Taas kirjoista

Aamuyhdeksältä kirjastotäti kutsui venyttelyyn. Sitä ennen olivat jo eilisen palautetut kirjat löytäneet paikkansa hyllyihin. 
Nuortenkirjakärryn seitsemäntoista Neiti Etsivää
kaksikymmentä Lizzie McGuirea 
ja kahdeksan Tarzania
muutama Tiina Lehtineva
sekä Sara ja levottomat jalat.
Kasoittain Aku Ankan taskukirjoja 
puoli hyllyllistä Narutoja
ja yksi englanninkielinen fantasiakirja.

Hyllyttäessä löytää aina Kirjoja.
Kirjoja, jotka nostavat mieleen muistoja
kirjoja, jotka houkuttelevat jättämään kesken kaiken työn ja tarttumaan itseensä
kirjoja, joista on kuullut ja joista on lukenut
mutta joita ei ole itse lukenut
ja ne jäävät mietityttämään. 

Joka viikko jotain tarttuu mukaan
joskus useamman kerran viikossa.
Kotona minulla on kymmenen kirjaa
joista viisi olen lukenut
neljä odottaa lukemista
ja yksi on parhaillaan kesken.

Kirjastossa
taukohuoneen kaapissa
minulla on kahvitaukojen iloksi pieni kirja
jonka kannessa lukee 'Elämäni lukumuisto'.
Kansien sisään on koottu lukijoiden muistoja
muistoja tärkeistä kirjoista 
ensimmäisistä kirjoista
vaikuttavista kirjoista
rakkaista kirjoista..

Ja sitä minä luen
ja muistelen heidän kanssaan.

Ja kiinnostun yhä uusista kirjailijoista ja kirjoista.

Näkymiä

Kirjoja joista

tänään kiinnostuin

Tällainen on kesä

Kalliiden Tilpehöörien Kaupassa näin tällaisen. Ajattelin säästää ja tehdä itse.

Todennäköisesti niin kauan kuin vietän päiviänki kirjaston seinien sisäpuolella, postaukseni käsittelevät kirjoja. Koettakaa siis kestää!

Tänään kerron muutakin.
Kirjastoon tuli uusi näyttely. Poistokirjamyynti raivattiin pois vitriineistä, pois kirjakärryistä keskeltä lattiaa. Vitriinit saivat täytteekseen nukkeja.
Ja minkälaisia!
Vauvanukkeja. Oikean näköisiä, oikean kokoisia ja oikean painoisia vauvoja, joiden hiukset olivat untuvaa, huulet pienesti mutrullaan ja pikkuiset kädet ja jalat käpertyneenä  niin kuin vauvoilla on. 
Ja nukkevauvoja sai ottaa syliin, ja heti heräsi minussa sisäinen vauvantuudittaja.
Sinne jäivät pikkuiset yöksi kylmiin vitriineihin.

Kaksi asiantuntevaa Äitiä kävi myös tutustumassa näyttelyyn. Vaikka vauvat olivatkin Melkein Aitoja, ei niissä ollut vauvan lämpöä, ei vauvan tuoksua ja tuhinaa, ja ihan väärän värisiäkin ne olivat. Silmäripsiäkin oli joillakin liikaa, ja silmät olivat liian kirkkaat.
Ja tottahan se on. Ei pikkuinen vauvaolento katsele terävästi.

Kaikista moitteista huolimatta taidan silti eksyä useamman kerran tulevina viikkona ihastelemaan pikkuisia. Nostamaan sieluttomat nukkelapset sylin lämpöön.

Melkein kaipaan syliini ikiomaa lämmintä vauvantuoksuista nyyttiä.

Haaveissa
<3 Tyyne