sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Hupsista

Aivan vahingossa. Vuoden ja kaksi päivää jo kirjoitellut blogia ihan Tyynenä. Ja kuten silloin vuosi sitte, nytkin on jääkiekon MM-kisat. Perjantai-iltana olimme perinteisessä kisakatsomossa, tai ei kämppä ole aivan sama kuin viime vuonna, mutta hyvin paljon samalla suunnalla. Siellä kuitenkin. 
Ja. 
Leijonat Ü

Täällä on viikonlopun ajan ollut pikkuisia pikkusiskoja kylässä. Jos heiltä itseltään kysyy, eivät ehkä ole pieniä, mutta isosiskoille pikkusiskot on aina pieniä. Piste.
Tänään päivällä syötin pikkusiskolle vanukasta. Lusikalla. Ihan niin kuin silloin kun oltiin pieniä. Silloisesta on olemassa kuva todisteena, tämänpäiväisestä ei. Harmi homma.

On ollut hyvä viikonloppu. Tyttöjen kanssa. 


Tässä se minun pikkuinen pikkusisko
Ja tässä on Kismet

Kismetin onnellinen kohtalo

Pikkuinen pikkuserkku harrasti taiteilua keittön lattialla ja sai aikaan tämän <3



Ja on tosiaan kevät.

5 kommenttia:

  1. Mitä mahtaa taiteilut tarkottaa, niinku suomeksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä sinun täytynee kysyä taiteilijalta iteltään, koska J sanoi jutun olevan Salaisuus ;D

      Poista
  2. Sanompahan vaa, että onneks sun puhelimessa ei oo yhtään parempi kamera! Koska kuvani...:))

    VastaaPoista
  3. ompas kovin äitinsä nököinen siskosi... ainakin tuossa kuvassa..

    VastaaPoista
  4. Pikkusiskosi on aivan älyttömän järkyttävän IHANA!♥

    VastaaPoista