Vihdoinkin

On kesä. 

Kannoin läppärin ulos parvekkeelle.

Aurinkokuntamme kirkas tähti häikäisi niin että päätin kokeilla, onko minusta vuosien tauon jälkeen lippalakinkäyttäjäksi. Kaivoin eteisen naulakkokaapista yhden vanhoista Hirsitalo-lippiksistä, vedin poninhännän lippiksestä läpi ja nyt istun tässä, kesän lämmössä parvekkeella, lippis päässä. Yksi pikkuveli antaa korituolille vauhtia niin että olen pian pää pyörällä. Toinen puhaltelee saippuakuplia ja kaataa saippuaveden parvekkeen lattialle ja minun jalalleni. Nuorimmainen, se kiikuttaja, ihmettelee syntynyttä lätäkköä, ohiajavaa traktoria ja alhaalla pihalla vilistävää isoveljeään.

Alakerrasta kantautuu pianonsoitto. Mariage d'amourin sävelet tulevat vielä hiukan haparoiden, mutta sisko on taitava. 

Takana on kokonainen ihanien päivien ketju. Muutaman päivän reissulla ehdimme niin paljon! Vierailimme ystävien ja sukulaisten kodeissa, kuljetimme nuorenparin häälahjoja ja yllätimme Aatun kotiväen ilmestymällä juhannusvieraiksi. Juhannusaaton seurat leirikeskuksessa, juhannuspäivän kesäretki muutaman kilometrin päähän, lentopallomatsi hyttysiä kuhisevalla takapihalla ja talviturkin heitto Nilakkaan ovat jääneet muistoihin.

Suunnitelmissa siintääja seuraava reissu. Silloin otammekin suunnan kohti Vaasaa. Oma kulta kuskina ja määränpäänä suviseurat! 

Näin 'aikuisena' voin joka kesän jälkeen todeta sen olleen jälleen erilainen kuin mikään aiempi. Tämä kesä ei näytä olevan mikään poikkeus siinä suhteessa. Onneksi kesää on vielä jäljellä. Vastahan se alkoikin.

Matkalla mummun luota Pielavedelle on monet kerrat pysähdytty poimimaan kieloja. Niin tehtiin tälläkin kertaa. Täti sai kimpun kesän kauneimpia kukkia maljakkoon, ja kaukana kotona oleva äiti virtuaalikimpun. Rakkaus kieloihin on kai periytyvää.

Kyllä kelpaa syödä grillilihaa, perunamuussia ja salaattia tuollaisessa maisemassa! Katsellessani auringonpaisteiselta terassilta järvelle minuun iski vastustamaton halu heittää talviturkki menemään, ja heti paikalla! Lainabikineissä kipittelin pikkusiskon ja serkkutytön perässä alas rantaan. Sinne jäi pitkään vaalimani talviturkki, Nilakan pohjalle.

Ja kun uinninjälkeisen lämmittelyn saattoi hoitaa vain istumalla terassille ja antamalla auringon kuivata vedet, saattoi tuntea tehneensä ihan oikein.
 

Yksi kotimatkan kohokohdista. Suomussalmen Hiljainen kansa.

Lopetellessani kirjoitusta parvekkeen lattialla on toinenkin saippuavesilätäkkö. Nuorimmaisella on multaa suupielissään. Toiseksi nuorin kasteli pikkarinsa. 

Aikaa on vierähtänyt sen verran, että tässä aiemmin varjoisalla paikalla on nyt kuuma. Lippalakki osoittaa hyödyllisyyytensä. Kaverin vinkistä löysin lapsuuden parhaimman pelin Steamin kesäalennuksesta, ja tässä kirjoitellessani se on latautunut lähes kokonaan. 

Tässä paahteessa saattaa jopa ruskettua.

<3 Tyyne