Paikat, missä maanpinnan korkeuserot vähänkin vaihtelevat, ovat loistavia paikkoja hypätä. Joko ylös- tai alaspäin. Kaivonkannet, katujen reunakivet, ostoskeskuksen pihakäytävän laatat sekä rauhanyhdistyksen salin kaksi porrasta.
Polkupyörä on jälleen kaivettu esiin. Pyöräily on tätä nykyä melko varovaista mutta sitäkin lystikkäämpää, kun takaa istuimesta saattaa yllättäen kuulua laulua: ei korvia, ei korvia, ei häntää laisinkaan! Laulaminen on muutenkin suosiossa nykyään. Minussa herättää hilpeyttä erityisesti se, kun seurapenkissä vanhasta virsikirjastani lauletaan "ai ai ai puHh, ai ai ai puHh"
Luulen, että nyt on todellisuudessa liian myöhäinen aika kirjoittamiselle. Myönnän jopa sen, että jonain toisena aikana joskus aiemmin en olisi päästänyt tällaista tekstiä mihinkään; väsyneenä kirjoitettua, puolihuolimatonta. Luin kuitenkin juuri hetki sitten toista blogia, rohkean suloisen valloittavasti hymyilevän Varpun tekstejä, ja siitä sitten sain energian tähän. Tämänkertaiseen. Itse asiassa ajattelin jo päivällä, nähdessäni ostarin seinänvierustalla kevään ensimmäiset voikukat, että niistä olisin joskus saanut aiheen blogipostaukseen. No, aiheena eivät nyt olleet voikukat eikä kai oikein muukaan, mutta kirjoittanut olen. Ja nyt väsymyksessäni lopetan.
<3 Tyyne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti