Taas yksi päivä

Mirrin kolttu se kirjava on

kuin maisema syksyn säällä,

selkä on pellavan pehmoinen

sekä silkkiä hiukan päällä.

Siinä se kyykkivi kynnyksellä

ja kehrääpi langanpäitä,

joista mä ompelen hienon hilkan:

keijunen viettää häitä.

Hiiren otti se eineeksensä

ja metsähän hiljaa hiipi,

siellä se telmi ja peuhasi

ja sen suuss’ oli peipon siipi.

Kuules mirri, sen peipon poikaset

lentävät mieron mailla,

köyhä on kerttu ja tyhjä on tikka

ja pulmunen penniä vailla.

Syöjät säikytä aitastamme

ja herjaa häijyä haukkaa,

vaan älä lehtojen lintuja syö,

älä peljätä peipposraukkaa.