Tekstin nimi siksi, että on tiistai. Ja siksi, että minusta tuntuu ihan että mummun kotona yhdessä huoneessa on pikkuruinen taulu, jossa on tiistaienkelin kuva. Punatukkaisen tiistaienkelin.
Tänään on ollut hyvä päivä. Luulisin niin. Keittiöllä tehtiin Even kanssa kakkutikkareita ja mokkapaloja ja päivä oli touhuntäyteinen joskin sen verran kylmä, että ruokatauolta palatessa avasimme arinauunien luukut apposen auki ja lämmittelimme niiden lämmössä. Lisäksi keittiöllä oli vakiopettajan sijaisena eräs toinen, ja vaihtelu virkistää, kuten sanotaan. Keittiötuntien jälkeen oli attovalinnaista (ammattitaitoa täydentävä tutkinnon osa) eli kirjallisuus ja sanataide -tunnit. Olen tykännyt kurssista aika tosi paljon. Tänään levittäydyimme ympäri kaupunkia kahviloihin lueskelemaan ja kirjoittelemaan. Me päädyttiin Puistolaan, ja saimme seuraksi muitakin, joten itse lukemisesta ei sitten oikeastaan tullut yhtään mitään. Reilu parituntinen kului nopeasti, ja hauskaa oli. Kotimatkalla näin kenttää jäädytettävän. Jospa huomenna ehtisi luistelemaan Ü
Illalla tapahtui useita asioita: ensin tuli nälkä, sitten tarve saada ruokaa ja sitten idea pitsasta. Tämän jälkeen isä ilmoitti tulevansa käymään. Sitten Reetta sai ryhtymisvamman omistavaan kämppikseensä eloa, ja niin valmistuivat pitsataikina, juustoraaste ja kauppalista. Kaupassa käytiin luultavasti ennätysvauhtia, ja pitsanteko sen kuin jatkui. Myös mustikkapiirakka ilmestyi kuin tyhjästä. Puhuttiin mukavia, ensinnäkin Kalajoen Nuunasta (TÄÄLLÄ ainakin hiukan infoa asiasta), toiseksi jääkiekosta, kolmanneksi urheilusta ja neljänneksi.. tankkimaidosta? No, jostain kuitenkin. Ei tullut hiljaista hetkeä.
Tälle iltaa olisi Tyynen ohjelmassa vielä yksi pieni siivousurakka. Eikun toimeen vain, jos haluaa tämän illan puolella saada hommansa tehtyä ü
Kaunista huomista odotellen
Tyyne < 3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti