Tiskin takaa kirjoitettua

Yhtäkkinen ikävä. Niin se vain iskee, kesken työpäivän. Niin voimakkaana että aiheuttaa pakon kirjoittaa. Ja kirjaston hiljaisessa palvelutiskissä ikävän ainoaksi purkautumiskanavaksi löytyy tämä.
Tuli suviseuraikävä. 
Tokihan olen kuluttanut tämän päivän hiljaisia hetkiä selaillen suvisten sivuja, tulostanut itselleni kartan ja vilkuillut kesäseuraradion ohjelmaa. Niiden mukana löysin vihdoin ja viimein, kaksi päivää ennen lähtöpäivää itsestäni ikävän sinne. Seurakentälle.
Aiemmin on koko kesä kulunut oikeastaan tajuamatta ajan kulumista. Niin vain juhannuskin tuli ja meni. On suviseuraviikko. Eikä se oikein tuntunut uppoavan tajuntaan. 

Ja nyt, kun upposi, toi mukanaan lähdön odotuksen ja innostuksen. 

Aiemmin oli vain irtonaisia huolia. Montako kertaa yössä pitää kömpiä asuntoautosta ulos ja vessaan? Kuinka nopeasti jaksaa kävellä paikasta toiseen? Ja kuinka paljon vettä muistaa juoda? 

Useimmiten tuo irtonaisten huolien aiheuttaja tuo myllertäessään enimmäkseen rakkautta. Ja ihmetystä, lähes epäuskoa. Monesti onnellisuutta, huvittuneisuutta ja kummallisia kysymyksiä. 
Pikkuinen ihme sisälläni kasvaa
ja niin kasvan minäkin.

Eteen on tullut monta kertaa onnellisuuden hetkiä, joista on mieleen piirtynyt lauseita blogia varten. Tänne asti niitä en kuitenkaan ole onnistunut kirjailemaan. Aina on unohtunut, jäänyt taka-alalle.

Niistä onnen hetkistä voin kuitenkin kertoa; eivät niiden muistot ole vielä haalistuneet.

Oli sateinen lauantai, josta tuli matonpesupäivä. Mäntysuopa tuoksui, kylmä vesi lirisi, mankeli puristi pois ylimääräiset vedet ja sääsket parveilivat ympärillä. Matonpesusta lähtiessä itse olin märempi kuin matot. Parin kuivauspäivän jälkeen sain puhtaalle lattialle puhtaat matot, jotka tuntuivat paljaissa varpaissa ihanilta ja pehmeiltä. 

Pikkuserkun lakkiasjuhliin saapui vieraaksi myös meidän Mari
ja tietenkin Otto-poika. Tädin oikeudella ryöväsin vauvan itselleni, juttelin sen kanssa ja haistelin sen vauvantuoksua. Harvassa ovat ne kerrat kun saan tätiyttäni toteuttaa, mutta silloin kun saan, teen niin.

Onnen hetkiä tulee töissäkin: pieniä onnistumisia, kun löytää asiakkaalle kysytyn kirjan, kun muistaa vihdoinkin kesäaukioloajat, kun osaa kerrankin järkevästi selittää itsepalveluvarausten noudon
ja kun se kirja, minkä on ihan itse nostanut näytille, lähtee asiakkaan mukaan.

Kirjojen liikkuessa ympärillä tulee kiinnostuneeksi monesta. Omalle varauslistalle päätyy niin mekonompelukirjoja kuin Harry Potter -leffakirjojakin. Työpäivän aikana mukaan tarttuu niin Heli Laaksosen pakinoita kuin Tatu ja Patu -kirjojakin. 

Kirjastossa ollessa kiinnostuu kaikesta. Ihan vasta selailin puutarhan perustamisen opaskirjaa. Ilman mitään aikomusta perustaa puutarhaa tietenkin, mutta kun kirja oli niin mielenkiintoisen näköinen.

Keskiviikkoinen iltapäivä joutuu. Asiakkaita pyörii ympärillä harvakseltaan, ja illasta on tulossa pitkä. Niin kuin iltavuoroista yleensä. 
Ainoana harmin aiheena on se, että kuulokkeet jäivät kotiin enkä siis voi aloittaa seuraradion kuuntelua jo kotimatkalla.

Näin tällä kertaa. Terveiseni kirjastosta.

<3 Tyyne