Ensimmäinen toukokuuta, vuosi kaksituhattakolmetoista

Ja sitä edellinen päivä. Kuten luultavasti monessa muussain paikassa, meilläkin vapunvietto aloitettiin jo eilen. Paistoin munkkeja. Sain vieraita. 
Ja oli hauskaa. 
Ei tosin ollut yhtään ilmapalloa. Tai no, oli yksi, mutta se pamahti heti aluksi.
Ei ollut serpentiiniä. Ei paperista, paukkuvaa eikä pullotettuakaan. 
Ainoa, mikä oli pullossa, jäi pulloon. Minun oma raparperisima. Sitä ei muille ihan heti annetakaan.
Kukaan ei siis ollut kännissä (paitsi alakerran naapurit.)
Eikä kukaan siis herännytkään krapulassa (paitsi alakerran naapurit, jotka luultavasti ilahtuivat siitä, että meillä imuroitiin vappuaamuna kymmenen jälkeen.)
Imurointi taas johtui siitä, että 
1. paistoin tosiaan niitä munkkeja
ja
2. Hannan hoitolapset kävivät meillä kylässä. Ja söivät munkkeja. Ja lattia oli jostain syystä aika sokerinen.

Mihin lapset tarvitsee hienoja muovisia leluja, kun ne viihtyy loistavasti näidenkin kanssa?
Illan tähdenlennot nimittäin. Muistilapuista taitellut pikkuiset lentokoneet.

(Ansku ne oli sinun muistilappuja. Tai siis on niitä vielä vähän jäljellä. Ja saat kyllä nuo pitää kaikki nuo koneet jos haluat.)

                                       Simaa, munkkeja ja vaahtokarkkeja. 

Vaahtokarkkeja. Ihan itse tehtyjä nimittäin. Vihdoin ja viimein sain testattua ohjetta, jonka löysin reilu vuosi sitten. Ja ihan tosi, niistä TULI vaahtokarkkeja! Joskus tulevaisuudessa voisi kyllä testata niihin sitten jotain väri- ja aromisysteemejä.
Ihan vaihtelun vuoksi vain. 

Vaaleanpunaista raparperisimaa sitruunakuvioisessa lasissa. Aika keväisen näköinen Ü

                                                  Niinkuin tämäkin.

                            Kyllä, kukkia voi pitää mehukannussa, jos vain haluaa.