Kaikkea voi tehdä

Että saa istua sohvalla ja juoda ananasmehua ja olla ihan törkeän onnellinen vain. Lämpimässä kämpässä villapaita päällä, posket vielä kylminä pyöräilyn jälkeen..
Kun ihan oikeasti on voinut tehdä. Noin vain. Lähinnä.. lähteä. Vaikka oli huono fiilis mihinkään, ja ärsytti, niin lähti silti. 
Ja sai paljon enemmän kuin voisi uskoakaan. 
Ensinnäkin, pannaria (pääasia tietenkin).
Toisennakin, otettiin ja lähdettiin bussimatkustamaan. Minä ja Hanna. Saavuimme perille, ja minä viihdyin. Hannasta en niinkään tiedä, mutta itsestäni voin sanoa. Että viihdyin.
Mitään erikoista ei tapahtunut. Oikeastaan, mitään ei tapahtunut. Olimme vain. Se riitti. 

Paluumatkan (taas bussilla) ja iltavillinpoikasen jälkeen pyöräilin vielä takaisin kämpille. Ja tässä nyt olen. 
Tuolla pyöräillessä ihastelin syksyä.. Voisi luulla että on pimeää. Mutta ei kaupungilla tietenkään ole. 
Lehdet on pudonneet puista maahan ja tielle. Kerääntyneet talojen seinustoille ja katujen reunakiveyksien viereen. Vähän joka paikkaan. Ja jossain kohti jalkakäytävää peittää keltainen lehtimatto. 
Ja minusta se on kaunista. Kun on muuten pimeää, ja katuvalot loistavat keltaisiin lehtiin. 
Ja päivisin tuuli pyörittelee kuivia lehtiä pitkin teitä, niin että voi melkein nähdä tuulen. Kun lehdet pyörteilevät tuulen mukana. 

Kuka on nähnyt tuulen?
Niin kuin runossa kysytään.