Se aika vuodesta

Keväällä, kun sataa vettä ja pihapihlajat kasvattavat lehtiään niin että kohisee. Kun pellot vihertävät ja kastemadot luikertelevat pyöräteille vain joutuakseen joukkotuhon kohteeksi, aivan vahingossa. Kun kuovit huutavat ja merenrannalla voi nähdä jotain, mitä ei ikinä ennen missään: kyhmyjoutsenen. Ehdottomasti yksi sisäisen lintubongarini bongaushistorian kohokohtia.

 

Löysin Pinterestistä itselleni tekemistä. Vanha kirjaston poistokirja sai uuden elämän paperikukkien muodossa. En ehkä aio lopettaa kukkien taittelua ja liimausta lainkaan, eli vanhoja kellastuneita kirjoja otetaan vastaan. Niille löytyy kyllä käyttöä.

Eräänä iltapäivänä päädyimme tosiaan merenrantaan, isoille kallioille. Allaolevassa kuvassa vähän keskikohdan alapuolella näkyvä valkoinen piste on todellisuudessa aiemmin mainitsemani joutsen. Puhelimeni kameralla otettu kuva näyttää sen pienenä, valkoisena pisteenä. Siinä se kuitenkin on.

Yllätysnuotio kalliolla. Chilimakkaratkin lämpenivät (ainakin osittain) tuon pienen valkean ääressä. Kova tuuli työnsi savut milloin mihinkin suuntaan, mutta nuotio lämmitti. Vain kiikarit puuttuivat.

Rautakaupasta löysin täydellisen kassin. Juuttikankaasta ommeltu ja hirveän mukava kantaa kädessä. Tuoksuu ihanalle, on tilava ja ainakin yrittää kovasti kannattaa muovipussittomuutta. Ainakin minut se on koukuttanut, mutta tuskin kovinkaan moni rautakaupassa asioiva mieshenkilö ottaa mukaansa ennemmin tällaisen kuin perinteisen muovipussin. Onneksi rautakaupoissa käy myös naisia.

On taas se aika vuodesta, kun jääkiekon mm-kisat ovat täydessä vauhdissa. Olen nähnyt jo monta jännittävää ottelua. Täysin poiketen aiemmista mm-vuosistani olen katsonut jo monta peliä ihan vain omalla kämpällä, sohvalla istuen ja hirveästi jännittäen. Venäjä-pelin voittomaalikilpailua seurasin sekä silmät että korvat suljettuina.

Ja ihan niin kuin muka olisi jotenkin aivan tavallinen kevät. 

Kun ei oikeastaan ole yhtään tavallista, että istuskelen merenrannan kallioilla nuotion ääressä, katselen kyhmyjoutsenen ruokailua ja sitten - kihlaudun. Tuosta vaan. Vastaan myöntävästi sille rakkaalle, joka kysyy. Ei voi sanoa ihan jokakeväiseksi tapahtumaksi sellaista, se täytyy kyllä sanoa.

<3

Tyyne