Kun aurinko paistaa aamusta iltaan monen sateisen ja harmaan päivän jälkeen, tuntuu niin hyvältä. Että kesäkö se tosiaan on tännekin tulossa.
Kun kirjettä postiin viedessään näkee, että ihan kohta ovat koivut hiirenkorvilla, täälläkin. Ja ojanpielien nurmikot ovat enemmän vihreät kuin likaisenkeltaiset, ja vanhan tutun koulutien varrella pihlajat kasvattavat lehtiään ihan todella.
Kun voi todeta, että pihan viimeinen lumikasa on sulanut niin paljon, että on vetäytynyt piha-alueelta kokonaan.
Ja leikkimökki on ihanan kesäisessä kunnossaan pikkusiskojen jäljiltä.
Kun kasvimaan multa on möyhennetty tummaksi ja kuohkeaksi. Sisko senkin teki.
Kun riippumatto roikkuu paikallaan aina vain niin kutsuvan näköisenä, varsinkin auringonpaisteessa.
Kun takapihalla kävellessä ei enää ihan joka askeleella litise ja lätise, ja jalat pysyvät kuivina vaikka ei olisi edes kumpparit jalassa.
Kun päätetään, että pestään koira.
Meidän suloinen, karvainen, pörröinen koira, joka ihan vähän vastahakoisesti tullaan suostutelluksi pesuhuoneeseen. Koira, joka koko pesun ajan seisoo kiltisti paikoillaan, lakkaamatta täristen. Mutta paikoillaan kuitenkin.
Pesun jälkeen koira ravistelee turkkiaan, pitkään ja hartaasti. Ja puhtaana.
Ensi kesänä sitten uudestaan, koira. Siihen asti saat olla rauhassa.
(Pennikoira ei suostu edes uimaan. Ei vaikka olisi kuinka helle.)
Kirjosieppo rakentaa pesää pikkusiskon rakentamaan linnunpönttöön. Lammella uiskentelee telkkien ja lokkien lisäksi satunnaisia piisameja.
Vanhojen lenkkipolkujen varrelle on kasvanut golfkenttä. Viheriöt muuttavat maisemaa niin, että ennen tutut harjuilla ja soilla ihan eksyy. Puuttuvat risteykset ja lisätyt reitit johdattivat tuntemattomille teille. Onneksi voi aina palata samaan suuntaan, josta on tullutkin.
Kun istuu rakkaansa vieressä lukemassa, ja paikalle pölähtää pikkuinen velipoika, joka kysyy: 'atastatteto te toisiaan?'
Ei silloin voi muuta kuin hymyillä ja vastata myöntävästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti