10.1.2015

Ihan äkkiseltään voisi luulla, että ihan tavallinen lauantai on ja tammikuun kymmenes päivä. Ja niin oikeastaan ehkä onkin, melkein tavallinen. Erityiseksi päivän tekee se, että ihan juuri äsken vasta huomasin, että nyt todella ON kymmenes päivä. Ja kymmenes päivä tarkoittaa sitä, että taas yksi kuukausi on tullut lisää. Taas yksi kuukausi, kun olen voinut sanoa olevani jonkun tyttöystävä (vaikka tuntuukin ihan hassulta sellainen, vieläkin.)
Tänään nukuin pitkään, neuloin vähän lisäpituutta elämäni ensimmäiseen villasukkaan ja aloitin kantapään teon. Sain apua sekkutytöiltä, silloin päivällä. Nyt on ilta ja apua ei ole saatavilla, tosin Novitan Tube-sivut opastaisivat varmasti. Eilen illalla kuitenkin huomasin, että väsyneenä neulominen aiheuttaa itkua ja hampaitten kiristystä, kun silmukat karkaavat ja sitten saa pyydystää niitä kissojen ja koirien kanssa. Ja lisäksi ihan kohta kello on jo kaksitoista, ja sitten on sunnuntai eli pyhä, ja silloinkaan ei kannata neuloa. 
Päivällä, kun olin aikani neulonut, poikkesin omasta normistani ja lähdin viettämään aikaa luokkakavereiden kanssa. Menimme tyttöporukalla Henriikalle. Siellä saimme hyvää ruokaa ja joimme litratolkulla teetä ja paransimme maailmaa. Kyläily venähti iltaan asti. Kaikesta mukavuudestaan huolimatta se ei kuitenkaan vetänyt vertoja eilisillalle. Silloin hyppäsin bussiin numero 2, joka kuljetti minut Hannan luo. Ilta kului kahvittelun, saunomisen ja tietenkin juttelun merkeissä. Ystäväni on saanut miehensä takaisin Sodankylästä. Niin kuin minäkin tavallaan omani.. Ainakin Aatulle voi nykyään soittaa. Vaikka kuusitoista kertaa päivässä, jos niin sattuu haluamaan. Eikä vain odottaa niitä paria kertaa viikossa, kun sotapojilla on iltavapaa ja he pääsevät Sotkuun, mistä sitten saavat soittaa.
Että siltä osin intin loppuminen on ihan hyvä.
Että voi soittaa.

Yllättäen muistinkin, että minulla oli ihan kuviakin postausta varten. Ja nämä olivatkin kissa-aiheisia molemmat! Tuon Doris Lessindin kirjan lainasin kirjastosta ja luin. Ja oikeanpuoleisen kuvan kissa on toinen Henriikan kissoista, se, joka oli mielestäni suloisempi. Sen nimi on Huu.  

Sattuneesta syystä päädyimme torstaina Pattijoelle

iltakahville. Sieltä lähtiessä löysin rukkasestani tämän. 

Ennen joulua oli talvipäivänseisaus. Päivien pitenemisen kyllä huomaa. Ei ole niin kamalan pimeää enää, ja ihan harmaata. Vaikka onkin pilvisiä päiviä, ne ovat enimmäkseen valkoisia. Ja tänäänkin satoi lunta. Jospa aurinkokin pääsisi taas kurkistamaan pilvenreunan takaa, edes pikkuisen. Auringonvalosta saa voimaa.

Nyt on ihan selvästi nukkumaanmenon aika.
Huomista odotellen

<3 Tyyne