Olen ollut lomalla. Jätin läppärin Kaupunkiin kämpille ja postauksille tuli tauko. Olisi kyllä saattanut muutenkin tulla.
Lähdimme tyttöjen kanssa mökille kauas sivistyksestä. Mökki oli pikkuinen, mutta se ei menoa juuri hidastanut. Sää suosi lomailijoita ja mökkiä käytettiin lähinnä nukkumiseen. Ja kuuleman mukaan melko kova ukkosmyrskykin tuli vietettyä mökin turvissa.
Kuuntelimme ukkosen kaukaista jyrinää pitkään. Aurinko paistoi ja lämmitti. Saunoimme ja laitoimme ruokaa ulkona nuotiolla. Leirimuona oli hyvää ja sitä oli paljon. Päivän mittaan tuuli yltyi, aurinko meni pilveen ja suojauduimme mökkiin. Vaahtokarkkinuotion ylläpidon onnistuminen näytti erittäin epätodennäköiseltä. Vaahtistenpaahto toteutuikin sitten sisällä mökissä, kynttilänliekkien lämmössä.
Kuuntelimme sadetta ja vain olimme. Tuuli lujaa, satoi lujaa ja jyrisi lujaa. Mökissä oli lämmintä ja kuivaa (paitsi kamiinanurkassa, jossa piippu vuoti lattialle.)
Mökkipäivän jälkeen kävimme kummipojan synttäreillä. Pikkuinen on jo kaksi vuotta vanha! Ja puhuu kuin papupata.
Kotikotona koitti mustikka-aika. Pikkuveljen aamupuuro näytti tältä.
Ja ne veljet!
Etten sanoisi suorastaan: Voi veljet!
Viimeinen kotona vietetty lomaviikko tuntuu keskittyneen pitkälti riippumattoon. Siinä tuli vietettyä monta lämmintä hetkeä juurikin pikkuisten velipoikien kanssa. Niitä juttuja ei kyllästy kuuntelemaan ehkä ikinä! Ja vauvan nukuttaminen riippumatossa oli helppoa kuin heinänteko.
Lähdin jo kotoa Kaupunkiin, vaikka koulu alkaa vasta ensi viikolla. Viikonloppuna aion suunnata Etelä-Pohjanmaalle sukutapaamiseen. Mitä teen muut vapaa-ajat, sen aika näyttää. Ikävöin ainakin. Ja nautin kesästä, kun se vielä on.
Blogipostausta hidastaneesta sotaleski-ikävöinti -tapauksesta pitää ehkä tehdä oma erillinen postaus. Että asian saa sulautettua blogiin eikä se jää kivenä kenkään hidastamaan bloggaamista, niin kuin on lähes uhannut käydä.
Joten tähän loppuun voisin kertoa, että kuluneen viikonlopun vietin uudella paikkakunnalla perheessä, joka on kokonaisuudessaan tullut minulle tutuksi vasta tänä kesänä.
Jatkoa seuraa
<3 Tyyne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti