Minä piirrän ympyrän,

kaksi silmää, nenännypykän,

vielä korvat, hymysuun,

hulmuhiukset päähän.

Minkäs muun?

No mekon tietenkin:

pilkullisen juhlaleningin.

Kaksi kättä sormineen, 

jalat tanssikenkineen. 

Piirrän toisen ympyrän,

sille myöskin silmät, nenänpään,

hörökorvat, naurusuun,

pystyhiukset päähän.

Minkäs muun?

No paidan tietenkin:

raidallisen villajumpperin,

housun lahkeet, lenkkarit.

Käsikkäin on kaverit.

Aatun perheessä suunnitellaan ohjelmaa hänen siskonsa häihin. Pikkuisten olisi tarkoitus laulaa tämä suloinen laulu, jonka minäkin ehdin oppia viikonlopun aikana.

'Käsikkäin on kaverit.'

Onpa niinkin, lähes aina kuin mahdollista. Eli silloin, kun Suomen valtion varusmiespalvelus sen sallii eli päästää inttipojat viikonloppulomille. Ja koska viikonloput eivät ole ikuisia ja viikot ovat siinä välissä ikävästi, tekstareita kuluu ja ikävä kaihertaa sydämessä ja mielessä. Vapauttavan perjantain lähestyessä ikävä väistyy odotuksen tieltä ja lopulta katoaa kuin tuhka tuuleen ja unohtuu olevan olemassakaan. Turhanpäiväinenhän se silloin onkin, kun toinen on lähellä ja vieressä ja läsnä.

 Rakastunut Tyyne on itselleenkin uusi kokemus.

Joten nyt kesän aikana olen sitten viettänyt joitakin viikonloppuja Pattijoella, Aatun kotona. Tänään toinen kolmivuotiaista kaksostytöistä uskalsi syliini ensimmäisen kerran juhannuksen ensivierailun jälkeen. Tuntui kieltämättä pieneltä voitolta.

Nyt ihan kohta väsymys voittaa. Pää tuntuu aika tyhjältä joten postaus päättyy tähän. 
Ps. Kuva on piirretty paintilla. Ihan itse.