vieressä lukemassa, ja paikalle pölähtää pikkuinen velipoika, joka kysyy: 'atastatteto te toisiaan?'

Ei silloin voi muuta kuin hymyillä ja vastata myöntävästi.

Se aika vuodesta

Keväällä, kun sataa vettä ja pihapihlajat kasvattavat lehtiään niin että kohisee. Kun pellot vihertävät ja kastemadot luikertelevat pyöräteille vain joutuakseen joukkotuhon kohteeksi, aivan vahingossa. Kun kuovit huutavat ja merenrannalla voi nähdä jotain, mitä ei ikinä ennen missään: kyhmyjoutsenen. Ehdottomasti yksi sisäisen lintubongarini bongaushistorian kohokohtia.

 

Löysin Pinterestistä itselleni tekemistä. Vanha kirjaston poistokirja sai uuden elämän paperikukkien muodossa. En ehkä aio lopettaa kukkien taittelua ja liimausta lainkaan, eli vanhoja kellastuneita kirjoja otetaan vastaan. Niille löytyy kyllä käyttöä.

Eräänä iltapäivänä päädyimme tosiaan merenrantaan, isoille kallioille. Allaolevassa kuvassa vähän keskikohdan alapuolella näkyvä valkoinen piste on todellisuudessa aiemmin mainitsemani joutsen. Puhelimeni kameralla otettu kuva näyttää sen pienenä, valkoisena pisteenä. Siinä se kuitenkin on.

Yllätysnuotio kalliolla. Chilimakkaratkin lämpenivät (ainakin osittain) tuon pienen valkean ääressä. Kova tuuli työnsi savut milloin mihinkin suuntaan, mutta nuotio lämmitti. Vain kiikarit puuttuivat.

Rautakaupasta löysin täydellisen kassin. Juuttikankaasta ommeltu ja hirveän mukava kantaa kädessä. Tuoksuu ihanalle, on tilava ja ainakin yrittää kovasti kannattaa muovipussittomuutta. Ainakin minut se on koukuttanut, mutta tuskin kovinkaan moni rautakaupassa asioiva mieshenkilö ottaa mukaansa ennemmin tällaisen kuin perinteisen muovipussin. Onneksi rautakaupoissa käy myös naisia.

On taas se aika vuodesta, kun jääkiekon mm-kisat ovat täydessä vauhdissa. Olen nähnyt jo monta jännittävää ottelua. Täysin poiketen aiemmista mm-vuosistani olen katsonut jo monta peliä ihan vain omalla kämpällä, sohvalla istuen ja hirveästi jännittäen. Venäjä-pelin voittomaalikilpailua seurasin sekä silmät että korvat suljettuina.

Ja ihan niin kuin muka olisi jotenkin aivan tavallinen kevät. 

Kun ei oikeastaan ole yhtään tavallista, että istuskelen merenrannan kallioilla nuotion ääressä, katselen kyhmyjoutsenen ruokailua ja sitten - kihlaudun. Tuosta vaan. Vastaan myöntävästi sille rakkaalle, joka kysyy. Ei voi sanoa ihan jokakeväiseksi tapahtumaksi sellaista, se täytyy kyllä sanoa.

<3

Tyyne

Kovasti tuulee, välillä

Kun kuljen ulkona, en erota puhelimeni viestinmerkkiääntä lintujen jatkuvasti ylläpitämän konsertin seasta. 
Löysin uuden lenkkipolun, joka kulkee ihan oikeassa metsässä. Iloitsin siitä. 
Vappuna vein rakkaani seuraamaan Kaupungin perimteistä Wappuajoa. Vanhojen autojen kulkuetta oli seuraamassa moni muukin. Vappuhyrrät, ilmapallot ja ylioppilaslakit toivat juhlallisuutta tienvarsille kerääntyneeseen kansaan.
Ilo onnistuneesta kasvissosekeitosta! En ihan turhaan käynyt elintarvikekoulua. Osaan ainakin tehdä kasvissosekeittoa. Ilman reseptiä, vieläpä.
Yhtenä päivänä näin pihapihlajassa punatulkun. Peipot laulavat, ja odotan västäräkkejä. Eräällä myöhäisiltaisella kävelyretkellä kuulin elämäni ensimmäisen taivaanvuohen. Vappuna peltojen keskellä ajellessamme olin tunnistavinani töyhtöhyypän pyrähtelyn. Lintubongari sisälläni kulkee keväisin korvat höröllä ja silmät tarkkana iloiten jokaisesta näkemästään räkättirastaastakin.

Välillä iskee laiskuus, ahdistus ja epätoivo. Sitten aurinko taas lämmittää, taivaalla tai sydämestä sydämeen, ja on taas paljon helpompaa.

Tässä postauksessa tahtoisin lähettää terveiset Afrikkaan. Tätöseni, sinua muistetaan täällä! 

<3 Tyyne