Ensinnäkin viikonloppu.

Tämä on Lennol-tyyny. Aina, kun olen mummun luona, nukun Lennol-tyynyllä. Joka kerta se pitää sanoa ääneen: ei yötäkään ilman Lennol-tyynyä. Viime perjantainakin, vaikka olin ypö yksin mummun talossa ja aivan poikkiväsynyt ja ääni ei meinannut kulkea, piti mumista 'eiyötäkkäänilmanlennoltyynyä.'
Lennol-tyynyllä nukkuu hyvin. En minä tiedä, onko se oikeasti tyynystä kiinni vai mistä, mutta nukuin kuitenkin hyvin. Piste.
Sunnuntai-iltana lämmitin saunan. Meidän saunassa ei ole lamppua. Se ei haittaa, saa sinne valoja muillakin keinoilla.
Niin kuin vaikka näin. Viime kerralla näin ei kyllä tapahtunut, mutta monesti silti.
Seuraavia kuvia en jaksa selittää tarkemmin. Sunnuntai-iltapäivällä Kaupunkiin tullessa ne kuitenkin on otettu.
Kun tulin Kaupunkiin, ei ollut vielä aivan pimeää. Taivas oli ihan jännän sininen, varsinkin siellä suunnassa, minne aurinko oli laskenut.
Maanantaina oli Syntymäpäivä. Tavalliseen tapaan menimme uimaan.
En osaa oikein sanoilla kertoa, miten onnellinen olin illalla, kun vieraat (tutut, YSTÄVÄT) olivat lähteneet. Että olinkin saanut heidät tärkeät taas tänne meille! Syömään kakkua ja olemaan vain. Reetta jäikin vielä yöksi, ja me 'lanitettiin' ilta keittiön pöydän ääressä.
Tiistai oli eilen. Töiden jälkeen päätin kävellä 'vähän pitemmän kautta' kämpille, ja niinhän siinä kävi. Tosin matka piteni noin puolestatoista kilometristä vähän päälle viiteen kilometriin.. Se ei haitannut tippaakaan. Kämpille päästessäni olin aivan naatti. Kuitenkin lähdin illalla vielä luistelemaan tyttöjen kanssa, ja se kannatti kyllä! Illalla ei tarvinut unta odotella. Riitti, kun painoi pään tyynyyn ja nukkui. Eilen sain yhden synttärilahjan. Se oli aika hauskasti paketoitu. Sisältö oli myös hauska, ja kortti. Ehkä kerron niistä myöhemmin lisää. Tässä kuitenkin kuva paketista.
Tänään näin taas vähästä aikaa pikkuista Sakkea. Voi kummipoika kun se kasvaa vaan koko ajan isommaksi! Vietimme taas iltaa kaveriporukalla. Pelailtiin Yatzya (jatsia näin suomeksi ü) ja oli hauskaa vaikka hävisinkin. Onneksi voitto ei olekaan se tärkein.
Lisäksi päässä soi Orpopojan valssi.
Tällaista tällä kertaa.
Minun tekemä jouluilopipari! ☺
VastaaPoista