perjantai 30. tammikuuta 2015

Bloggari ja kylmä pitsa

Roope-setä -liikemiespeli. Bisnes on bisnestä.
Ei ihan niin kuin hienot neidit

Lauantaina kävimme Aatun kanssa lenkillä. Merellä oli niin valkoista!

Kärkkäisellä shoppaillessani totesin
ilman muuta olevani monitoimihenkilö.

Monitoimihenkilö ansaitsee ilman muuta laskiaispullan.


Kirjan puolesta

Teetä ja näkkileipää..

..sekä näkymät niiden äärestä.

Kajaaninreissu tyttöjen kanssa. Satoi lunta.
Kun tekemisenpuute iskee


















Paljon olennaista ;)


 

Lopuksi postaukselle nimen antanut pitsa, joka pikkuhiljaa hupeni (ja kylmeni) postauksen syntyessä. Oli silti hyvää. Huomatkaa keltainen Muumimamma-muki. Monitoimihenkilö ansaitsee myös sen.

Monitoimihenkilön, eli minun, kauppalistalla oli tänään ruuvimeisseli. Ja lattialasta eli kuivain. Voisin nyt hiukan kertoa meisselintarpeen aiheuttajista. Tarkkasilmäinen saattoi aiemmin hoksata kuvassa myös pari rullaa hiomapaperia. Nekin liittyvät asiaan. 
Ostimme nimittäin tuoleja, neljä (4) kappaletta. Ruokapöydän tuoleja. Aivan hyviä tuoleja, eivät lenksu ja lonksu (kuten tämä, jolla nyt istun). Ja halvalla vielä. Totesimme vain, että istuinten kangas on vaihdettava. Ja monitoimihenkilön käydessä kangaskaupassa ihan vain vilkuilemassa, sattui siellä olemaan yksi täysin sopivan kokoinen ja näköinen kangaspala. Ja sen sitten ostin, aika halvalla vieläpä, ja toin kotiin. 
Lisäksi tuoleissa on lakkapinta. Ja vähän vielä vahaakin! Ihmetyttää se, miksi on pitänyt tuoleja vahata yläosasta, ja alaosasta lakata. Se jää luultavasti hämärän peittoon ikuisiksi ajoiksi. No, kuitenkin. Niillä hiomapapereilla aiomme (Lotan kanssa) hioa kaikki lakat ja vahat pois, ja sitten kun se on tehty, maalata ne tuolit. Jollain erillä kuin lakka tai vaha. Eli maalilla ehkä. Luultavasti valkoisella. Kun tuoliremontti saadaan tehtyä, ovat ne lopulta niin edustuskuntoisia että niillä voisi istua vaikka presidentti (paitsi että presidentti voi ihan hyvin istua vaikka kolmijalkaisella jakkaralla tai lypsy-, tai millä vain muulla missä muutkin ihmiset istuu, ei sillä (hänellä, tässä tapauksessa Saulilla) ole mitenkään poikkeava tai arvokkaampi tai paremman tai edes edustavamman tuolin vaativa takamus kuin tavallisilla, ei-presidenteillä henkilöilläkään. Mutta kunnioituksesta voisi tietenkin antaa edustavan tuolin. Ei varmaan ole kuitenkaan kevyt työ olla presidentti).
Että sellainen ruuvimeisselijuttu. Vaikka.. en kyllä tainnut kertoa, mihin sitä meisseliä tarvitsee. Siihen, että saa tuolien kannet/istuimet irti ja kankaat vaihdettua.
Meidän Mari tulee ensi viikolla kotiin. Pois Unkarista ja takaisin Suomeen. Hän lupasi, että voi tuoda minulle maistiaiseksi kupillisen (=kahvimitallisen) pahaa unkarilaista kahvia, jos muistaa. Kilttiä jos toisi. Uteliaisuudesta haluaisin maistaa semmoista.
En sitten lähettänyt kinkunliemiä Marille. En kirjekuoressa enkä pussissa. Mutta Jouluna meillä oli Skype-Mari. Ja se oli ihan hyvä.
Ei se ole oikeasti koko aikaa ollut Unkarissa. Yhtenä päivänä tuli viesti jossa kerrottiin, että he ovat joutuneet Slovakiaan. Mutta Slovakia on kyllä ihan siinä Unkarin vieressä, eikä pitkän matkan päässä Budapestistä ja Szentendrestä. Ihan eri maa se kuitenkin on. Siellä kaukana. 
Taas sataa lunta. Lehdessä sanottiinkin, että se ei lopu ikinä.
Ps. Jos minulla olisi kiikkutuoli, Sauli saisi istua siinä jos tulisi käymään yhtäkkiä.
<3
Tyyne

maanantai 26. tammikuuta 2015

Ei vieläkään

Ei vieläkään päästä muuttamaan. Nyt on vasta tammikuun loppu, ei helmikuun! 
Mutta kas, avainnipussa kilisee kaksi uutta avainta! Ja paperissa lukee, että vuokraan asunnon maaliskuun alusta alkaen. Pitää hommata vielä toinen paperi, johon kirjoitetaan, että sisko vuokraa minulta osan kämpästä käyttöönsä samasta päivästä lähtien. Sitten sisko saa toisen uusista avaimista käyttöönsä, ja sitten emme asu enää tässä.
Kävin siis kirjoittamassa vuokrasopimuksen. Pyöräilin uudelle kämpälle läpi tuulen ja tuiskun, sulattelin hiukan lumia itsestäni vuokranantajatätiä odotellessa ja sopimukset kirjoitettiin käytävän jatkuvasti sammuvassa valossa. Meillä olikin hänen kanssaan yhteisiä tuttuja, nimittäin Aatun vanhemmat.
Saimme sopimukset kirjoitettua ja porinatuokion päätökseen. Hän hyppäsi autoonsa, minä otin pyöräni ja lähdin sitä taluttaen tallustelemaan kotia kohti, puhelin korvalla. Piti soittaa Aatulle.

Meillä on uuteen kämppään jo melkein kaikkea. Ihan huvin ja urheilun kannalta voisin nyt kirjoittaa listan, siksikin kun listat ovat joskus niin mukavia. 
Eli.
Meille on nyt hankittu
1 pöytä
4 tuolia
4 lamppua
1 suihkuverho

Ja pitäisi lisäksi vielä muistaa
1 kattila, ehkä 3 litran vetoinen
1 vessan roskis
1 lattialasta
1 vuodesohva
         ja mahdollisesti
1 pyykkikone
         joka ei ole välttämätön, sillä pyykkituvan pitäisi löytyä jostain lähettyviltä.
         Mutta oma olisi tietenkin ihan jees. 

Eikä meillä ole imuriakaan, eikä mikroa. Eikä astianpesukonetta, mutta sille ei olisi paikkaakaan siellä. Muutenkin viimeisimmät ovat mielestäni opiskelijalle varsinaisia ylellisyysvälineitä. Vaikka niihin onkin itselläkin tullut totuttua tässä opiskeluvuosien aikana.

Ai niin. Mattoja puuttuu. Minulla on vain yksi matto. Mummulla on meille ehkä yksi.
Voisin nyt vielä jatkaa luettelemista vaikka kuinka pitkälle, mutta se voisi jo käydä yksitoikkoiseksi. Että on haarukoita ja veitsiä, paitsi ei ehkä tarpeeksi. Ja lautasia ja mukeja ja muuta sellaista. Kahvinkeitinkin on kotona, jos siihen löytyy se kadonnut suodatinosa. Paistinpannu on kotona, ja rikkalapio&harja myös. Nekin pitää muistaa.

Yksi, mikä puuttuu, ja minkä tarvitsee, ja mitä ei ole listassa, on kirjahylly. Mutta se on minulle luvattu ja se on vain ajan kysymys. Eilen illalla täällä meidän kämpällä käytiin kyllä melko kiivas väittely kirjahyllyn tarpeellisuudesta ensinkään, mutta se ei saanut omaa hyllyntarvettani muuttumaan miksikään. 

Nyt ajattelin pikkuhiljaa lopetella tätä. Sen voin vielä kertoa, että päässäni soi bassostemma laulusta 'Soi kunniaksi Luojan'. Siksi kun lauloimme sitä viikonloppuna Aatun kanssa, kaksiäänisesti. Monta kertaa läpi laulettiin, ja monta kertaa keskeytettiin, ja kerrattiin ja otettiin uusiksi ja seottiin sävelessä ja sanoissa ja naurettiin. Ja sitten oikeastaan osattiinkin se jo melko hyvin :)

<3
Tyyne

tiistai 20. tammikuuta 2015

Huurre puita huokuilee






Tänään huomasin yllättäen, että pitkän aikaa kadoksissa ollut leipomisinnostus on palannut. Tälle illalle otin sitten hommaksi tehdä vihdoin ja viimein ne macaron-leivokset, jotka lupasin Pihlalle ja Sakulle. Jännitysmomenttina jutussa on se, etten ole ikinä, ikinä ennen niitä tehnyt, en koulussakaan. Onnistuin jotenkin livistämään niistä ja sivustaseuraajana pystyn toteamaan, että ne menevät helposti pieleen. Niin kuin minullakin nyt meni ainakin eka pellillinen. Mutta en minä sitä hirveästi jää murehtimaan, vaikken ikinä oppisikaan macaroneja tekemäänkään. Onhan olemassa monia, paljon parempiakin herkkuja, jotka kyllä onnistuvat. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa!
Pakkanen paukkuu ja puut ovat huurteisia. Viikonloppuna oli nollakelit, ajokeli oli surkea ja lunta satoi. Loskaisessa, lumisessa ja märässä säässä juhlittiin ystäviemme häitä. Juhla oli ihana ja hääpari niin onnellinen. Kerran, pari oli ihan itselläkin tippa linssissä, niin onnellista oli. Ja Aatua ikävä myös.. 
Viikonlopun jälkeen paluu koulunpenkille tuntui vähän ankealta. Toistaalta, kun tämä viikko nyt alkoi, se kuluu nopeasti perjantaihin asti. Ja perjantaina otan kimpsuni ja kampsuni ja riennän venäjäntunnille ja sieltä suoraan bussiin, määränpäänä Pattijoki. 
Malttamattomuus muuttamiseen kasvaa edelleen. Lauantaina Lotta haki markettien lastaussiltalta tyhjiä banaanilaatikoita kaksi kappaletta. Minäkin voisin noutaa niitä muutaman ja tuoda tänne. Sitten pakkaaminenkin voisi ehkä alkaa. Ei vain voi aloittaa liian aikaisin, sillä tähän asuntoon muuttaessani toin mukanani vain lähinnä välttämättömimmät asiat. Ja sellaisia voi olla vaikea pakata. Kun niitä saattaa heti tarvita, kun on pakannut pois. Vaikka on tietenkin jotain, mikä ei ole niin tarpeellista, kuten kynttilät, ne pari kirjaa, mitä kaappiin on kertynyt, shakkilauta, valokuvakehykset.. No, ehkä kaikki voi olla vielä ihan paikoillaan. Ainakin tämän kuun loppuun asti. Siihen saakka voin kai keskittyä.. No, vaikka kouluun. Tai villasukkiin. Olen vähän miettinyt eräänlaista villasukkapostausta. Saa nähdä, saanko aikaiseksi. 
Ai niin, villasukista puheen ollen! Tein ihan kokonaan alusta loppuun valmiiksi kokonaiset villasukat! Ja toinen pari, huomattavasti pienempi, on yhtä sukkaa vaille valmis. Ihan totta! Ikinä koskaan aiemmin en osannut edes neuloa, puhumattakaan villasukista! Ja nyt on tuolla kamarissa itse tehtynä ihan kokonaiset. Vähän ylpeä itsestä olen kyllä. 
Niiden pienempien sukkien olisi ehkä tarkoitus valmistua huomisillaksi. Niinpä mietinkin tässä siirtymistä blogista käytännön elämän puolelle. Ensin tekemään macaroneille täytettä ja sitten voisi ehkä aloittaa sen toisen sukan. Ellei ole liian ilta silloin jo. Mitä voi kyllä olla, sillä kello on nyt jo yhdeksän. 

Palataan!
<3 Tyyne

Ps. Aurinko paistoi tänään! Ja eilenkin. Siitä ehkä tämä energia :) 

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Koulun seinien sisäpuolelta

Täällä koulussa on joskus tylsää. Esimerkiksi nyt, kun on kirjastojen tietojärjestelmien tunti, ja kuuntelemme (jos kuuntelemme) luentoa kyseisestä aiheesta. Eikä minulla ole edes villasukantekele mukana. Ihan varmasti olisin sen toisenkin sukan saanut nyt valmiiksi. Mutta kun en ottanut sitä mukaan! Niin en voi tehdä sitä enkä sitten saa valmiiksi vielä.
Tämän tunnin jälkeen on vielä ruotsintunti. Sitten loppuu koulu, ja sitä jo odotan. Koulun jälkeen aiomme siskon kanssa kävellä Punaisen Ristin kirppikselle ja ehkä muillekin kirppiksille ja etsiä ehkä vuodesohvaa meille ja kattolamppuja ja ehkä jotain muutakin mitä sattuu löytymään. Koska me aiotaan muuttaa. Ei vielä tosin, vaan maaliskuun alussa vasta, mutta eilen illalla vuokranantajatäti soitti ja sanoi, että kämppä on nyt meille luvattu. Että vuokrasopparit kirjoitetaan sitten tässä joskus.
Ja että on harmi, että vasta sitten päästään muuttamaan! Yli kuukauden päästä! Hirveän paljon haluaisin nyt muuttaa ihan Heti! Yhtään odottelematta. 

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

10.1.2015

Ihan äkkiseltään voisi luulla, että ihan tavallinen lauantai on ja tammikuun kymmenes päivä. Ja niin oikeastaan ehkä onkin, melkein tavallinen. Erityiseksi päivän tekee se, että ihan juuri äsken vasta huomasin, että nyt todella ON kymmenes päivä. Ja kymmenes päivä tarkoittaa sitä, että taas yksi kuukausi on tullut lisää. Taas yksi kuukausi, kun olen voinut sanoa olevani jonkun tyttöystävä (vaikka tuntuukin ihan hassulta sellainen, vieläkin.)
Tänään nukuin pitkään, neuloin vähän lisäpituutta elämäni ensimmäiseen villasukkaan ja aloitin kantapään teon. Sain apua sekkutytöiltä, silloin päivällä. Nyt on ilta ja apua ei ole saatavilla, tosin Novitan Tube-sivut opastaisivat varmasti. Eilen illalla kuitenkin huomasin, että väsyneenä neulominen aiheuttaa itkua ja hampaitten kiristystä, kun silmukat karkaavat ja sitten saa pyydystää niitä kissojen ja koirien kanssa. Ja lisäksi ihan kohta kello on jo kaksitoista, ja sitten on sunnuntai eli pyhä, ja silloinkaan ei kannata neuloa. 
Päivällä, kun olin aikani neulonut, poikkesin omasta normistani ja lähdin viettämään aikaa luokkakavereiden kanssa. Menimme tyttöporukalla Henriikalle. Siellä saimme hyvää ruokaa ja joimme litratolkulla teetä ja paransimme maailmaa. Kyläily venähti iltaan asti. Kaikesta mukavuudestaan huolimatta se ei kuitenkaan vetänyt vertoja eilisillalle. Silloin hyppäsin bussiin numero 2, joka kuljetti minut Hannan luo. Ilta kului kahvittelun, saunomisen ja tietenkin juttelun merkeissä. Ystäväni on saanut miehensä takaisin Sodankylästä. Niin kuin minäkin tavallaan omani.. Ainakin Aatulle voi nykyään soittaa. Vaikka kuusitoista kertaa päivässä, jos niin sattuu haluamaan. Eikä vain odottaa niitä paria kertaa viikossa, kun sotapojilla on iltavapaa ja he pääsevät Sotkuun, mistä sitten saavat soittaa.
Että siltä osin intin loppuminen on ihan hyvä.
Että voi soittaa.









Yllättäen muistinkin, että minulla oli ihan kuviakin postausta varten. Ja nämä olivatkin kissa-aiheisia molemmat! Tuon Doris Lessindin kirjan lainasin kirjastosta ja luin. Ja oikeanpuoleisen kuvan kissa on toinen Henriikan kissoista, se, joka oli mielestäni suloisempi. Sen nimi on Huu.  




Sattuneesta syystä päädyimme torstaina Pattijoelle
iltakahville. Sieltä lähtiessä löysin rukkasestani tämän. 

Ennen joulua oli talvipäivänseisaus. Päivien pitenemisen kyllä huomaa. Ei ole niin kamalan pimeää enää, ja ihan harmaata. Vaikka onkin pilvisiä päiviä, ne ovat enimmäkseen valkoisia. Ja tänäänkin satoi lunta. Jospa aurinkokin pääsisi taas kurkistamaan pilvenreunan takaa, edes pikkuisen. Auringonvalosta saa voimaa.

Nyt on ihan selvästi nukkumaanmenon aika.
Huomista odotellen

<3 Tyyne

torstai 8. tammikuuta 2015

Tänäkin vuonna

Osa 1

Tänäkin vuonna taas kirjoitan täällä. Viime kirjoituksesta on tosin kulunut hyvän aikaa, sillä olen ollut lomalla, tietokoneiden ulottumattomissa. Tietokoneettomuuden aika toteutui Pattijoella Aatun luona.
Pattijokiloma antoi paljon:

Talven ensimmäisen luistelukerran
Pakastimensulatuskurssin (omatoiminen)
Rakkautta niin monelta taholta; kaksostytöt eivät mitenkään pienimmässä osassa
Meidän perheen tutustumiskäynnin
Fazerin konvehtirasian alennushintaan (Edelleen kiitokset Nipalle, vaikkei tätä ehkä luekaan)
Kokonaisen uuden vuoden alun
Irtonamuja oman kullan kainalossa

Osa 2

Kas, postaus pitkittyikin ja jatkui toiselle päivälle. Mainitsemani tietokoneettomuuden seurauksena näkyy olevan huomattava innottomuus tarttua läppäriin kämpällä ollessani. Niinpä kirjoitan tätä, kuten ykkösosaakin, koulussa. Eilinen kirjoittelu tapahtui kirjastojen tietojärjestelmien tunneilla, ensimmäisillä sellaisilla. Nyt on meneillään asiantuntijaviestinnän tunti ja luokkatoverin esitelmä kielletyistä mainoksista.

Eilen kävimme Lotan kanssa katsomassa Kaketsulla sijaitsevaa kämppää, joka on ollut toiveittemme kohteena jo pitempään. Kämppä oli hirveän kiva, ja nyt vaikuttaisi siltä, että voisimme saada sopparin kirjoitettua ja helmikuun loppussa olisi sitten muutto.
Että peukkuja saa pitää!

Kuskina meillä oli meidän Marin kihlattu, joka aivan viattomasti tuli päiväkahville ja joka sitten päätyi kuljettamaan meitä. Aivan mielellään hän kylläkin oli mukana. 
Kämppäkatselmuksen jälkeen suuntasimme Professorintielle, missä olimmekin ennätyksellisen aikaisin. Seurojen jälkeen saimme ystäviä iltakahville.

Nyt taitaa postauksen loppu häämöttää, esitys loppui ja seuraava alkaa. Minun on määrä olla esittäjän vertaisarvioija. Pitäisi siis keskittyä esitykseen eikä blogiin, joten morjensta ensi kertaan!

<3 Tyyne