Ulkona on niin pimeää..
Sataa vettä.
Päiväkirjan välissä on vaahteranlehti viikonlopulta. Keltainen vaahteranlehti.
Vähän niin kuin minussa..
Kun välillä on niin värikylläistä, aurinkoista ja syksy näyttää ihanuutensa. Puiden lehdet ovat keltaiset ja ihan loistavat syksyä. On helppo hymyillä ja rakastaa kaikkea.
Sitten ilta pimenee, ja sade ropisee ulkona, ja tuulee ja on niin kylmä. Ja pimeys saa ajatukset surullisiksi, ja sitten kaikki on ihan sekaisin, kun kaikki sekoittuu keskenään, ilot ja surut ja kaikki.
Jostain sitä kuitenkin saa selkeyttä.
Nähdä sateen taakse.
Ystävät siinä vieressä. Lähes tärkeintä mitä on.
Että joku kuitenkin on siinä ja ymmärtää ja rutistaa ja jaksaa naurattaa ja piristää, ja oikeastaan kaikki onkin ihan hyvin, vaikka syksy painaakin päälle.
Kun tulisi jo lunta. Saisi ehkä vähän valoa tähän. Että on pimeää.
Tulisi Joulun aika. Hirrveesti kynttilöitä (kun niitä ei ole vielä ollutkaan yhtään..)
ja jouluvalot, ja joululauluja.
No, ei siihen enää pitkä aika ole. Eeei. Kunhan malttaa odottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti