Pikakirjoittaja

Yskäisen kirjastotyöpäivän lomasta päivitän kuulumisia.

Ensiksikin, asuntomme. Kotimme.
Täyttyy pikku hiljaa huonekaluista, jotka eivät sinne mahdu.

Valkoinen, korkea kirjahylly saapui palasiksi paloiteltuna,
odottaa, että tulisi jälleen kootuksi,
että saisi kirjoja täytteekseen.

Kirpputorilta mukaan lähti pinnasänky. Siinä on pienen joskus hyvä nukkua vielä.

Makuuhuoneen nurkassa lepää ruskea hoitopöytä. Tyhjänpanttina toistaiseksi. 
Ympärilleen on kuitenkin kerääntynyt kaikenlaista: sivulle yksi sitteri, päälle äitiyspakkauslaatikko. 

Kummia asioita tapahtuu.

Sattui niinkin, että olohuoneessa pyykkitelineellä kuivui isojen, punaisten t-paitojen sijaan pienenpieniä, valkoisia kietaisupaitoja. 

Elokuu on alkanut
ja jatkuu hitaasti
hitaasti
hitaammin.

Koska vasta kuun lopussa 
saamme avaimet uuteen asuntoon,
uuteen kotiin.

Johon mahtuu vaivatta se korkea kirjahylly
ja se vielä osina seinää vasten nojaava pinnasänky
ja hoitopöytä täytteenään pieniä hajusteettomalla pesuaineella pestyjä vaatteita. 

Uudessa kodissamme on monta huonetta,
kokonainen keittiö
ja naapureina eläkeläisiä ja kesyjä oravia. 

Kauas emme muuta
siihen ei ole tarvetta,
vielä.

Toiseksi. Edelleen tahtoisin lähteä marjastamaan. Mustikkametsään en päässyt. Luovutin. 
Olin tavattoman onnekas
ja sain pienen kylmälaukullisen mustikoita pakastimen täytteeksi.
Siitä olen erittäin kiitollinen.

Jos saan ajan ja energian riittämään
ja uskalluksen
lähden vielä etsimään vadelmia. 
Ihan oikeita, pensaissa kasvavia vadelmia. Punaisia ja mehukkaita ja niitäkin, joissa on vattumatoja.

Madoista puheen ollen!
Sateen jälkeen pyöräteillä luikertelevat kastematolaumat ovat kyllä tuttu näky.
Mutta entä etanat? 
Tullessani töihin tänään sain kummastella lukuisia pyörätiellä lötköttäviä etanoita.
Niiden kohtalo ei kyllä tule olemaan kaksinen, sanonpahan vaan.
Pyörätie ei ole etanan paikka.

Eikä kyllä kastematojenkaan. 

Tähän päättyy tämänpäiväinen. Jatkan siis töitä
ja yskimistä.

<3 Tyyne